Pandemia on vaivannut meitä kaksi vuotta. Jos olet olet seurannut asioita, asiayhteydet liittyvät oudolla tavalla toisiinsa. Ne johtavat samaan paikkaan ja näyttelijöinä ovat samat henkilöt tai vähintään saman tahon työntekijät tai sen agendan avustajat. Onko se sattumaa?
Aloitetaan – Spotify jakaa valheellista tietoa rokotteista
[1]Blackstone Group on maailman suurin maailmanlaajuisten vaihtoehtoisten omaisuudenhoito- ja rahoitusneuvontapalvelujen tarjoaja. Yhtiö on kasvanut viime vuosien aikana maailmanlaajuisesti rahoitusalan suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien joukkoon. Vuonna 2020 sen hallinnoimat varat nousivat 584 miljardiin dollariin. Blackstonen [2]suurimmat omistajat ovat Blackrock Inc. ja Vanguard Group, Inc.
Blackstonen pääneuvonantajan nimitys
4. elokuuta 2020 Blackstone nimittää [3]Pfizerin entisen toimitusjohtajan hallituksen puheenjohtajan ja entisen ja Centrexion Therapeuticsin nykyisen toimitusjohtajan toimitusjohtajan Jeffrey B. Kindlerin johtavaksi neuvonantajaksi.
Hänen kerrottiin tuovan syvän johtamiskokemuksen ja laajan asiantuntemuksen kaikkiin yrityksen liiketoimintoihin. Pfizerin entinen hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja toimii jatkossa pääneuvonantajana Blackstone Groupissa.
Neil Young
Neil Young, 76, myy 6. tammikuuta 2021 [4] 50% koko tuotantonsa oikeuksista Hipgnosis Songs Fundille, joka on musiikkialan veteraanin Merck Mercuriadisin perustama brittiläinen sijoitusyhtiö.
Kauppa antaa Hipgnosisille oikeudet Youngin säveltämien 1 180 kappaleen maailmanlaajuisiin tekijänoikeuksiin ja tuloihin, ja kaupan arvoksi on kerrottu noin 150 miljoonaa dollaria. Periaatteessa sijoitusyhtiö saa jatkossa päättää missä ja miten tuotantoa julkaistaan.
Blackstonen ja Hipgnosis Songsin yhden miljardin kumppanuus
Lontoo, 12. lokakuuta 2021 – [5]Blackstone ja Hipgnosis Song Management Ltd ilmoittavat uudesta kumppanuudesta. Blackstone tarjosi noin miljardi dollaria musiikkioikeuksien hankintaan sekä teosten hallintaan. [6]Tekijänoikeuksien hallinta siirtyi ainakin osittain Blackstonelle.
Neil Young haluaa koko tuotantonsa pois Spotifystä, koska se jakaa valheellista tietoa koronarokotteista
Tässä vaiheessa täytyy muistaa, että Neil Youngin tekijänoikeudet siirtyivät ensin Hipgnosisille ja oletettavasti sen jälkeen Blackstonelle. Hän omistaa niistä 50%, mutta niiden hallinta siirtyi jo ensimmäisessä sopimuksessa Hipgnosisille. Sen jälkeen Blackstone osti 1000 miljoonalla Hipgnosisin oikeuksia. Joten oletettavasti joku muu päättää nyt Neil Youngin tuotannon kohtalosta tekijänoikeuskauppojen myötä.
Neil Young haluaa koko tuotantonsa pois Spotifystä, jos Joe Roganin tuotantoa ei poisteta Spotifystä. Neil Young väittää, että Joe Rogan jakaa valheellista tietoa koronarokotteista. Maailmanlaajuinen skandaali on valmis.
Väite perustuu siihen, että Joe Rogan haastatteli mRNA-tekniikan kehittäjää Robert Malonea sekä Peter McCulloughia. Peter McCullough on kardiologi ja yksi maailman siteeratuimmista lääkäreistä alallaan.
Onko tässä jotain ihmeellistä? – jokaisella on oikeus mielipiteeseen
Jokaisella ihmisellä on oikeus mielipiteeseen. Tässä tapauksessa tulee kuitenkin muistaa, että Neil Youngilla ei ole enää kokonaisvaltaista, jos mitään oikeutta teoksiin. Oikeudet omistaa nyt Blackstone, jonka toiminnan pääneuvonantaja on Pfizerin entinen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen.
Muistatteko vielä ketkä olivat Blackstonen suurimmat omistajat? Ne ovat Blackrock Inc. ja Vanguard Group, Inc. Tiedättekö ketkä ovat [8]Pfizerin suurimmat omistajat? Ne ovat samat, Blackrock Inc. ja Vanguard Group, Inc.
Case Spotify
Tässä vaiheessa tulee vääjäämättä mieleen, että Blackrock Inc. ja Vanguard, jotka omistavat mRNA-injektioita tekevät lääkefirmat ja Neil Youngin tuotannon, on vaikuttanut tähän asiaan, ainakin jollain tasolla.
Onko tarkoitus poistaa Spotify maailmankartalta? Yhden päivän aikana Spotifyn arvosta suli 2000 miljoonaa. Jos joukkopako Spotifystä, kuka siitä hyötyy? Tietenkin muut striimauspalvelut.
Fanit siirtyvät tietenkin muihin palveluihin suosikkiartistien mukana. [9]Euroopassa seuraavaksi suosituin Spotifyn jälkeen on Deezer. Deezer on Spotifyn kaltainen musiikin suoratoistopalvelu.
Sen perustaja on Hans-Holger Albrecht. Hän on saksalainen liikemies vanhasta Albrechtin kauppias suvusta. Hänen sisko on Ursula von der Leyen. Euroopan kommission puheenjohtaja.
Ursula von der Leyenin veli on Deezerin perustaja
Sinun kannattaa ehdottomasti lukea artikkeli 1.8 miljardia korruptoitunutta rokotetta, joka kertoo Ursula von der Leyenin historiasta ja siitä kuinka 1800 miljoonan mRNA-injektion kaupat tehtiin Pfizerin kanssa.
Se kertoo myös miten Ursulan aviomies liittyy mRMA-injektioihin sekä rikostutkinnasta, jonka kohteena Ursula von der Leyen oli noustessaan Euroopan komission johtoon.
Albert Bourlan ja Ursula von der Leyenin tekstiviestit koronarokotteista salataan
EU-toimittaja Alexander Fanta pyysi von der Leyenin ja Bourlan välisiä tekstiviestejä nähtäväksi, mutta EU-komissio kieltäytyi pyynnöstä sanoen, ettei viestejä ole arkistoitu.
Euroopan oikeusasiamies kritisoi EU-komissiota päätöksestä [11]salata komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja lääkeyhtiö Pfizerin toimitusjohtajan Albert Bourlan välisiä tekstiviestejä. Ursula von der Leyen ja Prizerin toimitusjohtaja Albert Bourla viestittelivät kuukausia ja viestit ovat nyt kadonneet. Mitä niissä puhuttiin, jää arvoitukseksi.
Onko Deezer voittaja
Aika näyttää kuinka paljon Spotifyn arvo laskee ja alkaako artistien joukkopako alustalta. Kuinka paljon Deezerin arvo nousee? Nouseeko ollenkaan. Kannattaa kuitenkin pitää tilannetta silmällä. Ursula von der Leyn on ollut ennenkin rikostutkinnassa nepotismista.
World economic Forum
Ursula von der Leyen on World Economic Forumin agendan avustaja, kuten pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annikka Saarikko. Myös Li Andersson on liittynyt WEF toimintaan [12]Global Learning -verkoston kautta. Nykyisessä hallituksessamme siis istuu kolme WEF-jäsentä.
WEF toimintaan on oma linkkinsä lopussa (WOKE -build back better) joka kannattaa lukea. Siinä on myös erittäin valaiseva video isosta kuvasta.
World Economic Forumin on perustanut Klaus Schwab. Antaa hänen kertoa lisää toiminnasta.
WEF on syndikaatti joka ohjaa(omistaa) hallituksia, mediaa, vaikuttajia, päättäjiä, sosiaalisen median vaikuttajia, tieteentekijöitä, uskonnollisia vaikuttajia. Siis aivan kaikkea.
Strategiset yhteityökumppanit
WEF-jäsenyys maksaa paljon. ”Membership and partnership fees range from CHF60,000 to CHF600,000 depending on the level of engagement.” Agenda Contributor kuten Sanna Marin on ylin taso ja sen hinta on noin 500 000€. Nuoren politiikon ei tarvitse sitä kuitenkaan itse maksaa, mutta sitoutumisen aste on sidottu jäsenyyden tasoon. WEF:llä on paljon strategisia kumppaneita. lähdeviitteissä on linkki partnerisivulle, mutta maailman suurimmat sijoitusyhtiöt, ennaltamainitut Black Rock ja Blackstone löytyvät tärkeimpien kumppanien listalta. Myös Gates ja soros säätiöt löytyvät listalta. Raha ei siis lopu, sitä on enemmän kuin riittävästi.

Katso WOKE – Build Back Better sivun lopusta niin saat hyvin kuvan toiminnasta. WEF:illä on tavoite. Se on vuodessa 2030. Katso kaikki lähdelinkit.
Global Learning -verkosto tuottaa jo tulosta

[13] 450 kenialaista aloitaa opiskelun Suomessa. Opiskelijat kouluttautuvat sairaanhoitajiksi, fysioterapeuteiksi ja informaatioteknologian alalle. Samaan aikaan kotimaisia kymmeniä vuosia palvelleita sairaanhoitajia potkitaan pois töistä, koska he eivät suostu ottamaan WEF:in tarjoamaa mRNA-injektioita kehoonsa.
Spekulaatioita ja yhteensattumia
Tämä kirjoitus oli spekulaatioita ja yhteensattumia, tai sitten ei. Blackstonen osuus Neil Young tapauksessa on aika selkeä. Ursulan ja hänen veljensä osuus saattaa olla hyvinkin vain sattumaa.
Tosin mikään tässä plandemia-näytelmässä ei ole sattumaa. Kaikki on hyvin taidokkaasti kirjoitettu ja miljoonat ihmiset näyttelevät tietoisesti tai tietämättään huippuroolia tarinassa joka muuttuu kauhuelokuvaksi hetkenä minä tahansa.
Jotta tiedät, mistä Spotify case sai alkunsa, kannattaa katsoa VIISI TÄHTEÄ artikkeli!
Jos haluat tietää Ursula von der Lyenin historiasta ja miljardikaupoista lue
Jos haluat tietää enemmän WEF toiminnasta lue.
Lähteet:
[1] Blackstone Group https://fi.wikipedia.org/wiki/Blackstone_Group
[2] Finance Yahoo https://finance.yahoo.com/quote/BX/holders?p=BX
[3] Blackstone Announces Appointment of Jeffrey B. Kindler, Former Chairman and CEO of Pfizer, as Senior Advisor https://www.blackstone.com/news/press/blackstone-announces-appointment-of-jeffrey-b-kindler-former-chairman-and-ceo-of-pfizer-as-senior-advisor/
[4] Neil Young sells 50% of publishing rights to his entire song catalog to UK investment fund https://www.cnbc.com/2021/01/06/neil-young-sells-50percent-of-rights-to-his-entire-song-catalog-to-uk-fund.html
[5] Blackstone and Hipgnosis Song Management launch $1 billion partnership to invest in songs, recorded music, music IP and royalties https://www.blackstone.com/news/press/blackstone-and-hipgnosis-song-management-launch-1-billion-partnership-to-invest-in-songs-recorded-music-music-ip-and-royalties/
[6] Hipgnosis Songs Fund https://en.wikipedia.org/wiki/Hipgnosis_Songs_Fund
[7] Neil Young Demands Spotify Remove His Music Over ‘False Information About Vaccines’ https://www.rollingstone.com/music/music-news/neil-young-demands-spotify-remove-music-vaccine-disinformation-1290020/
[8] Yahoo finance Pfizer https://finance.yahoo.com/quote/PFE/holders?p=PFE
[9] What Are the Most Popular Music Streaming Services? https://www.digitalmusicnews.com/2021/03/30/most-popular-music-streaming-services-2021/
[10] Hans-Holger Albrecht https://en.wikipedia.org/wiki/Hans-Holger_Albrecht
[11] EU salaa von der Leyenin tekstiviestit koronarokotteista – päätökselle kovaa kritiikkiä https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/98a81acc-f4a2-4853-a3c3-01c217240d92
[12] Suomi jakamaan koulutusosaamista Global Learning –yhteistyöverkostoon https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/suomi-jakamaan-koulutusosaamista-global-learning-yhteistyoverkostoon
[13] Keniasta tulee 450 opiskelijaa Suomeen https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008580689.html
World Economic Forum Partners https://www.weforum.org/partners/
EU Strategy on combating antisemitism and fostering Jewish life (2021-2030) https://ec.europa.eu/info/files/eu-strategy-combating-antisemitism-and-fostering-jewish-life-2021-2030_en
Pfizer CEO’s Jewish Past Inspired Vaccine Work https://www.atlantajewishtimes.com/pfizer-ceos-jewish-past-inspired-vaccine-work/
Tällä videolla WEF perustaja ja johtaja Klaus Schwab (jonka vaimo on juuri niitä Rotschildeja, eli yhdestä maailman rikkaimmista suvuista), kehuskelee, kuinka hänen WEF kätyreitään on saatu läpi jo maailman valtioiden kabinetteihin, hallituksiin ja parlamentteihin. Esimerkkejä heistä hän mainitsee videolla.
https://www.projectmatilda.net/video/613/new-video-shows-klaus-schwab-bragging-about-infiltrating-governments