Injektiopiikin logon merkitys ja historia

Kuuntele artikkeli

Injektiopiikki sai uuden logon 11.11.2021. Logo ei tosin ole uusi. Se on tehty jo vuonna 2019 maalis-huhtikuun aikana, jolloin se myös tatuoitiin suunnittelijan eli minun selkääni. Tatuointi on iso ja pikkutarkka. Logon ajatus ja merkitykset ovat olleet manifestoituneena iholla jo pitkään.

Taistelu oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta

Minulla meni taloudellisesti hyvin, tekemäni nettisovellus myi maailmanlaajuisesti ja kaikki oli sen suhteen hyvin. Olin kehittänyt sen vuosien aikana vapaa- ajallani, yhteensä noin kuuden vuoden aikana. Olin panostanut siihen paljon, se oli minulle tärkeä ja olin tehnyt sen täydellä sydämellä. Ihmiset nauttivat sen käytöstä ja saivat sen avulla terveyttä ja hyvää oloa.

Käsittämätön tapahtuma

Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä, ja se ajoi minut vuosia kestäneeseen helvettiin. Taistelin loppuun saakka oikeuteni ja oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta lopputulos oli kannaltani järkyttävä.

Luovuttaminen

Vuosia kestänyt toivo oikeudenmukaisuuden toteutumisesta kuitenkin päättyi kohdalta kamalasti ja se ajoi minut tilaan, jossa millään ei ollut mitään väliä. Mikään ei tuntunut miltään. Olin henkisesti kuollut. Maksoin kaikki epäoikeudenmukaisuudesta aiheutuneet kulut. Ja tein päätökseni.

Hyvästelin vaimoni ja lapseni ja kerroin, että lähden pitkälle matkalle, ehkä hyvin pitkälle. Tarkoituksena oli, että kuolen luonnollisesti, tapaturmaisesti tai muuten vaan. Eläminen tuntui aivan liian raskaalta ja vailla merkitystä olevalta.

Vuorille kuolemaan

Lähdin lentokentälle ja valitsin lennon Aasiaan, koska pidän itämaisesta kulttuurista. Asuin hotellissa, joka oli rakennettu kukkulan rinteeseen. Menin joka ilta kävelemään noin 30 metriä korkean hotellin katon reunalle ja toivoin, että saan Meniere-kohtauksen.

Meniere-kohtaukset alkoivat reissun aikana täysin varoittamatta ja niitä ei koskaan aikaisemmin ollut esiintynyt. Aikaisemmin olin täysin terve. Meniere-kohtauksessa tasapaino lähtee varoittamatta.

Olin antautunut täysin ajatukselle, että Jumala tai mikä se sitten onkaan, päästää minut pois tästä maanpäällisestä helvetistä, kun katsoo ajan olevan valmis.

Reunalla

Menin aina kuuden jälkeen “kävelylle”, koska silloin tuli pimeys ja kukaan ei nähnyt reunallakävelyä. Yhtenä iltana oli pieni tuulenvire, joka tyyntyi yht’äkkiä täysin.

Aavistin, että nyt Luoja on hyväksynyt lukemattomat rukoukseni ja ottaa minut pois. Odotin tasapainoni menettämistä. Sitä ei tullut. Kuulin kuitenkin, että jotain oli tulossa.

Täysin tyyni muuttui hyvin, hyvin kovaksi tuulenpuuskaksi, joka puhalsi minut pois katon reunalta. Kuulin kun alatasanteella olevat aurinkotuolit lensivät päin seinää. Se oli ihan jumalattoman kova tuuli (tai sitten Jumalallisen). Mutta vakuutuin siitä, että vielä ei ole aika lähteä.

Jos olet ollut päiväntasaajalla, niin siellä on todellakin tyyntä myrskyn edellä. Kohdalleni sattui sattumalta kyseinen ilmiö.

Parannu

Seuraavana aamuna tein päätöksen, että yritän parantaa itseni ja saada jonkin, ihan minkä tahansa, paitsi lääkkeiden, alkoholin tai huumeiden avulla pahan olon pois.

Jo seuraavana päivänä menin paikalliselle meditaatio- mestarille, ajatuksella että saan meditaation avulla pääni kuntoon vähitellen, kun opin rauhoittumaan.

Meditaatio

En ollut ennen ollut ohjatussa meditaatiossa ja kyseinen meditaatio ei ollut sitä mitä odotin, rauhallisuutta. Se oli tiukkaa keskittymistä, rankkaa hyperventilointia ja vuoroin hengityksen pidättämistä.

Meditaation aikana minulle tapahtui jotain hyvin erikummallista ja en avaa tapahtumia enempää. Kysyin meditaation päätteksi mestarilta, että mitä helvettiä minulle äsken tapahtui? Oletko hypnotisoinut minut?

Elämän voima

Hän kysyi, että etkö tosiaan tiedä? Sanoin että en tiedä meditaatiosta mitään, tämä on ensimmäinen kerta ja en ole tarkemmin tutustunut meditaation saloihin.

Hän selitti, että jokaisessa meissä asuu Kundalini, elämän voima. Se on kierteellä ristiluun seudussa ja kun se herää, voima lähtee selkärankaa kiertyen ylöspäin. Kundalin energiasi on nyt herännyt, se tulee nousemaan kohti päätä. Se on elämän voima, joka asuu meissä jokaisessa, mutta vain harvoilla se herää. Sinun energiasi heräsi juuri.

Hän sanoi, että vaikka hänellä on pitkä kokemus kundalinin heräämisestä, näkee sitä hyvin harvoin. Kundalinin herääminen on meditoinnin äärimmäinen tavoite ja sinulle se tapahtui sitten jo ensimmäisellä kerralla. Siihen menee yleensä pitkä aika.

Mitä se tarkoittaa

Kysyin mitä se tarkoittaa, kun Kundalini herää? “Mitä tahansa toivot sydämestäsi, se tulee tapahtumaan. Ehkä jo tänään, ehkä huomenna, ehkä pitkän ajan kuluttua. Mutta se vääjäämättä tapahtuu jossain vaiheessa. Sinulla on nyt se voima. Kundalinin noustessa tarpeeksi ylös, myös kolmas silmäsi avautuu”. Mitä se tarkoittaa? “Se tarkoittaa hyvin vahvaa intuitiota”.

Mestari kertoi myös asioita, joita en kirjoita tähän.

Herääminen

Kun heräsin seuraavana aamuna, tunsin olevani täysin uudelleen syntynyt. Miljoona kiloa painava taakka oli poissa. Tatuoinnin aiheet ja symbolit olivat kirkkaana mielessä, suunnittelin sen muutamassa päivässä ja sen jälkeen se hakattiin selkääni. Itse tatuoinnin suorittaminen kesti kaiken kaikkiaan 48 tuntia.

Toivomus

En ole vielä toivonut kuin yhtä asiaa. Se on se, että kukaan ei joutuisi kokemaan samaa vääryyttä kuin minä jouduin kokemaan eli kuolemaan johtavaa vääryyttä.

Toteutuuko toiveeni

En tiedä kuinka tässä tulee käymään. Toteutuuko toiveeni? Toivottavasti, en tiedä.

Teen kuitenkin kaikkeni, että sydämestäni lähtenyt toiveeni toteutuisi. Kuolemaan johtava vääryys pitää lopettaa. Sitä tapahtuu juuri nyt, maailmanlaajuisesti.

Paluu arkeen

Kun tulin takaisin Suomeen aloitin työt anestesiahoitajana, koska minulla oli siihen pitkä kokemus. Nettisovelluksen annoin pois, jotta käyttäjät pystyisivät käyttämään sitä jatkossakin. Penniäkään rahaa en tahtonut siitä, mutta en halunnut että se kuolee pois, koska minäkään en kuollut. Se on toiminnassa edelleen, mutta en enää omista sitä.

Logon symbolit

Anahata

Keskimmäisenä logossa on anahata eli sydänchakra.

Pääteema: Ehdoton rakkaus, sydämen rehellisyys, sielun kosketus.

Lisätietoja sydänchakrasta

Mandala

Mandala on symbolinen kuvio, jota käytetään pyhissä rituaaleissa ja meditoimisen apuvälineenä. Joissain uskonnoissa mandaloiden asema on niin merkittävä, että niitä voidaan käyttää jopa kokonaisten temppelien pohjapiirustuksena. Mandala voidaan määritellä kahdella tavalla: ulkoisesti maailmankaikkeuden skemaattisena, visuaalisena representaationa, ja sisäisesti useiden aasialaisten psykofyysisten uskonnonharjoitusten kuten meditoinnin oppaana. Lue lisää mandalasta

Logossa anahata on yhdistetty mandalaan eli ehdoton rakkaus on yhdistetty ulkoiseen maailmaan.

Kundalini

Kundalini on termi, joka tarkoittaa ”hienorakenteiseen” eli ei-fyysiseen ”energiakehoon” liittyvää elämänvoimaa. Uinuvan kundalinienergian sanotaan olevan kiertyneenä selkärangan alaosassa sijaitsevassa ristiluussa. Lue lisää kundalinista

Logossa kundalini energia lävistää anahatan sekä mandalan ja luovuttaa niille voimaansa.

Kolmas silmä

Kolmannen silmän sanotaan näkevän sen, mitä järkemme ei vielä tunnista ja ymmärtävän sen, mitä ei sanota ääneen.

Avatessasi kolmannen silmäsi, aukeat laajennettuun tietoisuuteen. Mielesi on kirkas ja pystyt avautumaan niille asioille ja havainnoille, jotka eivät tule rationaalisen ajattelusi tai tämän maailman oppien tietoihin perustuen. Tiedät ilman, että tarvitset todisteita. Tärkeintä on luottaa tuohon tietoon.

Logossa kolmas silmä on sijoitettu kundalinin päälle, koska ne liittyvät tässä tapauksessa toisiinsa.

Karma Circle – kaiken takana on KARMA

Karman säännön mukaan ”jokainen niittää sitä, mitä hän kylvää” ja jokainen joutuu lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset ja joko kärsimään ne tai sovittamaan ne.

Logossa kaiken taustalla on Karma. Karman lakia ei voi välttää ja jokainen saa lopulta ansioidensa mukaan. Lue lisää karmasta

Tatuointi

Siinä koko tarina

Logo on siis syntynyt hyvin syvällä sydämessä ja siinä on paljon symboliikkaa. Jokainen symbolin osa tarkoittaa hyvää ja yhdistämällä hyvää tarkoittavat symbolit niiden merkitys kasvaa.

Meniere tyyppiset kohtaukset loppuivat kuin taikaiskusta ja eivät ole enää palanneet. Rakkaat ihmiset jaksoivat odottaa minua takaisin kotiin.

Kiitos.

Olen irtisanoutunut työsuhteesta ja en toimi enää terveydenhuollossa. Lue lisää irtisanoutumiseen johtavista syistä.

11.8.2022 päivitys

Kaikki logossa ja tatuoinnissani olevat symbolit balylonialaisia satanistisia symboleita, jotka on nykymaailmassa piilotettu erilaisten ylevien tarinoiden alle. Se selvisi minulle vasta 2022 heinäkuun aikana. Tulen päivittämään tätä sivua ja kerron enemmän. Kaikella on tarkoitus. Symboleiden todellinen merkitys tulee nousemaan esiin tulevissa kirjoituksissa. Meidät on kiedottu satanistisiin symboleihin.

Nämä tapahtumasarjat ovat johdattaneet minut kirjoittamaan Paljastavat symbolit– artikkelisarjan. Kirjoitin sen viimeiseen osaan, että sain siihen tarvittavat tiedot ”Lähteestä” ja jo silloin aavistelin mikä se on ja vihjailin siitä. Nyt olen 100% varma siitä kuka on ”Lähde”. Lähde on Herra Jumala ja Jeesus Kristus. Satanistiset symbolit olivat vain nahka johon minun piti pukeutua.

Tatuoinnin symbolit olivat vinkkejä maailmaa hallitsevan pahuuden jäljille josta tulen kirjoittamaan uuden sarjan ja avaamaan asian parhaan taitoni mukaan.

Totuus on riitaisa. Jos seisot totuuden puolella, pysy siinä. Totuus on riitaisa siksi, että se sotii valhetta vastaan. Totuus voittaa aina, vaikka tie totuuteen voi olla raskas taistelu. Haluatko silloin, kun taistelu päättyy, olla totuudella voittanut voittaja vai valheella hävinnyt valehtelija?

Jokaisen symbolin merkitys kerrotaan 29.5.2023 julkaistussa e-kirjassa. Lataa ja lue.

29 vastausta artikkeliin “Injektiopiikin logon merkitys ja historia

  1. Huh, mikä tarina 🙏❤️ Meillä kaikilla on oma tarinamme ja rakastan kuulla ihmisten tarinoita. Sulla on aika rankka tarina, joka johti johonkin täydellisen upeaan tulemaan ❤️
    Olet jo antanut paljon ja varmasti teet sitä jatkossakin. Kiitos 🙏
    Itsekin löysin mm reikin ja muut rinnakkaiset hoidot, kun matto vedettiin alta ensin. Nyt saan auttaa muita voimasn paremmin, kun löysin ensin oman voimani 🔥

  2. Samanlaisella teemalla täälläkin asiat edenneet, erilaisia twistejä mutta lopputulema lähes sama. Hienoa kun avasit tätä! Uskon/toivon/luulen että vastaavia kokemuksia löytyy muiltakin ja tämmöisen kokemuksen/kokemussarjan jälkeen prioriteetit elämässä on aivan erilaisia kuin mullistusta ennen. Itse ainakin osaan arvostaa aivan eri asioita kuin esim. 10v sitten.

    Pistää miettimään että kriittisesti ajattelevia ihmisiä on enemmänkin ja tämän koronan vuoksi kaikkein uskaliaimmat/vakautuneimmat ovat irtisanoutuneet. Olisi mahtavaa jos tämä porukka saataisiin jotenkin kasaan auttamaan toisiaan ajamaan asioita eteenpäin. Ryhmässä on voimaa ja kun se on yksimielinen niin universumikin kunnioittaa sellaisen ryhmän pyrkimyksiä.

  3. Kiitoksia että annoit jaettavaksi tämä yksityisasia meille sinulle tuntemattomille. Kiitos, kiitos kiitos.
    Olen käynnyt siellä v. 1997 ja lähdin itseni karkuun Brasiliaan. . Ei ihminen pääse itsensä karkuun. Sorry!
    Mutta tapasin siellä yhden tuntematon lähettiläs.
    Kummallista.
    Toivon sama ettei kukaan vaan tarvitsisi käydä samassa rotkossa johon aurinko ei paistaa jossa
    ei ole tilaa mihinkään. Ei ole mitään jäljellä kun muistoja. Paranemisprosessi on todella pitkä ja hidas. Luopumisen, anteeksiannon , rakkauden yms. läksyt.
    Vieläkin työstän siitä ja elämä on tosin eri näköistä.kun ennen.
    Viranomaiset silloinkin olivat asialla mutta
    mitä heille kävi? Karman laki heitä hoitaa.
    Toki virheitä tulee tehty ja erehdyksen kautta opitaan tullakseen vieläkin paremmaksi ihmiseksi.
    Hän joka ei ole käynyt siellä ei käsitykseni mukaan ymmärtää. Kaikki eivät nousekaan sieltä.
    Mitä on tärkeä? Ei ei ole väliä miten kaadut. Miten nouset sieltä on se pointti. Rakkauden tie antaa hyvä näköalapaikka. Olemme kokeneita sotureita. Pelko on turha meille kylvää koska sillä ei ole itämismahdollisuutta.
    Meitä on paljon samankaltaisilla tarinoilla. Hyvä niin.
    Voimia ja Valoa teille.
    Kiitos että olette olemassa eli KEO2

  4. Hhmm…

    Symboleista tunnistan ainakin pentagrammin ja Horuksen silmän, jonka voi tulkita myös kaikennäkeväksi silmäksi. Lisäksi löydän Hermeen sauvan – perinteisen caduceuksen eli käärmeen ja sauvan yhdistelmän. Ja se, minkä toteat karmaksi on tietenkin pelkistetty ouroboros – itseään syövä käärme. Lisäksi epäilen kokonaisuudessa olevan viittauksia myös astrologiaan ja planeettoihin, mutta tietoni siltä saralta ovat ruosteessa. Pitää tutkia asiaa. Joka tapauksessa kyseessä on joukko eliitin sisäpiirin symboleja, joille usein julkisuudessa tarjotaan selitykseksi jotain erittäin pintapuolista kerrontaa.

    Maallikkopäätelmäni on, että kokonaisuus symboloi Aton-kulttia, eli jäljet johtavat muinaiseen Egyptiin, kenties nykyisiin vapaamuurareihin, ritarikuntiin tai johonkin vastaavaan ryhmittymään.

    Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että suhtaudun tämän blogin sisältöön erittäin skeptisesti. Aivan, kuten olen toiminut koko ajan myös pandemiaryöpytyksen suhteen.

    1. Logossa olevat symbolit ja niiden merkitys on selitetty jokaisen erillisen symbolin alla. Jos niiden merkitys on sinulle eri, niin se sallittakoon. Se mitä sanot itseään syöväksi käärmeeksi on Karma Circle.

      1. Kiehtova symboli.

        Ouroboros. A=Ω, Ω=A
        Se mikä oli alussa on myös lopussa ja tämä kuvaa siis sitä miten kaikki kiertää alusta loppuun ja lopusta uuteen alkuun. Tavallaan tämä on ”Niin Ylhäällä kuin Alhaalla” ajatuksesta temporaalinen ilmentymä.
        Tietenkin symboli voi myös kuvata karman kiertoa. Tavallaan se on sitä kun ajatellaan että kaikki toistaa itseään loputtomiin, mikään muu ei helpota kuin se että pyrkii rakentamaan ympäristönsä sellaiseksi että kaikkien on hyvä olla. Pahuus luo pahaa, hyvyys hyvää.

        Minusta noita symboleja mitä sinun tatuoinnissa on voi käyttää muutkin kuin salaseurojen jäsenet, en usko että vapaamuurarit tai illuminati tai vastaavat seurat olisivat tässä kriisissä pääorkestroijia. On toki täysin mahdollista ja jopa todennäköistä että joukossa on kaikenlaisissa seuroissa olevia ihmisiä.

        Itse olen Thelemiitti mutta uskon myös että teknologia tarjoaa ihmisille paremman elämän ja väistämättä me ihmiskuntana tulemma kehittymään oman työkalumme (teknologian) myötä, jopa niin että luomamme työkalu jonain päivänä (ehkä pian) ohittaa meidät. Joku voisi sanoa minua transhumanistiksikin.

        Koronapiikkiin suhtaudun kriittisesti, uskon tieteellisesti tutkittuun tietoon mutta en halua hätäillä tällaisen asian kanssa jossa kyseessä on oma kehoni.

        Taustalla tässä koronakriisissä on poliittiset syyt ja osin aggressiivinen lääkeyhtiöiden painostus. Tämä on tietenkin vain minun näkemys. Maailma muuttuu mutta toivoisin että sen annetaan muuttua rauhassa eikä pakottamalla. Jokaisella pitää olla oikeus kuitenkin valita se mihin uskoo ja mitä kehoonsa ottaa.

  5. Kiitos tästä, todella voimaannuttavaa lukea kokemuksista jotka on saaneet Sinut hereille.

    Itse olen ns. herännyt todellisuuteen aikalailla yhtäaikaa koronan alkamisen kanssa.
    Vaiheita on monia ja se kaikki mitä on tapahtunut viimeisen 1,5v aikana on saaneet näkemään maailman aivan uusin silmin.
    Minulle herääminen tapahtui kun kohtasin ihmisen joka ravisteli maailmani aivan uusille raiteille.
    Paluuta vanhaan ei ole.

    Lyhyesti tiivistäen : rakkaudella on voima muuttaa ihmistä ja maailmaa pysyvästi.

  6. Kiitos uskomattoman hienosta tarinastasi ja upeasta monimerkityksellisestä logostasi, joka on yhtä ihmeellinen kaunis ja salaperäinen kuin koko elämä tällä planeetalla. Korkeimman siunausta sinulle ja tekemällesi työlle oikeudenmukaisuuden vapauden ja rakkauden puolesta.

  7. ”Tiedät ilman, että tarvitset todisteita. Tärkeintä on luottaa tuohon tietoon.” Eikö näin voi ajatella kuka vain höyrypää?

    Mielestäni intuitio, kolmas silmä ja vastaavat eivät tarkoita sitä, että voi lakata olemasta lainkaan itsekriittinen. Intuition vahvuus on ennemmin siinä, että saa ns. aavistuksen tai vihjeen, jota voi sitten ryhtyä tarkastelemaan ja perustelemaan, unohtamatta kriittisyyttä. Sen avulla voi havaita tai löytää jotain, mitä muut eivät kykene, mutta sille pitää myös löytää pitävät perustelut ennen kuin sitä tulee esitellä muille luotettavan tietona.

    Vaikka intuitiosi olisi kuinka vahva, se ei tarkoita ettetkö voisi olla väärässä tai ajautua hakoteille tai etteikö joku voisi jopa manipuloida sinua ja hyödyntää uskoasi omaan intuitioosi. Intuitiokin, kuten kaikki ajattelumme, rajoittuu siihen mitä olet nähnyt, kuullut ja kokenut. On hyvin vaarallista uskoa sokeasti kaikkea mitä omaan mieleen tupsahtaa niin kuin se olisi jumalan sana ja aukoton totuus. Me emme itse ole jumalia vaan alati erehtyväisiä.

    1. Kaikkeen mitä olen kirjoittanut löytyy lähteet. Ne ovat artikkeleiden lopussa. En ole uskontoon höyrähtänyt sekopää tai ituhippi. Jos tiedän tai huomaan olevani väärässä, tuon sen välittömästi esiin.

    2. ”Tiedät ilman, että tarvitset todisteita. Tärkeintä on luottaa tuohon tietoon.”

      Minä luulen tällä haettavan sitä, että joskus vain tietää ”sydänpohjiaan myöten” jonkin asian. Silloin ei tarvitse todisteita. Se on täysin eri tunne, niin intensiteetiltään kuin ihan tunteenakin, kuin että vain tavallisesti tietää jotain. Näin ainakin minulla.

      Itselläni vastaavia intuitiivisia tietoja tulee aika ajoin. Elävän elämän esimerkkeinä, että yht’äkkiä tulee voimakas tunne, että työkaveri X:llä (jonka kanssa en ole ollut yhteydessä viikkoon) on vakava ongelmia asian Y kanssa. Otan X:ään yhteyttä, alan juttelemaan ihan niitä näitä ja kohta ottaa asian Y puheeksi.
      Menen junaan ja istun paikalleni. En kiinnitä juuri huomiota vieressä istuvaan, mutta istuttuani tiedän välittömästi, että häneltä on kuollut jokin läheinen ihminen. Mieleeni nousee hindulainen lause uudelleensyntymästä ja sielunkierrosta ja aloitan keskustelun sillä. Vieruskaveri häkeltyy, liikuttuu ja alkaa sitten kertomaan, että hänen lapsensa on juuri kuollut ja hän on matkustamassa tämän kaupunkiin.

      Joskus sitä vain tietää, vaikkei rationaalisen järjen mukaan mitenkään voisi tietää. Ja kun tietää, niin silloin vain tietää.

  8. Upea tarina ja johdatus toimii. Olen lukenut paljo juttujasi ja arvostan polkuasi sekä juttujasi. Kiinnitti huomiota myös nuo siivet, minulle Enkelisiivet. On tärkeää, että voi kuunnella sydäntään sekä tehdä sydämensä työtä. Tuntuu, että teet myös sieluntehtävääsi ja tuot totuutta esiin. Kun tietoisuus (sitä voi nostaa itsekin omilla toimillaan esim meditaatio)nousee maapallolla, on ihmisten lopulta mahdotonta toimia esim siinä ammatissa, missä rakkaus työhön puuttuu. Olen itse ajatellut, mitä tapahtuu terveydenhoidollemme, kun lääkärit huomaavat sydämen rakkauden puuttuvan siitä työstä. Kaikella on tarkoituksensa.
    Karmasta myös, että v2015 jälkeen on voimassa pikakarma, silloin se palautuu samassa elämässä.
    Nyt elämme muutenkin puhdistumisen aikaa, siinä on se hyvä puoli, että myös totuus astuu esiin. Itse haluan myös totuutta ja siihen pyydän:Pyhä Henki näytä Pyhä totuus, vaikkapa nyt tähän covid ja rokotekuvioon, tänään myös Ukrainaan.
    Voimia, veli 🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏

  9. Olipa myllertävää ja voimia riistävää matkaa sinulla. Mutta niin aina käy, että ne joilla on täällä tehtävä tulevat sen saamaan joko helposti tai useimmiten vaikeiden asioiden avulla. Nostaisin hattua sinulle monestakin syystä, jos sellainen olisi nyt päässäni. Ja miten mielettömän hienon logon olet suunnitellut, todella upea! Olen itsekin sellainen merkitysten, merkkien ja symbolien ihailija, joten minuun tuo upposi ku veitsi sulaan voihin. En usko, että jokin yksi taho voi omia jonkun symbolin merkityksen vain itselleen… sitä vain tietää mikä symboli/kuvio meille kolahtaa, miten se aukeaa ja mitä se meille edustaa…se on se pointti. Aivan sama on musiikissa, taiteessa, kirjallisuuden genressä ym. Toivon sinulle voimia tällä upealla auttamisen taipaleellasi. Ihailen jälkiäsi, joita jätät. Kiitos kiitos kiitos. <3

  10. Kiitos jakamisesta!. Nyt vasta luin tämän, vaikka muuten sinun tekstejäsi paljon jo lukenutkin. Kundalini herätellyt itseänikin. Paljon lempeämmin ja hiipivämmin, mutta varmasti eteenpäin ja syvemmälle ohjaten. Maailmankuva on aiemmasta muuttunut ja vahva tunne johdatuksesta saapunut samalla. Syvällä kiitollisuudella tämän vastaanottanut.

  11. miksi sinulla on käärmeitä tatuoitu selkääsi ja mouhoat niin vitusti käärmeistä? Koronakin on Kobran myrkkyä… Onko sulla käärme lemmikkinä? Vai monta käärmettä

    1. Tatuointi on tehty ”kokemuksen” jälkeen vuonna 2019. En tiennyt symboleiden merkitystä tekovaiheessa, jos luet milloin symbolit olivat ”kirkkaina mielessä” voit aavistaa mistä sain idean.
      Aluksi seurasin Israelin keskustelupalstoja google translaten avulla, koska Anahatassa on sinne viittaava symboli. Joe Roganin laitoin seurantaan, koska hänen keskusteluohjelma logossaan on sama ”kolmas silmä” kuin tatuoinnissa. Joe Rogan osoittaututui isoksi tekijäksi huijauksen esiin tuomisessa.
      Käärmeiden PITI olla Kobria, siihen liittyy oma tarinansa. Nyt tatuoinnin symbolit ovat loksahtaneet paikalleen. Nyt tiedän, että Karma, joka tatuoinnissa on kaiken taustalla tulee toteutumaan. Jokainen tulee saamaan sen, mikä heille kuuluu.

  12. Kiitos, oli ihana lukea kokemuksestasi. Arvostan työtäsi, jota olet nyt tautiaikoina tehnyt. Minua kuitenkin hämmentää eräs asia, josta kuulisin ajatuksiasi mielellään lisää. Olet maininnut uskovasi Jumalaan ja olevasi kristitty. Logossasi on kuitenkin paljon okkultisia symboleita, symboleita jotka ovat ymmärrykseni mukaan vastoin kristinuskoa. Tämä hämmentää minua. Jään odottamaan päivitystä tähän tekstiin. Voimia sinulle.

    1. Sanon lyhyesti. 17.9.2022 sain uuden kokemuksen. Se oli 1000 kertaa entistä voimakkaampi, kaikki on nyt selvää. Tatuointi on ivaa saatanaa kohtaan. Heillä on Horuksen silmä, logossa Ra- eli vastakkainen Horukselle,
      Käärme ja keppi tulee Mooseksen kirjan Egyptin käärmevitsauksesta. Mooseksen piti ottaa sauva ja laittaa siihen kiedottu käärme ympärille ja jokainen joka katsoi sitä, parantui, vaikka käärme oli jo purut heitä.
      Mandala on yksi esoteerisen Mooseksen kirjan sineteistä, mitä en avaa enempää.
      Siivet ovat arkkienkeli Mikaelin.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_(arkkienkeli)

      1. ”Käärme ja keppi tulee Mooseksen kirjan Egyptin käärmevitsauksesta. Mooseksen piti ottaa sauva ja laittaa siihen kiedottu käärme ympärille ja jokainen joka katsoi sitä, parantui, vaikka käärme oli jo purut heitä.”

        2. Mooseksen kirjassa israelilaisten ollessa vielä Egyptissä orjina Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen palvelijainsa eteen, ja se muuttui käärmeeksi. Tämä Aaronin sauva nieli faaraon velhojen sauvat. Tämän jälkeen seurasi Jumalan lähettämä vitsaus, jossa Egyptin vedet muuttuivat vereksi.

        2.Mooseksen kirja:
        7:8 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille ja sanoi:
        7:9 ”Kun farao puhuu teille ja sanoo: ’Tehkää jokin ihmetyö’, niin sano sinä Aaronille: ’Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen, niin se muuttuu käärmeeksi’.”
        7:10 Niin Mooses ja Aaron menivät faraon tykö ja tekivät, niinkuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen palvelijainsa eteen, ja se muuttui käärmeeksi.
        7:11 Ja faraokin kutsui maansa viisaat ja velhot; ja nämä Egyptin tietäjät tekivät samoin taioillansa:
        7:12 he heittivät kukin sauvansa maahan, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.
        7:13 Ja faraon sydän paatui, eikä hän kuullut heitä, niinkuin Herra oli sanonutkin.
        7:14 Sitten Herra sanoi Moosekselle: ”Faraon sydän on kovettunut, hän kieltäytyy päästämästä kansaa.
        7:15 Mene faraon tykö huomenaamuna, kun hän menee veden luo, ja seisahdu hänen tielleen Niilivirran partaalle. Ja ota käteesi se sauva, joka oli muuttunut käärmeeksi,
        7:16 ja sano hänelle: ’Herra, hebrealaisten Jumala, on lähettänyt minut sinun luoksesi ja käskenyt sanoa: Päästä minun kansani palvelemaan minua erämaassa. Mutta katso, sinä et ole totellut tähän asti.
        7:17 Sentähden Herra sanoo näin: Tästä olet tunteva, että minä olen Herra: katso, minä lyön sauvalla, joka on kädessäni, virran veteen, ja se muuttuu vereksi.
        7:18 Ja kalat virrassa kuolevat, ja virta rupeaa haisemaan, niin että egyptiläisiä inhottaa juoda vettä virrasta.'”

        4. Mooseksen kirjassa taas kerrotaan siitä, kuinka Jumala lähetti israelilaisten keskuuteen myrkkykäärmeitä Israelin kansan synnin, napinan, tähden erämaavaelluksen aikana. Kansan tehtyä parannuksen Herra antoi rukousvastauksena Moosekselle ohjeet parantavan vaskikäärmeen tekoa varten. Tällöin siis Israelin kansa oli jo poistunut Egyptistä Mooseksen johdolla.

        4.Mooseksen kirja:
        21:4 Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi.
        21:5 Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.”
        21:6 Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.
        21:7 Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: ”Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” Ja Mooses rukoili kansan puolesta.
        21:8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: ”Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon.”
        21:9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.

        Nämä ovat siis kaksi toisistaan erillistä ”käärme”tapahtumaa.

        Kannattaa muistaa, että Mooseksen tekemä vaskikäärme tuli lopulta epäjumalaksi nimeltä Nehustan israelilaisille. Näin he rikkoivat ensimmäistä käskyä:

        2.Mooseksen kirja:
        20:1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        20:2 ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
        20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
        20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
        20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
        20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

        Jumalalle uskollinen kuningas Hiskia lopulta tuhosi tämän Mooseksen tekemän epäjumalaksi tulleen vaskikäärmeen:

        2.Kuningasten kirja:
        18:1 Israelin kuninkaan Hoosean, Eelan pojan, kolmantena hallitusvuotena tuli Hiskia, Juudan kuninkaan Aahaan poika, kuninkaaksi.
        18:2 Hän oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentä yhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Abi, Sakarjan tytär.
        18:3 Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.
        18:4 Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.

      2. Kirjoitan tuon tatskan merkityksen joissain tulevassa kirjoituksessa. Siis sen merkitys minulle. Mutta sanotaanko että ilman sitä Injektiopiikkiä ei olisi. Ilman sitä en kirjoittaisi Raamatun asioista.

      3. Tarvitsemme Jumalan antaman Pyhän Hengen, totuuden Hengen, itsellemme Raamatun Pyhästä Hengestä syntyneitä kirjoituksia oikein ymmärtääksemme. Sitä ei voi saada mistään muualta kuin Raamatun Jeesukselta tekemällä parannuksen ja lähtemällä täydestä sydämestään seuraamaan Häntä.

        Johanneksen evankeliumi:
        14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
        14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
        .
        .
        .
        14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Johanneksen evankeliumi:
        15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

        Johanneksen evankeliumi:
        16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
        16:14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
        16:15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

        1.Korinttolaiskirje:
        2:10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
        2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
        2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
        2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

        1.Pietarin kirje:
        1:10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
        1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
        1:12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

        2.Pietarin kirje:
        1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
        1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

        2.Timoteuksen kirje:
        3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
        3:17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

        Pyhä Henki ei taas tee lainkaan yhteistyötä pahojen henkien, kuten meditaation kautta saatujen kundaliinivoimien, kanssa. Kyseisten voimien lähde on suoraan saatanasta eikä Jumalan Henki voi mitenkään vaikuttaa niiden kautta eikä toimia niiden kanssa yhteistyössä. Vihollinen pystyy ilmestymään myös kirkkauden olentona, sillä hän on mestarihuijari ja valheen isä:

        Johanneksen evankeliumi:
        8:43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
        8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
        8:45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

        2.Korinttolaiskirje:
        11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

        Saatana tuntee Raamatun kirjoituksia ja voi myös antaa ihmisille erittäinkin hyviltä näyttäviä asioita vain pitääkseen ihmisen erossa Jumalasta. Tämän Jeesuskin sai kokea erämaassa paastolla saatanan kiusatessa Häntä sen jälkeen, kun Jeesus oli käynyt vesikasteella ja Pyhä Henki oli laskeutunut Hänen ylleen. Saatanan antamien hyvältä näyttävien asioiden lähde kuitenkin on täysin mätä ja täynnä pahuutta, jolloin se ei ikinä voi olla ihmiselle siunaukseksi. Turmioksi, eksytykseksi ja lopulta tämän elämän jälkeen ikuiseksi kadotukseksi kylläkin. Ei saatana kaikkia ihmisiä eksytä ilmestyen pelottavana möykkäävänä sarvipäänä, vaan kuten edellä kirjoitin, voi hän ilmestyä myös valheellisena kirkkauden olentona (2.Kor. 11:14). Tässä siis Raamatun kohta Jeesuksen ollessa erämaassa paastolla saatanan vääntäessä Raamatun kirjoituksia aivan pieleen valhehengessä ja yrittäessä hieroa valhediiliä siinä rinnalla:

        Matteuksen evankeliumi:
        4:5 Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
        4:6 ja sanoi hänelle: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta’, ja: ’He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'”
        4:7 Jeesus sanoi hänelle: ”Taas on kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'”
        4:8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
        4:9 ja sanoi hänelle: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.”
        4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ’Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'”
        4:11 Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.

        Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija Petri Paavola kirjoittaa kundaliinivoimista seuraavassa kirjoituksessa:

        http://www.kotipetripaavola.com/kundalinijooga.html

        Suosittelen täydestä sydämestäni tämän blogin pitäjälle Petri Paavolan yllä mainitussa tekstissä kirjoittamia sanoja:

        ”Herra Jeesus haluaa pelastaa sinut joka olet sotkeutunut tekemisiin saatanallisen kundaliinivoiman kanssa. Hän haluaa vapauttaa sinut valheenverkosta, jonka kautta sielunvihollinen johdattaa sinua iankaikkiseen kadotukseen. Herran Jeesuksen sovitusveri pesee puhtaaksi synnit ja Jumalan Pyhä Henki antaa voiman vapautua synneistä ja elää Raamatun opetuksen mukaisesti, joka opettaa todellisesta totuudesta ja rakkaudesta.”

        Aamen.

      4. Tässä muuten Petri Paavolan koko kirjoitus, josta edellisessä kommentissani linkkasin kundaliinijooga -osion:

        http://www.kotipetripaavola.com/jooga.html#1

        Paavola kirjoittaa tuossa tekstissä mielenkiintoisesta Jumalan antamasta näystä aiheeseen liittyen:

        ”Pahuuden henkivallat ovat pahoja ja Raamatun opetuksen mukaan ne voivat tekeytyä hyvän palvelijoiksi, mutta eivät tee hyvää, vaan pahaa tuhoten ja tappaen. Tästä syystä demonihenget voivat aluksi antaa ikään kuin hyviä vaikutuksia, mutta he kuitenkin lopuilta tuhoavat ihmisen. Kun ihminen antautuu tekemisiin saatanallisen kundaliinivoiman kanssa, niin sen seurauksena hän voi sairastua johonkin sairauteen, menettää järkensä, saada mielenterveysongelmia, kuolla demonin vaikutuksesta sekä ikävä kyllä lopulta ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen.

        Pimeyden henkivallat ovat olemassa ja niiden päämäärä on tuhota ihminen kaikella tavalla. Tuon esille erään oman kokemukseni joka kertoo pahojen henkien olemassaolosta hyvin konkreettisella tavalla. Heräsin eräänä yönä vuonna 1991 ja olin täysin valveilla kun tämä tapahtui, tämä ei siis ole uni eikä mikään hallusinaatio, vaan täysin tietoinen tila. Vuoteen jalkopäässä oli kolme pyöreää valopalloa, joilla oli kasvot, jotka hymyilivät minulle.

        Valopallot alkoivat hitaasti liikkua minua kohti ja niiden kasvot muuttuivat raivoisiksi, jotka olivat täynnä vihaa minua kohtaan. Tunsin kauhean pahan olon sisälläni, ahdistuksen sekä ihan kuin olisin menettämässä järkeni. Huusin avuksi Herraa Jeesusta ja käskin demoneita väistymään Herran Jeesuksen nimessä. Ne väistyvät ja hävisivät pois.

        Nämä valopallot kasvoineen olivat demoneja ja näyttäytyivät minulle aluksi ikään kuin ystävällisinä ja sitten he muuttuivat täydelliseen vihamielisyyteen. Juuri tällä tavalla pahat henkivallat toimivat ne ovat aluksi ystävällisiä ja tekevät ikään kuin hyvää, mutta sitten he näyttävät todellisen pahan luonteensa ja pyrkivät tuhoamaan ihmisen.

        Kyselin Herralta, että miksi Hän salli minulle näin ahdistavan ja pelottavan kokemuksen. Jumala vastasi minulle sanoen, että minun tehtäväni on julistaa evankeliumia sekä julistaa Jumalan sanaa, siksi Hän salli minulle tämän kokemuksen, että ymmärtäisin kuinka suuren vihan voimalla saatana vihaa ihmisiä. Minä en saisi koskaan unohtaa sitä kuinka suurella vihalla saatana vihaa ihmisiä ja kuinka suurella rakkaudella Jumala rakastaa ihmisiä Herran Jeesuksen kautta.

        Tämän tähden olen myös kirjoittanut tämän kirjoituksen joogasta ja sen taustalla vaikuttavasta saatanan petoksesta. Jos olet tekemisissä kundaliinvoiman kanssa, niin kehotan sinua tekemään parannuksen ja uskomaan Herraan Jeesukseen, sillä Hän on ainoa joka voi vapauttaa sinut saatanallisen kundaliinivoiman vaikutuksesta.”

        Myös seuraavista haastatteluista voi kuunnella, kuinka saatana ensin ilmestyy rauhan ja kirkkauden olentona, mutta jälkeenpäin pudottaa naamarinsa paljastaen todelliset kasvonsa sekä täydellisen pimeyden ja pahuuden olemuksensa. Lisäksi aiheesta pari artikkelia lainauksineen:

        https://www.youtube.com/watch?v=29JZNRlszEg

        https://www.youtube.com/watch?v=Gy8Rut69WqQ

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/marjut-hovin-uutuusteos-varoittaa-uushenkisyydesta-joka-nayttaytyy-kauniina-ja-kiehtovana/

        ”– Uushenkisyydessä piilee ovela, kaunis ja kiehtova valhe, joka houkuttaa ihmistä, sanoo Marjut Hovi, jonka uutuuskirja Kaunis pahuus – Faktaa uushenkisyydestä tutkii uushenkisyyttä raamatullis-kristillisestä näkökulmasta. Marjut Hovi on terveydenhuollon opettaja ja kirjailija, joka on pitkään perehtynyt uushenkisyyden ilmiöihin.

        Teos auttaa ymmärtämään uushenkisyyden taustalla vaikuttavaa näkymätöntä maailmaa ja myös sen pahuutta.

        Ilmiselvä pahuus on helposti havaittavissa ja kartettavissa. Vaikeampaa on tunnistaa kauneuteen ja kiehtovuuteen kätkeytyvää, viattomalta tuntuvaa pahuutta.”

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/marjut-hovi-uushenkisyydesta-vastauksia-etsivat-voivat-ymmartamattomyyttaan-joutua-syvalle-pimeyteen/

        ”– Meidän ei pidä leikkiä tulella. Saatanalle kelpaa ihmisen leikkikin ja yhtäkkiä voidaankin olla vakavammassa tilanteessa, kun ”leikkiin” sitoutuu henkivaltoja, Hovi varoittaa.

        Sama koskee kaikkea muutakin uushenkisyyttä. Ihmiset etsivät niistä vastauksia, mutta voivat ymmärtämättömyyttään joutua syvälle pimeyteen. Hovi vertaa sitä väärään junaan hyppäämiseen.

        Viattomuus ja hyvä tarkoitus eivät auta, kun on hypännyt väärään junaan. Se ei vie oikealle asemalle.

        – Henkilön, joka uskoo vahvasti esimerkiksi johonkin enkelijuttuun, pitäisi nöyrtyä ja sanoa, että olen ollut väärässä, pyytää anteeksi ja ottaa vastaan Kristus. Ylpeys voi estää uskomista, Hovi arvelee.”

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kristillista-joogaa-ei-ole-olemassa-hindulainen-ajattelu-vaikuttaa-kaikissa-suuntauksissa/

        ”Kujanpäällä on selkeä näkemys ”kristillisestä joogasta”, jota joissakin seurakunnissa harjoitetaan.

        – Mielestäni kristillistä joogaa ei voi olla. Hindulaisuus vaikuttaa myös sen joogan taustalla, jota kirkkoon tuodaan, vaikka sen opettajat olisivat liikkeellä vilpittömällä mielellä.

        Entä sitten jooga, jossa keskitytään yksinomaan Kristuksen mietiskelyyn?

        – Jos kyseessä on jooga, siihen useimmiten liittyvät joogaliikkeet. Niillä taas vaikutetaan chakroihin ja yritetään herättää kundaliinienergiaa. Näen asian niin, että kaikissa joogasuuntauksissa vaikuttavat pimeyden henkivallat.”

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tapio-pokan-new-age-maailmankuva-poksahti-kuin-saippuakupla/

        ”Uusi testamentti loisti kuin timantti, mutta oli täydellisen suljettu, eikä Pokalla ollut mitään keinoja avata sitä. Hänestä tuntui nöyryyttävältä, ettei halvalle paperille painetusta kirjasta saanut otetta.

        Vähitellen Pokka alkoi käsittää, että Raamattu kertoo persoonasta.

        – Tajusin, että Jumala on olemassa ja että minä ja hän olimme vastakkain, eri puolilla. Tajusin, että jos ei ole suhdetta Jumalaan, käy huonosti, kun ihminen kuolee.”

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/pyha-henki-tulee-henget-saavat-vaistya/

        ”– Koin sellaista rauhaa, jota new age -jutut eivät olleet koskaan pystyneet antamaan.

        Siihen päättyi Sarastus Hietasen matka jumalaksi ja siitä alkoi pitkä matka Jumalan luo.

        Muutos ei kuitenkaan ollut helppo.

        Vaikka Hietanen pyysi Jeesusta elämänsä Herraksi, hänen oli vaikea luopua esimerkiksi uskosta jälleensyntymiseen.

        – Olin vielä uskoontulon jälkeen yhteydessä pastoriin, joka uskoi Urantia-kirjaan Raamatun rinnalla. Mukana oli myös muita new age -taustaisia ystäviä. Jumala kuitenkin johdatti sellaisia kristittyjä elämäämme, jotka osoittivat, että ”tuo ei ole kristillistä”.

        Hietanen vertaa uushenkisyyteen sotkeutunutta mieltä alkoholismiin, erotuksena se, että alkoholistille elämänmuutos kristityksi voi usein olla helpompi kuin okkultismin oven avanneelle.

        – Koko mieli on sekoittunut pimeyteen. Se on oikeasti saatana, joka vaikuttaa siinä taustalla. Yksi nainen kertoi, että hänellä kesti kymmenen vuotta vapautua noituuden hengestä. Ei siis kannata lähteä alunperinkään mukaan, Hietanen lataa.

        – Meille oli lopulta tärkeää ihan sanallisesti irtisanoutua niistä hengistä ja pyytää Jumalalta anteeksi esimerkiksi sitä, että olimme olleet mukana energiahoidossa tai reikissä ja pyytää Jumalaa poistamaan sen vaikutuksen meistä.”

  13. Hei. Alusta asti olen jakanut saman huolen koronapiikistä ja lukenut kirjoituksiasi. Minulle valkeni tämä maailmantila vuonna 2008/2009 sikainfluessan aikaan ja siitäpä palapelin palat alkoivat sitten hiljalleen tutkimustyön ohessa loksahdella paikoilleen. Käsitykseni kokemastani maailmasta romahti, perustuksiaan myöten. Kaikki tuntui jollain tapaa menettävän merkityksensä ja elämänhalu katosi joksikin aikaa. En tiennyt mitä ajatella. Olin niin syvissä vesissä että lopulta taivuin rukoilemaan avukseni Jumalaa. Elin etsikkoaikaani ja kiitos Luojalle, sain uskon lahjaksi. Pyhä Henki on avannut ymmärrystäni ja raamatunsanan merkityksiä. Ilmestyskirjaan uppoutuessani johdatuksessa, alkoi toivo ja ilo ottaa valtaa jälleen. Kaikella onkin tarkoituksensa. Asioiden pitää mennä juuri näin, että Jumalan tahto voi tapahtua. Kaikki on korkeimman käsissä. Ilman totuutta, emme voi erottaa valhetta. Meidän pitää pysyä hereillä koko ajan vaikka se joskus sattuisi. Meistä kyllä pidetään huolta, on vain uskallettava uskoa.
    Alussa, nähdessäni logosi ja luettuani tarinasi jossa kerrot kundaliinista sai minut surulliseksi, sillä kundaliinissa on kyse on eksyttävästä saatanan käärmevoimasta ja mietin olenko oikeassa paikassa. Itsekin tuota tietä kulkeneena ajattelin kuitenkin, että koska janoat totuutta ja oikeudenmukaisuutta, Jumala voi kääntää kohdallasi kurssia, kuten hän oli minunkin kohdallani tehnyt. Suunta oli oikea. On ollut ilo tässä matkan varrella huomata, että Hän on todella alkanut puhutella sinua. Sen puolesta on rukoiltu. Melkein itku pääsi kun sivultasi aukesi ilmestyskirjaa koskeva kirjoitus! 🙂 Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta!

    1. Kiitos, Annika totuudellisesta kommentistasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, ja että olet rukoillut tämän bloginpitäjän puolesta! Asia on ollut myös minun sydämelläni, viimeisen viikon erittäinkin vahvasti Herran Jeesuksen johdattamana. Herra voi pelastaa jokaisen harhaan joutuneen ihmisen eksyttävien saatanan voimien/henkivaltojen otteesta. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Saatana on mestarihuijari, valheen isä. Saatanan eksyttävät kundaliinivoimat eivät sovi mitenkään yhteen Jumalan Pyhän Hengen, totuuden Hengen, kanssa. Siunausta Annika, pysy väkevänä Herrassa Jeesuksessa! Siunausta myös blogin ylläpitäjälle…..Herra Jeesus Kristus antakoon sinulle näkevät silmät, kuulevat korvat ja ymmärtäväisen sydämen hengellisissä asioissa ja johdattakoon sinut kaikkeen totuuteen, katketkoon kaikki vihollisen kahleet ja romuttukoon kyseisen vihtahousun valheen verkot maan tasalle elämäsi yltä!

      1. TV7:lla monia ohjelmia, joissa kerrotaan lopun ajoista ja näistä eksyttäjistä. Esim. sarjassa Kun valo on pimeyttä kerrotaan juuri tästä kundalliinijoogasta. Monet paranatat hoidot ja terapiat saattavatkin olla New Age -uskontoa, minkä perimmäinen tarkoitus on hävittää Jumala ja Jeesus.

        Kanavalla on monia ohjelmia, jotka kertovat näistä lopun ajoista, joissa meidän nyt sanotaan elävän. Mm. Baruch Kormanin Lopunajat Raamatun valossa, Lars Enarson Pedon merkki, Shaukat Anjum Pyhä henki tänään, Avainmedian Niilo Närhi ja Marko Selkomaa Danielin ainutlaatuinen kirja avattuna sekä Martti Ojarreksen uudessa sarjassa Askelmerkit herätykseen eri vieraat kertovat mm. profetioistaan. Ensimmäinen vieras oli Sirkka Chewning (kolme jaksoa), joka oli nähnyt näyn, minkä puolesta hänen tulisi rukoilla nyt. Kannattaa katsoa.

      2. Tulen kirjoittamaan New Agesta ym. tai tuon oikeastaan vaan ésiin kabbalan, näiden satanistien uskonnon. New age ihmiset voivat ihan itse päätellä onko New age kirjoitettu kabbalan pohjalta, samoin kuin vapaamuurarit. Yllätyksiä on luvassa. Sanonta ”Valo nousee pohjolasta” jota käytetään vieläkin paljon, on Pekka Ervastin sanoma. Hän oli perustamassa Kansainvälisen Yhteis-vapaamuurarijärjestön Le Droit Humainin Suomen Liittoa. Kun tiedetään, että muurarien jumala on Lucifer sanonta pitänee paikkansa. Valo nousee juurikin täällä ja tällä hetkellä pohjolassa. Lucifer kun on valon enkeli. Sille pitäisi jotain tehdä.

  14. Löysin sivustosi kaiketi viime keväänä, en enää muista mitä kautta tänne löysin, uskon että se oli johdatusta, sillä tekstisi saivat minun silmiäni aukeamaan siihen, millaisessa maailmassa todella elämme. Ne myös toivat minut lähemmäs Vapahtajaani Jeesusta ja olen kokenut että kaikki on pahasta joka vie minua kauemmas Hänestä, tässä tapauksessa kävi toisin päin. Olin ollut jostain asioista tietoinen, mutta vasta kirjoitustesi kautta ymmärsin missä mittakaavassa tässä todella mennään. Olin lukenut lähinnä englanninkelisiä artikkeleja ja videoita, mutta en ole kielessä niin hyvä että ehkä ymmärtäisin kaiken oikein..

    Katsoin tätä sivua muistaakseni viimeksi silloin kun et ollut vielä lisännyt tuota päivitystä. Tunsin jonkinlaista levottomuutta ja ahdistusta, en voinut kuin rukoilla, rukoilin puolestasi. Nyt tulin takaisin tänne, jälleen Herran johdatuksen kautta ja sydämeni hypähti onnesta lukemastani ja iloitsee suuresti siitä että olet ymmärtänyt kaikkein suurimman ja suloisimman, tärkeimmän asian; Jeesus Kristus on Herra! Tie, Totuus ja Elämä 💖🕊
    En voi kuin iloita ja tiedän että enkelit taivaassa iloitsevat siitä että sinun nimesi on kirjoitettu Elämän Kirjaan! Mikään ei ole tärkeämpää.. Siunausta kaikkeen elämässäsi ja työhösi joka on annettu, Kristuksen rauha olkoon ylenpalttisesti kanssasi.🙏🏼

  15. Tänne on tullut viimeksi hyviä kirjoituksia ja varoituksia New agesta. Kiitos kirjoittajille niistä. Aioin ensimmäisiä kirjoituksia luettuani kirjoittaa jotain tänne, mutta pääasiat on jo sanottu. Raamattu on Jumalan sanaa, New age on vihollisen sanaa, joka vetoaa ihmisen ylpeyteen. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. . .

    1. Raamattu todellakin on jumalan sanaa. Mutta mikä on todellinentodellisuus selviää ehkä pian. Voitte olla varmoja, että kerron kun se on selvillä.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading