Ensin harmiton lipsahdus tai tarkoituksellinen totuus Suomesta
Viime päivinä asiantuntijoilta on päässyt outoja lausuntoja ja ne voi hyvin laittaa vahingon piikkiin. Li Andersson antoi vastauksensa haastattelijan kysymykseen tiedon jakamisesta oppilaille. Andersson antoi ymmärtää, että rehtorin pitää puuttua opettajan toimintaan, jos opettaja jakaa paikkansa pitävää tietoa rokotteista oppilaille.
Katsotaan hidastettuna sama pätkä. Mikroilmeet ovat paljon paremmin esillä. Myös naurahdus, joka ei pitäisi liittyä asiaan ollenkaan, on paremmin havaittavissa.
Tietoisesti tehty tai sitten ei? Joka tapauksessa Lin esiintyminen oli aika harmiton, oli tarkoitusperä mikä tahansa. Oletettavasti kuitenkin aika moni alkaa saada tarpeekseen tästä järjettömyydestä.
SITTEN VAKAVA VIRHE!
Kanadalainen immunologi, SAGE-asiantuntijaelimeen kuuluva professori Sir John Bell ei tiennyt olevan suorassa lähetyksessä, kun alkoi puhumaan hyvin ihmeellisiä asioita rokotteen vaikutuksista. Vastapuoli keskeytti Sir John Bellin avautumisen, ennen kun hän pääsi varsinaiseen asiaan.
Tarkoitiko Bell sterilointia vai steriloivaa immuniteettia jää nyt katsojan päätettäväksi. Joka tapauksessa vastapuoli ilmaisi selkeällä eleellä, että nyt täytyy lopettaa. Täytyy olla tarkkana suorissa lähetyksissä.
Viime aikoina on myös mennyt sekaisin mallikkaasti ympäri maailmaa tehohoidossa olevien rokotettujen määrä. Puheita on sitten jälkeenpäin korjattu, niin että hoidossa onkin 95% rokottamattomia, eikä toisinpäin niin kuin lehdistötilaisuudessa sanottiin.
SAGE-asiantuntijaelin
Sir John Bell on SAGE (Emergency Scientific Advisory Group) -asiantuntijaelimen jäsen ja kuuluu sen hallitukseen. SAGE- rokotetyöryhmään kuuluu myös Suomen ykkösasiantuntija Hanna Nohynek, joka on WHO:n SAGE-asiantuntijaelimen COVID-19-rokotetyöryhmän puheenjohtaja. SAGE-asiantuntijaelin vastaa siitä, että päätöksentekijöiden saataville saadaan oikea-aikaisia ja koordinoituja tieteellisiä neuvoja päätösten tueksi.
Jos olet mies, olet saanut kaksi piikkiä, sait oireita rokotteesta ja tämä tieto huolestuttaa – osta lelumikroskooppi
Jos taas sait oireita rokotuksen jälkeen ja asia huolestuttaa, voit tutkia oman spermasi lelumikroskoopilla, joka ei maksa kuin muutaman kympin. Jos et ole parisuhteessa, internetistä löytyy sivustoja jotka helpottavat oleellisesti näytteen ottamista. Tältä mikroskoopissa pitäisi näyttää.
Jos injektion ottaminen mietityttää, kannattaa lukea artikkeli ”Kuinka koronarokote toimii ja onko sillä haittavaikutuksia”? Jokaisen piikkiä harkitsevan on hyvä tietää, mikä on korona, mikä on injektion oletettu toimintamekanismi ja mitkä ovat tällä hetkellä esiin tulleet haittavaikutukset.