Aloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Kansalaisaloite on avattu 7.11.2021 ja 11.11.2021 ensimmäiset kannatusilmoitukset allekirjoitettiin. 50 000 kpl raja saavutetiin nopeasti, alle kolmessa vuorokaudessa.

PAKKOROKOTUKSIA KAAVAILLAAN!
Hallitus valmistelee kulisseissa parhaillaan koronapassin laajentamista useille eri aloille[1]. Se tarkoittaa käytännössä pakkorokotuksia. Jokaisessa maassa tartunnat ovat lähteneet nousuun, jos koronapassia on vaadittu. Se johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että rokotetut kantavat saman verran virusta kuin rokottamattomat. Deltavariantti leviää rokotettujen ja rokottamattomien välillä samalla tavalla. Rokotuksella ei ole merkitystä tutkimusten mukaan taudin leviämiseen. [2,3,11].
Maailman iso kuva
Vertaillaan Euroopan unionia, Afrikan manteretta ja Kiinaa koko pandemian ajalta. Kuvaajissa tapahtumat on merkitty suhteessa miljoonaan ihmiseen. Linkit lähteeseen löydät graafien alapuolella.
Kiina: Kiinassa on käytössä perinteinen rokote nimeltään Sinovac. Se sisältää heikennettyä/inaktivoitua SARS-Cov-2- virusta. Rokote toimii siis perinteisellä tavalla. Saman periaatteen mukaan kuin kaikki aikaisemmat rokotteet, jotka ovat poistaneet vakavia tauteja maailmasta. EMA eli Euroopan lääkevirasto ei ole hyväksynyt rokotetta Eurooppaan. Kiina on kuvaajassa punainen viiva.
Afrikan mantere: Afikan mantere koostuu 54 itsenäisestä valtioista. Rokotekattavuus on erittäin matala. Monessa maassa syödään profylaktisesti proteaasin (3CLPro) estäjää sukkulamatojen varalta. Sen on osoitettu blokkaavan SARS-Cov-2 proteiinisynteesin hyvin tehokkaasti[3]. Afrikan mantere on kuvaajassa oranssi viiva.
Euroopan unioni: Euroopan unioinissa rokotteina on ainoastaan mRNA-pistoksia. mRNA- teknologia on täysin uusi ja sitä ei ole käytetty ihmisiin milloinkaan rokotetarkoituksessa.
Tartunnat
mRNA -pistos ei estä tartuntaa- eikä jatkotartuntaa. Sen kerrotaan ainoastaan antavan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Kuvaajassa tartunnat.

Kuolemat
mRNA-pistoksella kerrotaan oleva 95% suoja vakavaa tautimuotoa vastaan. Verrattuna muihin maanosiin sillä ei ole juurikaan kuolemaa vähentävää ominaisuutta. Kuvaajassa kuolemat.

Ylikuolleisuus
Kuvaajassa COVID-19:sta aiheutunut ylikuolleisuus.

Rokotekattavuus
Kuvaajassa rokotekattavuus (fully vaccinated). Kiinassa käytössä perinteinen rokote. Euroopassa uutta teknologiaa oleva mRNA-geenipistos.

Ison kuvan hahmottaminen
Yllä olevat kuvaajat ovat tarkoituksella maanosista, joissa on tehty erilaisia päätöksiä koronan suhteen. Näyttää kuitenkin siltä, että mRNA-pistos ei ole niin tehokas, kuin on annettu ymmärtää. Päinvastoin.
Kansalaisaloite
Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväkseen, mikäli aloite on Digi- ja väestötietoviraston vahvistuksen mukaisesti kerännyt tuekseen vähintään 50 000 kannatusilmoitusta. Tämä määrä on täyttynyt vain kolmen päivän aikana. Eduskunta voi hylätä tai ottaa asian käsiteltäväksi.
Hallitus
Hallituksen viisikko on toiminut koko kronakriisin ajan hyvinkin arvaamattomasti. Rajoituksien piti avautua vasta kun rokotekattavuus nousee yli 80%:n. Kuitenkin päätös ravintoloiden avaamisesta ja muiden ravoitusten purkamisesta tehtiin hyvinkin yllättäen.
Viikko 39
Viikolla 39 tehtiin jossain päätös rajoitusten poistamisesta maailmalaajuisesti. Suomen hallitus totteli kuuliaisesti.
Kautta maailmanhistorian viikko 40 on se, kun flunssakausi alkaa. Miksi rajoitukset poistettiin juuri sinä ajankohtana kun kaikki pöpöt leviävät?
Herää suurempi kysymys: Kenen toimeksiannosta maailmanlaajuinen samanaikainen rajoitusten purkaminen koronatilanteesta riippumatta toteutettiin?
Jokainen asiantuntija olisi voinut unissaan sanoa, että ajankohta on täysin väärä, täysin järjenvastainen! Rajoitukset avattiin silloin kun ilman koronaakin sairaalat täyttyvät RSV-, influenssa-, korona- ym. potilasta.
Haluuttiinko tartunnat jostain syystä maailmanlaajuisesti ylös? Koronatilanteet eri maissa eivät vastaneet mitenkään rajoitusten avaamisen puolesta. Kuitenkin kaikki tapahtui vain viikon aikana lähes koko maailmassa.
Kenen asiaa hallitus ajaa?
[5]Sanna Marin ja [6]Annika Saarikko ovat [7]World Economic Forumin [8]The Great Reset- agendan edistäjiä. [9]Ursula Von Ber Leyenin, [10]Emmanuel Macronin ja monen muun valtionpäämiehen tapaan.
Kuva 2020 joulukuu. Hallitus on ottanut kuvan, joka kertoo paljon. Kuvassa on symboliikkaa ja jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu. Jokainen, joka tuntee maailmanhistoriaa näkee, että asettelut, varjot ja rekvisiitta viittaavat jonkinasteiseen viestiin valokuvan muodossa. Kenen käskyjen mukaan Suomi toimii?

Kerro mielipiteesi eduskunnalle
Jos haluat, että työyhteisösi säilyy nykyisellään ja hallitus ei pääse kumoamaan perustuslakia ylikansallisella ohjelmallaan, täytä kansalaisaloite, jonka tarkoituksena on estää koronapassin pakottaminen työpaikoille.
[1]Koronapassia saatetaan edellyttää pian muillakin kuin terveysalan työpaikoilla https://yle.fi/uutiset/3-12181988
[2] Vaccinated and unvaccinated individuals have similar viral loads in communities with a high prevalence of the SARS-CoV-2 delta variant https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.07.31.21261387v1
[3]Infection with the SARS-CoV-2 Delta Variant is Associated with Higher Infectious Virus Loads Compared to the Alpha Variant in both Unvaccinated and Vaccinated Individuals https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8404894/
[4]Identification of 3-chymotrypsin like protease (3CLPro) inhibitors as potential anti-SARS-CoV-2 agents https://www.nature.com/articles/s42003-020-01577-x
[5]WEF Sanna Marin: https://www.weforum.org/agenda/authors/sanna-marin
[6]WEF Annika Saarikko: https://www.weforum.org/people/annika-saarikko
[7]World Economic Forum agenda contributors: https://www.weforum.org/agenda/authors/
[8]WEF The Great Reset: https://www.weforum.org/great-reset/
[9]WEF Ursula von der Leyen: https://www.weforum.org/agenda/authors/ursula-von-der-leyen
[10]WEF Emmanuel Macron: https://www.weforum.org/people/emmanuel-macron
[11]An outbreak caused by the SARS-CoV-2 Delta variant (B.1.617.2) in a secondary care hospital in Finland, May 2021 https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34328076/
Koronapassi loukkaa meidän yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia yhteiskunnassa, vapautta elää ja liikkua vapaasti toinen toisiamme kunnioittaen. Olemme hyvin vaarallisella tiellä kohti täydellistä kontrollia, jossa hyväksytään vain yksi oikea totuus. Siinä maailmassa ei kunnioiteta enää perustuslakia kansalaisten oikeuksia puolustamaan.
Tämä on hyvin pelottavaa ja muistuttaa meitä kaikkia siitä mitä tapahtui Hitlerin hallinnoimassa Saksassa toisen maailmansodan aikana. Sitä hirveyttä ja julmuutta me emme halua toistaa!
Vaadimme Suomen hallitusta ja äänestämäämme eduskuntaa kunnioittamaan perustuslakia ja ihmisoikeuksia! Elämmehän demokratiassa vai elämmekö?!
Toki elämme “demokratiassa” eli edustuksellisessa demokratiassa jossa valtaan valitut päättäjät voivat sitten 4 vuoden ajan näköjään rikkoa perustuslakia ja tehdä omapäisiä päätöksiä ihan miten heistä tuntuu ilman että siihen voidaan puuttua millään tavalla. Vaatiahan saa aina… Ei ne ole tähänkään mennessä tehneet mitään vaadittuja asioita.
Jos tästä mitenkään selvitään niin oikea suunta olisi kohti “vastuullista suoraa demokratiaa” jossa minimissäänkin kansalla on oikeus kansanäänestyksellä oikeus a) äänestää valittu hallitus/kansanedustaja/jne pois virasta, b) oikeus kansanäänestyksellä kumota laki. Pelkästään jo kohta “a” saisi kansanedustajat sekä hallituksen kunnioittamaan kansan mielipiteitä huomattavasti enemmän.
Tällä välin ainoat mahdolliset keinot vaikuttaa on näköjään mielenosoitukset – ns. demokraattisesti esitetyt asiantuntijoiden tutkimukset, näkemykset ja kokemukset on surutta jätetty huomioimatta instituutioissa joiden niitä pitäisi käsitellä.
Suuri Kiitos Sinulle rohkeudestasi ja periksiantamattomuudestasi sekä tekemistäsi uhrauksista hyvyyden, rehellisyyden ja elämän puolesta! ❤️🙏❤️
Näin analyytikkoluonteena hieman lisää tietoa, joka varmasti kiinnostaa sinua. Kyseisessä julkaisussa ICan Decide kertoo, kuinka CDCllä ei ollut antaa heille yhtään tutkimusta (7v.odotuksen ja pyyntöjen jälkeen), jossa olisi verrattu rokotettujen vs. rokottamattomien terveystietoja (eli rokotusten vaikutuksia), vaikka CDCn omassa USAnrokotusohjelmassa lisättiin viimeisen 30v. aikana rokotusten määrä 8sta 50een! Vaikka samana aikana erilaiset autoimmuunisairaudet, kehityshäiriöt ym. lisääntyivät yli kolminkertaisesti.
https://www.icandecide.org/cdc-concedes-never-conducted-vaccinated-v-unvaccinated-study/
Jos kiinnostaa, tietoa löytyy lisää.
Tässä tietoa eturistiriidoista sylttytehtaan taustalta
https://www.icandecide.org/nih-officials-profiting-from-covid-19-vaccine/
Työmarkkinajärjestöt otetaan mukaan kolmikantaneuvotteluihin, jotta työpaikoille saadaan passi. Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat katkolle menevistä työehtosopimuksista talven aikana.
Nyt julkinen sektori ja naiset vaatimaan kunnon palkankorotuksia, jotta neuvottelut kestävät pitkään ja riitautuvat sekä sopimuksettomassa tilassa ei pystytä neuvottelemaan passista.
Lailla se voidaan määrätä, mutta vastustus kovaa ja mikäli puoli miljoonaa työssäkäyvää jättää menemättä töihin niin miten yhteiskunnalle oikeasti käy? Verotulot putoaa, kuka maksaa sairaaloiden toiminnan jne? Ja kuka maksaa mahdolliset korvaukset, jos laki sallii ansiosidonnaisen rokottamattomille.
Tämän aikana saadaan lisää dataa piikkien haitoista sekä uusi piikki uusiin muunnoksia, mutta jospa joku olisi jo herännyt hypnoosista ja alkaisi vastustaa tätä mielettömyyttä. Meno sama kuin 1930 luvulla ja siitä ei seurannut mitään hyvää kenellekään.