Tämä on lyhyt kirjoitus. Olemme nyt oikeasti ratkaisevalla hetkellä. Ei COVID-19:n suhteen, olemme ratkaisevalla hetkellä tulevaisuutemme suhteen. Omicron- variantti tarttuu meihin kaikkiin riippumatta rokotuksista. Ympäri maailmaa puuhataan pakollisia koronapasseja työpaikoille hurjalla vauhdilla. Tarkoituksena on pakkorokottaminen. Omicron saapui juuri oikeaan aikaan, koska se tekee koronapasseista täysin järjenvastaisia.
Sinä päätät lapsesi tulevaisuuden
Viranomaisten mRNA-injektioiden “tehokas ja turvallinen”- mantrasta huolimatta tartunnat ja kuolemat ovat suurempia kuin koskaan. Tilanne 8.12.2021. Näyttääkö sinusta, että rokotteet toimivat?


Ratkaiseva hetki on nyt
Kansanedustajat ovat myötämielisiä työpaikoille määrättävien koronapassien suhteen. Perussuomalaiset tosin vastustavat passia jyrkästi. Myös pakkorokotuksista on puhuttu ja sitäkin asiaa käsitellään mahdollisimman pikaisella aikataululla, tavoite on jo ennen joulua.
Ratkaiseva hetki – The Pivotal Moment
Valmistautuminen mittaviin rokotusoperaatioihin sekä Euroopanlaajuiseen rokotuspassiin (GreenPass) aloitettiin jo vuonna 2018. Koronapassi ei siis tullut viranomaistahoille yllätyksenä. Sitä on valmisteltu pitkään. Voit lukea siitä lisää artikkelin lopussa olevasta linkistä.
Katso Ratkaiseva hetki – The Pivotal Moment video. Se kertoo siitä mihin olemme menossa.
Laita viesti kansanedustajallesi
Kansanedustaja, jota äänestit on palvelemassa sinua ja toteuttamassa hänen valitsemiensa äänestäjien tahtoa. Hän ei ole siellä sen vuoksi, että jää pois ratkaisevista äänestyksistä, koska ei ole selkärankaa äänestää ryhmäkuria vastaan. AamuTV:n mukaan 78 kpl oli passin kannalla, 33 kpl sitä vastaan. Kansanedustajia on 200 kpl, joten 89 kpl ei vastannut kantaansa.
Alapuolen painikkeesta löydät oman kansanedustajasi yhteystiedot. Soita hänelle tai lähetä rakentava viesti, jossa kerrot mielipiteesi koronapassista ja pakkorokotuksista. Jokaisen kansanedustajan on äänestettävä tässä kysymyksessä.
Jos kansanedustaja on poissa tai äänestää tyhjää on se täydellistä selkärangattomuutta. Kansanedustaja ei tee silloin tehtäväänsä, jonka olet hänelle mahdollistanut.
Aiheeseen liittyvää:
Koronapassi ei ole tie vapauteen vaan vankeuteen. Suomi taisteli itselleen 104 vuotta sitten itsenäisyyden ja vapauden. Suomi ja suomalaiset voivat myös tänään päättää säilyttää vapautensa ja hylätä koronapassi.
Mistä voimme löytää kansanedustajia, jotka ovat koronapassia ja pakkorokotuksia vastaan? Tämä tilanne pakkorokotuksineen ja passeineen aiheuttaa niin paljon huolta ja pelkoa vapautemme puolesta. Tarvitsemme nyt niitä henkilöitä, jotka voivat meitä auttaa ja viedä meidän taistoamme vapauden puolesta eteenpäin.
Alle 12-vuotiaiden koronarokotukset lapsen edun ja oikeuksien vastaisia
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9457
SAA JAKAA JA ALLEKIRJOITTAA!
Niin paljon on kahden vuoden aikan tullut aiheesta kirjoitettua. että rupee tankki olemaan tyhjä. Yhä selvemmältä kuitenki näyttää.että “foliohatun” ennustukset .epäilyt ja ehkäpä pelotkin käyvät toteen yksi toisensa jälkeen.
Sarscov-2 tuli kuin tilauksesta.
“Mikä loistava mahdollisuus”.
Kenenkään on turha kuvitella. että tietyt tahot jättäisivät käyttämättä näin loistavaa tilaisuutta ajaa omaa agendaa kohti maalia.
Uusi luottojärjestelmä.
uusi sosilaanien pisteytysjärjestelmä.
Uusi maailmanjärjestys. jne.jne
Mrna injektioista.
“Rokotetta annettiin vapaaehtoisille maaliskuussa 2020 Seattlessa Yhdysvalloissa ensimmäisen vaiheen kliinisissä tutkimuksissa hämmästyttävästi vain 63 vuorokautta viruksen sekvenssin selvittämisen jälkeen. Jos rokotekehitystä – taudin tunnistamisesta kaupalliseen käyttöön hyväksytyksi rokotteeksi – verrataan maratoniin, niin ainakin ensimmäisen kilometrin kohdalle on saavuttu ylivoimaisessa ennätysvauhdissa.”
https://www.duodecimlehti.fi/duo15608
Mrna teknologiasta odotetaanki uutta “sateentekijää” lähes kaikiin tunnetuihin sairauksiin.
https://ichgcp.net/fi/clinical-trials-registry/research/list?term=Mrna
Kuitenkin henkilö joka tietää Mrna teknologian riskit paremmin kuin ehkä kukaan tällä telluksella on suureen ääneen varoittanut heti vuoden 2020 alusta alkaen Mrna injektioiden riskeistä. Myös niinkutsutusta ADE.ilmiöstä.
RW Malone MD, LLC
Verified email at rwmalonemd.com – Homepage
https://scholar.google.com/citations?user=Jf1bApYAAAAJ&hl=en
Hänen kriittisyys ajoikin hänet suoraan suden suuhun.
Samoin kuin tuhansille muillekkin tutkijoille ja lääkäreille jne..on käynyt.
Tässä juuri mm.piikkiproteiinista tehdyn Ruotsalaistutkimuksen Suomentaa kansantajuiseksi eräs kandi.
Kannattaa kuunnella..vaikka onkin hiukan kotitekoonen..
https://www.instagram.com/s/aGlnaGxpZ2h0OjE3OTQ3NzY5NzQ5NTQwNjUw?utm_medium=share_sheet
Laitan nyt vain noi linkit ja jokaanen joka haluaa löytää kyllä vastaukset kysymyksiin jotka jokaisen olisi syytä kysyä tämän hulluuden keskellä.
Miksi?
Miten?
Milloin?
Mitkä on seuraukset?
Mitenkä tästä eteenpäin?
https://www.globalresearch.ca/pfizer-smoking-gun-secret-document-their-deadly-covid-vaccine/5764051
Artikkelin saa suomeksi sivustolla olevan käännöskoneen kautta. LUKUSUOSITUS!
Vosiko video ikärajan poistaa? Youtuben ikärajallisten videoiden katsominen vaatii joko luottokorttitietojen tai valokuvan henkilöllisyydestä jakamisen youtuben kanssa, ja kumpaakaan en halua tehdä. Tai voisiko videon laittaa myös muuhun videostriimauspalveluun, kuten Bitchuteen, Tokentubeen tms.
https://www.youtube.com/watch?v=-x7pPLo-nXg video on The Finnish awakening kanavan suomentama. Laita kysely heille.