Kohti äärettömyyttä – ja sen yli!

red and black galaxy illustration
Kuuntele artikkeli

Sulkutilat, maskit, rokotukset, piikkipassi, pakkorokotukset. Mitä seuraavaksi? Eristysleirit kuten Australiassa? Korona leviää. Omicron leviää. Lääkkeenä boosteriannokset. Tartuntamäärät ja sairaalakuormitus jatkaa kasvuaan. Albert Einsteinin tunnetuimpia sitaatteja on hänen typeryyden määritelmänsä: ”Miksi toistaa samaa asiaa yhä uudelleen ja odottaa eri lopputulosta. Miksi odottaisimme nyt eri lopputulosta?

Omicron- variantti – vasta-aine tehosteinen?

Artikkelissa [1]Omicron – The Number of the Beast” on käsitelty tutkimukseen pohjautuvaa huolenaihetta. Sen mukaan on viitteitä, että vasta-aineet edellistä tautia vastaan tehostavat tartuntaa. Se tarkottaisi sitä, että rokotetut olisivat alttiimpia Omicron-tartunnalle veressä olevien Wuhanin- viruksen vasta-aineiden johdosta. Kuulostaa hurjalta. Katsotaan mitä maailmalla tapahtuu. Kotimaassa media on keskittynyt lähinnä [2]elokapinan mielenosoituksiin.

Tanska

Tanska on ollut kehuttu maa koronan torjunnassa. [3]Tanska tappoi 17 miljoonaa minkkiä minkeissä havaitun koronatartunnan vuoksi. Tanskan minkkijupakka on sittemmin noussut uudelleen otsikoihin sen jälkeen kun viranomaiset kertoivat, etteivät pääse käsiksi maan pääministeri Mette Fredriksenin (WEF) viranomaispuhelimen tekstiviesteihin. Minkkijupakan vuoksi [4]elintarvikeministeri Mogens Jensen erosi hallituksesta.

Tanska on ollut mallimaa koronapasseissa ja rokotuskattavuudessa. [5]Kaikki kansalaiset kutsuttiin kolmannelle koronapiikille 15.10.2021. mRNA-boosterit aloitettiin hyvissä ajoin ennen Omicron- muunnoksen leviämistä.

Tartunnat ovat räjähtäneet Tanskassa. Asian tekee huolestuttavaksi se, että tartunnat ovat 86,17% rokotetuilla. Vain 13,83% tartunnoista on rokottamattomilla.

Näyttäisi siltä, että Omicron saattaa olla oikeasti vasta-aine tehosteinen. Ensimmäiset tartunnat havaittiin vasta alle kaksi viikkoa sitten, joten variantin patogeenisyydestä ei tiedetä mitään. Sairaalakuormitus on kuitenkin jo nyt kasvussa.

Nyt 6 – 12-vuotiaat levittävät tautia koko Euroopassa!

Nyt Tanskassa ja monessa [7]muussakin maassa on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että 6-12-vuotiaat lapset levittävät tautia. Yli 6-vuotialle on määrätty maskipakko monessa maassa ja koulut laitetaan kiinni.

Tässä vaiheessa tulee muistaa, että EMA antoi vihreää valoa 6 – 12-vuotiaiden piikittämiseen. Eri maiden hallitukset odottavat ensimmäisiä eriä mRNA-ainetta pediatrisille potilaille, kuumeisesti.

Tässä vaiheessa tulee muistaa myös se, että yksikään lapsi ei ole kuollut COVID-19 tautiin Suomessa ja sairaalahoitoon on joutunut vain kourallinen alle 15-vuotiaita lapsia.

Tässä vaiheessa tulee muistaa myös se, että mRNA-injektio ei estä millään tavalla Omicronin tarttumista tai leviämistä. Se saattaa jopa tehostaa sitä.

Ja viimeiseksi. Tässä vaiheessa tulee muistaa myös se, että EMA on myöntänyt lykkäyksen toimittaa tutkimustulokset kaikissa pediatrisissa potilasryhmissä:

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset Comirnatyvalmisteen käytöstä COVID-19:n estämisessä kaikissa pediatrisissa potilasryhmissä (ks. kohdasta 4.2
ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

Comirnaty tuoteseloste sivu 15

Euroopan lääkevirasto on siis myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset. Pikkulasten mRNA-injektioille on kuitenkin annettu hätämyyntilupa ja Euroopanlaajuinen massiivinen ja moraaliton mainoskampanja vanhempien mielenhallintaan on alkanut. Ilman kattavia tutkimustuloksia mRNA-injektion vaikutuksista lapsille. MITÄ TÄSSÄ MAAILMASSA TAPAHTUU!

Vain yksi maa – korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia

”Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia” on tuttu lause esimerkiksi Twitterissä. Niitä esittävät yleensä korkeakoulun käyneet henkilöt, joiden ainoa meriitti on 12 vuotta kestäneet korkeakouluopinnot ja suojatyöpaikka valtion virastossa.

Se tarkoittaa syy-seuraus suhdetta. Rokotehaitoissa sitä ei voi osoittaa, mutta oletettavasti ei myöskään Omicronin vasta-aine tehosteisuudesta. Katsotaan lisää.

Norja

Norja on boosteripiikittäjien aatelia. Tilanne Norjassa on kopio Tanskan tilanteesta.

Vain kaksi maata. ”Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia” suojatyöpaikasta huudetaan, vielä.

Sveitsi

[8]Sveitsissä boosteri annokset ovat hiukan Suomea edellä. Niitä annetaan koko kansalle ja niiden piikittämistahti on paljon Suomea nopeampi.

On havaittavissa, että jonkinmoinen syy-seuraus suhde on olemassa. Our World in Data palvelusta voit itse selata eri maita. Albert kääntyy haudassaan, jos toistamme samaa asiaa uudelleen ja odotamme eri lopputuosta.

Mitä voisimme tästä päätellä?

Maat joissa on annettu eniten boosteriannoksia on eniten tartuntoja. [1]Omicron – The Number of the Beast on selvitetty Omicronin ominaisuuksia tutkimuksiin pohjaten. Aikaisemmassa artikkelissa [9]OMICRON – hämmentävän nopea. Joka suhteessa kävimme läpi tutkimuksia, jossa varoitettiin S-geenin mutaatioista. Sellaisista mutaatioista, jotka ohittavat mRNA-injetioiden suojan kokonaan, jos ne syntyvät. Omicronissa on tällainen mutaatio.

Näyttää sitä, että Omicroniin rokotteet eivät auta

Nyt pitäisi harkita tarkkaan, kuinka torjumme tautia. Muut maat osoittavat, että boosteriannokset eivät ole tie onneen. Ne voivat olla tie kaaokseen. Jos tartunta tehostuu, voi olla, että myös taudinaiheuttamiskyky tehostuu.

Missään nimessä lapsia ei saa antaa nyt piikitettäväksi. Lapsilla tauti on vaaraton. Kuinka käy, kun ilman tutkimusaineistoa piikitämme 6-12-vuotiaat lapset? Missään nimessä SOTE-alalle ei saa säätää rokotuspakkoa! SOTE-alalle täytyy määrätä pikatestit kaikille, myös/etenkin rokotetuille. Ei se ole kuin tahtotilasta kiinni. Twiittaava diagnostiikkapäällikkö Lasse Lehtonen ei toisin vieläkään haluaisi testata edes oireista rokotettua. Miksi? Toistuuko Tanskan luvut myös Suomessa?

Miten menee maassa josta Omicron lähti leviämään?

Omicronin löytymisestä on lähes kuukausi. Oletettavasti noin 80% yli 12-vuotiasta on unohtanut täysin sen historian. Se löytyi Botswanasta. Siellä on paljon HIV-tartuntoja ja väestön immuniteetti on siitä syystä hiukan alentunut. Noin 30% aikuisväestöstä kantaa HI-virusta elimistössään.

Maassa, jossa piikitysaste on olematon, 30% kantaa immuunipuolustusta heikentävää HI-virusta elimistössään (HIV johtaa ilman lääkitys AIDS nimiseen kuolemaan johtavaan tilaan) on lähestulkoon ilman koronaa. Maa, josta tämä variantti sai tarujen mukaan alkunsa. Se on muutamassa viikossa levinnyt lähes kaikkiin maihin ja jyllää nyt maissa joissa on suurin 3. boosteri kattavuus. Hämmentävää?

Ei vedota siihen, että maassa olisi huono raportointi, käyrissä on koko pandemia ja raportointi näytää suht hyvältä. Monessa ”banaanivaltiossa” on kokemukseni mukaan paljon toimivampi terveydenhuolto kuin nykypäivän intersektionaalisessa Suomessa.

Nyt on sinun aikasi toimia – älä anna tällaista tapahtua. NYT ON SINUN VAHTIVUORO!

Eri maiden hallitukset ovat saaneet ohjauskirjeet EU:lta, jossa patistetaan rokotustahdin nostoon. Eduskunnasta löytyy vielä järjen ääni ja myös perussuomalaiset ovat pakkorokotuksia vastaan. Suuri osa on kuitenkin täysin kuutamolla tai sitten kärkkyvät paikkaa EU:n eliittiparatiisista.

Pakkorokotuksia ei saa sallia SOTE-työtekijöihin! Lasten rokotuksia ei saa sallia, ainakaan ennen kuin tutkimustulokset ovat valmiina ja julkistettu. Mika Rämet tietää tutkimusdatan. Se data löytyy Rokotustuksimuskeskuksesta, tutkimuksen on rahoittanut Pfizer. Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy on voittoa tavoitteleva yritys, jonka toiminnan rahoittaa kokonaisuudessaan lääkeyhtiöt. Mika Rämet ei ikinä ole ollut puolueeton kansan puolestapuhuja. Nyt hän pimittää lasten tutkimusdataa ja EMA on hyväksynyt lykkäyksen tietojen toimittamiselle. Miksi? Sitä ei saa sallia!

Ota yhteyttä alueesi kansanedustajiin

Alapuolella olevasta painikkeesta voit ladata exel tiedoston, joka sisältää kaikki kansanedustajien emailit. Voit valita yhden tai useita emaileja. Varmista, että sinun vahtivuorolla pikkulapsia ei piikitetä geenitekniikkatuotteella, josta kukaan ei tiedä yhtään mitään. Tai tiedetään se, että se ei toimi pandemian hallinassa ja se aiheuttaa aivan järkyttävän määrän haittoja. Lisäksi Omicron saattaa saada vasta-aineista bensaa liekkeihin. Älä anna tämän tapahtua sinun vahtivuorollasi!

Kohti ääretöntä- ja sen yli! TYPERYYDESSÄ!

PS. Teen teille omaa itsenäistä SOME-alustaa ja se löytyy osoitteesta SOMEGA.NET. Some-, Mega- ja Omega yhdessä.

Voin sanoa, että siitä tulee HYVÄ! Siinä tulee olemaan kaikkien somealustojen parhaat ominaisuudet. Ilman globaalia agendaa. Ensimmäiset käyttäjät otetaan sisään oletettavasti jo ennen joulua! Teen sitä lähes 24/7 kunnes se on valmis. Välillä saatan kirjoittaa jonkin tärkeän jutun. Koska: EI MINUN VAHTIVUOROLLANI!

Aiheeseen liittyvää:

Lähteet:

[1] Omicron – The Number of the Beast https://injektiopiikki.com/2021/12/05/omicron-%e2%94%80-the-number-of-the-beast/

[2] 38 ihmistä otettiin kiinni Elokapinan mielenosoituksessa – poliisi: eivät noudattaneet poistumiskäskyä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/347fd5f8-bd51-427e-8999-1e052877430d

[3] Tanska lopetti koronakriisin aikaan kaikki maan 17 miljoonaa minkkiä – laitonta päätöstä tutkitaan, mutta valtiojohdon tekstiviestit ovat kadonneet https://yle.fi/uutiset/3-12173602

[4] Tanskan minkkiskandaali johti ministerin eroon – ei tyydytä oppositiota https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007626388.html

[5] Kaikki tanskalaiset kutsutaan kolmannelle koronapiikille https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/443af97a-d828-41ab-8570-f5ba9626f681

[6] 1.280 registrerede tilfælde af smitte med omikron i Danmark https://www.dr.dk/nyheder/seneste/1280-registrerede-tilfaelde-af-smitte-med-omikron-i-danmark

[7] Koululaisille pikatestit, maskipakko ja joululomalle jo ensi viikolla https://yle.fi/uutiset/3-12224025

[8] Switzerland approves third vaccine doses https://lenews.ch/2021/10/28/covid-switzerland-approves-third-vaccine-doses/

[9] OMICRON – hämmentävän nopea https://injektiopiikki.com/2021/12/01/omicron-hammentavan-nopea-joka-suhteessa/

[10] HIV/AIDS in Botswana https://en.wikipedia.org/wiki/HIV/AIDS_in_Botswana

6 vastausta artikkeliin “Kohti äärettömyyttä – ja sen yli!

  1. Kiitoksia hyvistä artikkeleista ja rohkeasta tietoon pohjautuvasta ja perusellusta työstäsi.

    Olen itse samaa mieltä kokonapassista ja pakkorokotteista. Koronapassi ei perustu tieteeliseen faktaan ja on siten perustuslain yksilön perusoikeuksien vastaisia. Koronapassi on kontrolliyhteiskunnan väline, jolla pyritään saamaan aikaiseksi pakkorokotus.

    Tällä hetkellä liberaalidemokratia on vaarassa muuttua totaalidemokratiaksi. Myös sensuuri ja erityisesti itsesensuuri, joka on sensuurin pahin muoto, ovat jälleen päässeet vallalle. Tämä ei koske vain tätä pandemiaa vaan on vaarassa levitä kaikialle.

  2. Tästä se lähtee kontrolli ja kommunismi ja eliitti juhlii rajoituksista piittaamatta ja kansa vaan seisoo tuput taskuissa ja venaa piikkijonossa autuaan tietämättä mitä antavat itseensä piikittää…

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sanna-marinin-baari-ilta-on-noussut-otsikoihin-myos-ulkomailla-virhearvionsa-myota-han-on-liittynyt-kasvavaan-poliittisten-paattajien-joukkoon/8307852?fb_ref=KACKH0T1sZ-Whatsapp&utm_source=WhatsApp&utm_medium=ShareButton&utm_campaign=GetSocial

  3. Pieni toivomus teille, jotka lähetätte sähköpostit päättäjille: kirjoittakaa maltilliseen sävyyn, tai kohta on taas uutisotsikot täynnä juttuja tyyliin ”päättäjille lähetetty kasapäin uhkailuviestejä rokottamattomien toimesta”… ja taas maalataan rokottamattomia entistä uhkaavammaksi kansanjoukoksi.

  4. KIITOS, KIITOS Kirjoittajalle! Sinulla on sydän paikallaan ja sykkii hyvyyttä♥️

    Huomatkaa hyvät lasten ja nuorten vanhemmat, että lastenkaan ”rokotteiden” tutkimuksissa ei ole tutkittu niiden genotoksisuutta eikä karsinogeenisyyttä eli myrkkyjen ja syöpääaiheuttavien vaikutusten tutkimukset on rajattu kokonaan mrna-rokotteiden tutkimuksista pois, samoin kuin farmakokinetiikka, kuten käy ilmi esim. Pfizerin Comirnaty(=Tozinameran) piikin 110 sivuisesta selosteesta, jonka löydät itsekin mm. Fimean sivulta tätä rokotetta koskevasta haittavaikutussivulta.

    Ja kuten tällä sivustolla on kerrottu, Pfizerin mRNA rokotteen (eli kokeellisen geeniteknologiainjektion) koeryhmätutkimusten tutkimustuloksista saatiin ensimmäiset tiedot julkisuuteen oikeuden päätöksen avulla vasta n. viikko sitten! Ja tulokset olivat järkyttäviä. Reilun 40000 koehenkilön joukosta (olivat itseasiassa ensimmäiset rokotetut!) tehtiin 3 kk aikana enemmän haittavaikutusilmoituksia kuin oli niitä koehenkilöitä, jotka saivat varsinaita rokotetta, koska osa sai lumerokotetta/plaseboa (eli osan haitoista jouduttu tekemään useampia ilmoituksia, kun haittoja ilmennyt myöhemmin lisää!) ja erilaisia haittoja ollut samalla henkilöllä useita, joten haittavaikutuksia oli yhteensä eri asiantuntija-arvioiden mukaan 139000-158000! Koehenkilöistä kuoli 1223! Haitoissa on järkyttäviä määriä vakavia haittoja ja kymmeniä eri autoimmuuni ja kroonisia tauteja/sairauksia.

    Tässä kaksi artikkelia/yhteenvetoa liittyen tähän Pfizerin tutkimusraporttiin.

    https://www.globalresearch.ca/pfizer-smoking-gun-secret-document-their-deadly-covid-vaccine/5764051

    https://celiafarber.substack.com/p/court-ordered-pfizer-documents-they

  5. Kiitos todella arvokkaasta työstä, viimeiset puoli vuotta on ollut kuin suoraan jostain b-luokan maailmanloppu elokuvasta tai painajaisesta josta toivoo kohta heräävänsä. Ilman passia ei voi käydä vauva-uinnissa eikä vanhemman lapsen Joulujuhlassa.
    Leimataan tyhmäksi, välinpitämättömäksi tai rokotevastaiseksi foliohatuksi joka ei usko tieteeseen ja kaikki tämä on hallituksen tukemaa ja jopa johtamaa.
    Sairastettiin vaimon kanssa todennäköisesti Koronan ensimmäisessä allossa kun testeihin oli täysin mahdoton päästä, oireet oli lievät muutama päivä kuumetta ja keuhkokuumeen kaltaisia tuntemuksia keuhkoissa (sairastin keuhkokuumeen 3 vuotta sitten) ja kevyt kevely nosti pulssin 120-130.
    Itseäni kummastuttaa se että media ei kyseenalaista tai esitä vaihtoehtoisia totuuksia nykyisestä tilanteesta vaikka numerot yksiselitteisesti kertoo jotakin aivan muuta kun mitä lehdissä kirjoitetaan, itse olen jo pitkään ollut hereillä ja on mukava huomata että on onneksi myös muita.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading