Palestiinan tilanne on esimerkki rokottamisen julmasta epätasa-arvoisuudesta

human standing beside crucifix statue on mountain
Kuuntele artikkeli

Israel sai kansainvälistä huomiota koronarokottamisensa nopeasta tahdista, mutta samanaikaisesti Palestiina sai vain kourallisen rokotteita. Lääkärit ilman rajoja kirjoitti artikkelin tästä aiheesta.

Israel ja Palestiina

Jos et ole seurannut maailman menoa, pieni selvennys on varmaan tähän tilanteeseen paikallaan.

Palestiina on (osittain tunnustettu) valtio, joka sijaitsee Länsirannalla ja Gasan alueella Israelissa. Palestiinalaisalueet ovat Israelin valtion sisällä.

Sotaisa historia

Kautta historian Israelilla ja Palestiinalla on ollut tarkoitus poistaa toisensa maailmankartalta ja ryhmien väliset suhteet ovat olleet aina enemmän tai vähemmän sotaisat.

Rokotusten referenssimaa Israel

Israel teki lääkeyhtiö Pfizerin kanssa sopimuksen ja osti ennen muita kansalaisilleen piikit, jotka pistettiin huippuvauhtia kansalaisiin. Samaan aikaan Palestiinalle toimitettiin hyvin vähän koronapiikkejä. Aluetta miehittävänä valtiona Israelilla olisi ollut velvollisuus huolehtia siitä, että miehitetty väkiosuus saa tarvittavat sairaanhoidon välineet ja tarvikkeet. Israelin agenda olla lähettämättä pelastavia koronapiikkejä palestiinalaisille on selkeä.

Israel pisti kansalaisiin myyntitykkien puheisiin uskoen tuplapiikit. Samaan aikaan koko maa oli tiukassa karanteenissa. Tartunnat saatiin minimiin, mutta nyt tilanne näyttää pahalta.

Palestiinassa, johon rokotteita ei annettu, menee ihan mukavasti koronan suhteen.

Israelin tilanne nyt – graafissa myös Palestiinan tilanne
Lähde: Our World in Data

Israelin tartunnat ovat lähteneet hälyyttävään nousuun ja keinot sen hillitsemiseen rokotteilla on nyt nähty. Paniikkiratkaisuna Israelissa piikitetään kolmas annos ja jotenkin sen toivotaan vaikuttavan koronaräjähdykseen.

Suojaako rokote vakavalta taudilta?

Tehohoidon tarpeessa olevien potilaiden määrä kasvaa hälyyttävästi. Uusia tiukkoja sulkuja kaavaillaan.

Lähde worldometer
Onko kuolemat nousussa?

Rokotteet eivät nykytiedon valossa estä tartuntaa eikä leviämistä. Niitä perustellaan niiden kyvyllä torjua vakavaa tautia. Valitettavasti nyt sekin näyttää olevan samaa sanahelinää mitä on luettu jo 1.5 vuotta.

Lähde our World in data

Israelissa on ollut voimassa koronapassi ja kansalaiset, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta on leimattu toisen maailmansodan kaltaisesti yhteiskunnan ulkopuolelle. Nyt vain kaikilla on daavidintähti jo syntyessään.

Mitä olisi tapahtunut, jos Israel olisi tiennyt lopputuleman? Olisiko Palestiinalaiset rokotettu jo viiteen kertaan?

Miksi Israel-Palestiina vertailu on mielenkiintoinen?

Kuvittele, että Suomessa olisi alue, mille ei olisi annettu koronapiikkejä ollenkaan. Otetaan tähän esimerkiksi vaikka Tampere.

Tamperelaiset eivät saisi murteensa vuoksi koronapiikkejä. Tamperelaiset saisivat käydä Helsingissä ihan normaalisti töissä, mutta koska piikin saa vain omalta kotipaikkakunnalta, Tampereen murretta vääntävät pirkanmaalaiset jäisivät armotta ilman piikkiä.

Syy tietenkin olisi se, että Tampereen murretta on kuultu Helsingissä ihan tarpeeksi.

Korona- aallon iskiessa kävisi ilmi, että outoa murretta sönköttävät tamperelaiset eivät saisi tartuntaa muuhun Suomeen verrattuna juuri ollenkaan. Jostain syystä tamperelaisten immuunipuolustus blokkaisi viruksen ennen kuin se aiheuttaa oireita. Kun oireisia tartuntoja ei tulisi, ei tulisi myöskään vakavia tautitapauksia.

Muu Suomi saisi tartuntoja enemmän kuin koskaan ennen ja sairaalat täyttyisivät ihan aikuisten oikeasti nuoristakin ihmisistä.

Ratkaisu tähän tietenkin olisi, että muu Suomi saa uusia annoksia tehoste koronapiikkejä, jotka tiedetään tehottomiksi uutta varianttia vastaan. Tamperelaisille ei piikkejä annettaisi vieläkään. Murre on väärä.

Mitä luulet, ottaisivatko tamperelaiset piikin vaikka sitä tarjottaisiin?

Tästä syystä Israel-Palestiina asetelma on mielenkiintoinen! Kuvitelma Suomesta vastaa nykytilannetta Israelissa.

Asiaan liittyvä twiitti

Jos injektion ottaminen mietityttää, kannattaa lukea artikkeli ”Kuinka koronarokote toimii ja onko sillä haittavaikutuksia”? Jokaisen piikkiä harkitsevan on hyvä tietää, mikä on korona, mikä on injektion oletettu toimintamekanismi ja mitkä ovat tällä hetkellä esiin tulleet haittavaikutukset.

7 vastausta artikkeliin “Palestiinan tilanne on esimerkki rokottamisen julmasta epätasa-arvoisuudesta

  1. Hmm. Mielenkiintoinen vertailu. Mutta mielenkiintoista on myös se, että aiheuttaako rokote positiivisia pcr-testituloksia, vai onko rokotettu vain herkempi saamaan virustauteja yleensä?

  2. Linkki nudistilääkäreiden sivuille ei toimi. Löytyykö kopiota siitä?

  3. Puolen vuoden päästä toisesta shotista suoja laskenut 90% 16%:iin Israelissa, kun jabien väli 3 viikkoa. Briteissä jabien väli keskimäärin 11vkoa, jolloin suoja säilyy pidempään. Mutta varsinainen infektio tuo noin 6,7x paremman suojan uusia varianttisirkkojen aaltoja odotellessa skorpionipiikkeineen. Ei saisi olla pelkän rokotteen varassa. Anti-viraaliset Vit-D /calciferoli, Ivermectin etc. käyttöön…

    Kohtalokasta että kansaa holhotaan pimittämällä noiden ilmaisten apu, koska vähentäisivät profylaktisesti long covidia. Pfizerin oma ex-presidentti kutsuu noiden geneeristen lääkelöytöjen pimittämistä tukikeinoina kansanmurhaksi. Ei haastatella Suomen lehtiin. Latentit oireet 2v+ päästä vielä näkemättä vrt vesirokon krooninen herpes & ruusu yms.
    Nyt olisi tärkeä saada sensuroimatonta, luotettavaa tietoa eikä lobbya. Tähän pitkällä aikavälillä otettu Pfizer näyttää auttavan. HIV-viruksen löytäjä & AIDS-rokotteen kehittäjä, nobelisti, sanoo ettei saisi käyttää lainkaan RNA-tehosteita, vain yksi shotti on turvallinen. Mutta tälle hypermuuntuvalle skorpioni-piikille yksi shotti ei riitä. DNA-rokotteita vain yhdellä annoksella sen sijaan on Israelissa vain Pfizer. Historian suurimmat korvaukset lääkkeen vaurioista on muuten joutunut maksamaan juuri potenssilääkkeestään tunnettu repäisevä rohkea Pfizer.

    Tänään johtopäätös genomisekvensoinnista ja epigenetiikasta kuuluisi: Fylogeneettinen evoluutiopuu on kaatunut. Kaikki eliögenomit sopeutuvat ja rappeutuvat sisään suunniteltujen optioiden mukaisesti – ja järkyttävän nopeasti. Lääkärit menettävät lupansa jos jakavat loistavia tutkimustuloksia Vit-D alias immunohormonin, Ivermectinin tai sinkin ionoforien (Quercetin, kiniinit, Madagaskarin uute etc.) avusta koronaan sinkin kanssa.

    Bother me tomorrow, today I’ll buy no sorrows:
    Me vierastamme Ilmestyskirja 9 kuvausta tästä ensimmäisestä Voi-huudosta. Mutta juuri puritaanisen lapsenmielinen inspiroituminen Raamatusta synnytti koko empiirisen luonnontieteen metodin. Seuraava Voi-huuto voi olla Auringon korona-reikien plasmatuuli, joka saa pii-hiekalle perustetun infratalomme sortumaan. ”Ja sen sortuminen oli suuri.”

    Kiinan johto sanoi vielä 1900-luvun alussa: ”Me emme tarvitse mihinkään länsimaista tiedettä ja tekniikkaa”. On ironista, että Kaukoitä kiilaa juutalaiskristillisen mielekkyyden apajalle ja samaan aikaan korkeintaan elämyksistä elämän tarkoitusta havittelevat länsimaat haikailevat idän mystiikan pariin. Panteistit mielsivät empiriikan jopa jumalanpilkaksi tai sitten olevainen oli mayaa eli illuusiota. Kiinassa, Intiassa ja arabimaissa tiede ei saanut tuulta siipiensä alle huolimatta vertaansa vailla olevista teknisistä keksinnöistä. Tässä tapauksessa tiede pääsi alkuun, mutta motivaatiota tutkimuksen jatkamiselle ei löytynytkään. Ihmeen nopeasti on myös unohtunut, että ideologinen evolutionismi oli harvoja yhteisiä nimittäjiä 1900-luvun äärioikeiston ja äärivasemmiston sosialistien liikehdinnässä.

    Mikä käynnisti tieteen kehityksen? Modernin tieteen alku oli puritaanisen rationaalinen. Valistuksen ”pioneerit” eivät tarponeet meitä ylös suosta, enemmän siihen vaikuttivat esimerkiksi 1200-luvulla Oxfordin yliopiston perustaneet fransiskaanit. Se mikä heissä oli erinomaista, ja voittoisalle länsimaiselle tiedemiehelle tunnusomaista, ne lahjat valistus aikanaan vaimensi. Kuten valistusta kritikoinut Rousseau, myös fransiskaanit arvostivat piirteitä, jotka ovat ominaisia lapselle. John Tyndall – 1800-luvun johtavia agnostikkoja – kirjoitti Faradaylle: ”Ajattelen usein, että hyvän kristityn ominaisuudet ovat juuri niitä, jotka ovat oleellisia tiedemiehelle, joiden on ennen kaikkea tultava ’kuin pieniksi lapsiksi’.” Lähtökitka on suurempi kuin liikekitka. Kerran liikkeelle päästyään liikkeen ylläpito ylläpito on helpompaa. Olisiko nykyisestä inhoreduktionistisesta lähestymistavasta ja makroevolutionismin paradigmamonopolista tieteen vaunu nytkähtänytkään?

  4. Mielenkiintoinen asetelma. Israelin ja Palestiinan koronadata on tosin pandemian alusta saakka kulkenut siten, että Israelin tartunta- ja kuolemakäyrät menee joitan kuukausia Palestiinan edellä. Aikajanavalinnat tässä artikkelissa ei näytä tätä totuutta. Uusi nousu tapauksissa on siis Palestiinaankin tulossa. Silloin vasta nähdään toteutunut ero rokotettujen ja rokottamattomien kansojen pandemiakestävyydestä.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading