Pandemrix – tappavan vaarallinen rokote pandemiaan

gold and silver round coins
Kuuntele artikkeli

[1]Pandemrix. Varmasti lähes jokainen muistaa rokotteen, joka aiheutti paljon ongelmia ja se vedettiin kesken sikapandemian pois markkinoilta. Se tarkoitettiin vuoden 2009 [2]sikainfileunssapandemiaan suojautumiseen. Pandemian aiheutti A-tyypin influessavirus H1N1.

Pandemrix

[3]Pandemrix oli sikainfluenssaan tarkoitettu rokote.  Euroopan lääkevirasto antoi sille myyntiluvan poikkeuksellisiin olosuhteisiin vedoten. Vuoden 2009 sikainfluenssapandemian aiheuttaneeseen A(H1N1)virusinfluenssaan sairastuneiden kuolleisuus joulukuun 2009 raportin mukaan oli teollisuusmaissa useimpien arvioiden mukaan alle 0,02 % sairastuneista.

”Sikainfluenssarokotteen voivat ottaa turvallisesti sekä raskaana olevat että pienet lapset. Näin arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija.” 30.10.2009 16:59 MTV uutiset.

MTV3-uutiset

”Erikoistutkija Tuija Leino toivoo, että mahdollisimman moni ottaisi rokotteen, koska kukaan ei tiedä, kenelle virus laukaisee harvinaisen, mutta pahan vastareaktion keuhkoissa. Sen seurauksena keuhkot vaurioituvat ja pahimmassa tapauksessa ihminen ei saa enää happea ja kuolee. Tämä vakava tautimuoto on iskenyt maailmalla myös terveisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin.” MTV3-uutiset.

Uutisointi oli vuonna 2009 saman tyylistä kuin nyt. Ihminen ei saa happea ja kuolee. Niin tapahtuu, jos ei ota rokotetta!

Yksinkertaisesti, jos otat rokotteen SAAT HAPPEA ja ET KUOLE. Sairastuneet kuolivat 0,02% todennäköisyydellä, joten vakavan reaktion mahdollisuus oli äärimmäisen pieni. Mutta… kuitenkin mahdollinen.

Onko sikapandemiassa mitään tuttua?

Jos laitat Googleen aikamääreeksi 2009 ja etsit ”sikainfluenssa” tms. haulla, saat ajan kuvan näkyviin. Se on toisinto koronapandemian alusta. Rokote on tutkittu ja turvallinen. Turvallinen raskaana oleville ja lapsille. Rokotteista jopa tapellaan, kun niitä halutaan niin paljon.

Google Sikainfluenssa 2009

TOTUUS: Mitään tietoa ei ollut, ei mitään. Kaikki olivat asiantuntijoiden mielipiteitä, kuten nytkin. Ja oletettavasti kukaan ei tapellut rokotteista.

Ydinviesti: Rokote on tutkittu ja turvallinen – sikaflunssa on äärimmäisen vaarallinen jokaiselle

Totuus oli kuitenkin päinvastainen. Rokote oli niin vaarallinen, että se vedettiin pois markkinoilta ja sikaflunssa oli vaaraton tauti suurimmalle osalle ihmisistä. Kun rokoteohjelma peruttiin, sen haittojen vuoksi myös sikapandemia julistettiin päättyneeksi.

H1N1-virus liikkuu keskuudessamme vieläkin, kuten se on liikkunut jo ainakin 100-vuotta. Vuonna 1918-1920 riehunut [7]espanjantauti oli H1N1-viruksen aiheuttama ja se aiheuttaa vuosittain satunnaisia kuolemantapauksia, kuten lähes jokainen virus- tai bakteeritauti. Sikaflunssan kanssa kuoli 50 ihmistä Suomessa pandemian aikana. Otsikot pelottelivat 6000 ihmisen kuoleman tautiin.

[2]Elokuussa 2010 Pandemrixin käyttö keskeytettiin sen vakavien haittavaikutusten ja kuolemien vuoksi. [2]Elokuussa 2010 WHO:n pääjohtaja Margaret Chan kertoi pandemian päättyneen ja maailman siirtyneen ”pandemian jälkeiseen” vaiheeseen, mikä tarkoittaa, että taudin esiintyvyys on tavallisen influenssan tasolla ja taudin odotetaan leviävän tavallisen influenssan tapaan. Kun rokote vedettiin markkinoilta, myös sikapandemia päättyi.

”Kuten sanottu, olemme halunneet selvittää asiaa parhaalla mahdollisella tavalla, mahdollisimman luotettavassa kansainvälisessä yhteistyössä. Totuus pitää saada esille.” Pekka Puska.

Siihen se jäi. Asia loppuunkäsitelty. Sikapandemian torjuntapiikistä jäi vain haitat ihmisille ja tietenkin paljon kokemusta ja rahaa lääkeyhtiöille.

Mainittakoon, että nykyinen THL:n ”pandemiapäällikkö”  Taneli Puumalainen työskenteli GSK:ssa 2007–2012. Samassa yhtiössä, joka toimitti sikapiikit vuonna 2009. Nyt hän on yksi pandemiaa hallinnoivista ”asiantuntijoista” ja yksi suurimmista rokotelobbareista.

Hän on myös ryvettynyt pneumokokkirokote skandaalissa, joka kosketti lähinnä lääkäripiirejä. Ja tietenkin vanhuksia, jotka kuolivat keuhkokuumeeseen, kun eivät saaneet toimivaa rokotetta.

Pandemrix- rokote oli vaarallinen ja aiheuttaa edelleen ongelmia – ovatko mMRA-injektiot turvallisia?

mRNA-rokote on tutkittu ja turvallinen. Se on hyvin turvallinen raskaana oleville ja lapsille. Sitä suositellaan kaikille. Haittavaikutukset ovat lähinnä pistopaikan arkuutta ja pientä kuumetta. Haittavaikutuksia seurataan tarkasti. Mitään häyyttävää ei ole ilmaantunut. Mutta, kaikki on jälleen kerran valetta. Historia toistaa itseään.

THL organisaatiolla ei ole järjestelmää, minkä avulla seurattaisiin haittavaikutusten määrää tai laatua. Fimea kerää haittavaikutustietoja, joita se välittää EMA:lle eli Europpan lääkevirastolle. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka monta haittavaikutusta Suomessa oikeasti on.

Kukaan ei siis tiedä todellista tilannetta, koska seurantajärjestelmiä ei ole! Voit lukea siitä enemmän lähdeviitteistä [5]Meillä ei ole tietoa esimerkiksi siitä, paljonko haittavaikutuksia on yhteensä tullut”- linkistä.

Verrataan Pandemrix ja mRNA-injektioiden haittoja – mitä selviää?

Lähdeviitteistä löytyvä Exel-tiedosto sisältää tarkat tiedot haittojen määrästä ja pistetyistä injektiosta. Siinä on verrattu Pandemrix vs. mRNA-injektioista ilmoitettuja haittavaikutuksia, joita on tehty Fimealle. Katsotaan hiukan sen tietoja.

Paljonko haittailmoituksia on lähetetty?

Fimea kerää haittailmoituksia omaehtoisuuden perusteella. Ilmoituksen voi tehdä haitan saanut, hänen omainensa tai terveydenhuollon ammattilainen. Vuoteen 2017 rokotehaitoista ilmoittaminen oli ammattilaiselle pakollista, mutta nykyään se ei ole. Mitään koulutusta asian tiimoilta ei anneta. Ei mitään.

Alapuolella olevassa kuvagalleriassa on kuukausittainen ja kumulatiivinen taulukko haittojen kehittymisestä. Ilmoituksia käsitellään kuukaudessa noin 800 kappaletta viimeisten kuukausien tietojen perusteella. Joka kuukausi uusia ilmoituksia tulee noin 1500-2000 kpl. Kirjaamattomien jono kasvaa jatkuvasti. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Fimea ilmoittaa sivuillaan kuukausittain kertyneet määrät ja kirjaamattomat ilmoitukset. Kirjaamattomissa ilmoituksissa on mainittu jonossa olevien vakavien ilmoitusten määrä. Se on kuitenkin valetta tai vähintään hyvin harhaanjohtavaa tietoa. Kuten yläpuolella olevat kuukausittaisesta koosteesta näkee, on vakavia haittoja ilmoitettu joka kuukausi satoja, vaikka kirjaamattomissa ilmoituksissa on Fimean mukaan ollut jonain kuukausina 0 vakavaa ilmoitusta.

Fimea

Voimme vain arvailla paljonko todellisuudessa vakavia haittoja on kirjaamatta 16 900 haittailmoituksen joukossa. Vakavia ilmoituksia on joka tapauksessa enemmän, kuin annetaan ymmärtää.

Pandemrix vs. mRNA-injektiot vakavat haitat

Pandemrix- piikin loppuraportti on tehty, joten haitat ovat hyvin selvillä. Verrataan niitä mRNA-injektion haittoihin.

Alla on kaksi taulukkoa. Toisessa taulukossa on verrattu kirjattuihin ilmoituksiin ja toisessa kaikkiin Fimean ilmoittamiin ilmoitusten määriin. Klikkaa kuva suuremmaksi.

mRNA-injektiolla 708% enemmän vakavia haittavaikutuksia verrattuna Pandemrixiin

Nyt totuus alkaa selviämään. mRNA-injektioiden vakavien haittailmoitusten ero suhteessa annettuihin annoksiin on 708% korkeampi verrattuna tappavan vaaralliseen Pandemrix rokotteeseen. ERO on SEITSEN (7) kertainen vakavissa haitoissa.

Koska emme tiedä todellista vakavien haittojen määrää (kirjaamattomat ilmoitukset) 708% luku oletettavasti kasvaa entisestään.

Mikä on vakava haitta?

[8]Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on:

  • johtanut kuolemaan
  • hengenvaaraan
  • sairaalahoitoon tai sairaalahoidon pitkittymiseen
  • aiheuttanut pysyvän vamman tai alentanut toimintakykyä (esim. pitkäaikainen työkyvyttömyys)
  • synnynnäinen epämuodostuma tai muu synnynnäinen poikkeama

Käytännössä kaikki vakavan haitan saaneet ovat joutuneet vähintään käymään sairaalassa tutkimuksissa.

Kuolemat – ERO ON KAKSIKYMMENKERTAINEN (20)!

Pandemrix aiheutti kaksi (2) kuolemaa. Nyt mRNA-injektioista on ilmoitettu 148 kuolemaa, jotka ovat oletettavasti liittyneet mRNA-injektioon.

mRNA-injektion ero on järisyttävä 2009% suhteutettuna annettuihin annoksiin! ERO ON 20-kertainen markkinoilta vedetyn Pandemrixin hyväksi.

Kaikki ”asiantuntijat” vakuuttavat silti mRNA-injektion olevan turvallinen. Se ei ole totta. He ovat tietoisia ja he myös valehtelevat tietoisesti.

Kaikki luvut ovat heidän järjestelmistään. Tosin niitä ei saa esiin, kuin arkistojen kautta tai pitkällä seurannalla kuten tässä. Historia on yritetty piilottaa, mutta nettiin jää aina historia.

Tutkittu ja turvallinen

Tutkittu ja turvallinen! Sopii missä tahansa raskauden vaiheessa tai jo sen suunnittelussa. HÄVETKÄÄ! HÄVETKÄÄ! HÄVETKÄÄ! Te olette aiheuttaneet maailmanlaajuisen kansanterveydellisen ongelman tai jopa katastrofin ja nyt yritätte peitellä syntynyttä katastrofia. SAATANAN TUNARIT!

Haitta/hyöty

Seuraavana julkaisuvuorossa InjektioPiikillä on laaja omaehtoinen tutkimus, jossa on tehty kuukausitasolla vertailua mRNA-injektioiden hyöty/haitta – suhteesta koko rokotusten ajalta. Tulokset eivät ole yhtään parempia senkään suhteen. Vaikka kaikki on yritetty kallistaa mRNA-injektoiden eduksi. Se ei vain onnistu. Jos haittoja on järkyttävä määrä, niitä ei saa piiloon millään.

THL – tutkintapyyntö

Lue lisää alapuolella olevasta linkistä ja siitä kuinka THL on muokannut koko kansakunnan terveystietoja. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Jos ilmoitus ei etene tutkintaan, asialle tehdään jotain. Jokainen viranomainen, joka syyllistyy peittelyyn, tullaan kaivamaan esiin. Oli se sitten poliisi tai poliitikko tai mikä tahansa ”asiantuntija”. Nimet julkaistaan tarvittaessa kaikkien tietoon.

Lähteet:

Vertailu Pandemrix- ja COVID-19-rokotteiden välillä, tilanne 26.1.2022 https://injektiopiikki.com/wp-content/uploads/2022/02/Haittavaikutukset_Fimealla_0321-0122.xlsx

[1] Pandemrix https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

[2] Sikainfluenssa https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikainfluenssa

[3] Pandemrix https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

[4] Loppuraportti Pandemrix-pandemiarokotteen epäillyistä haittavaikutuksista https://www.julkari.fi/handle/10024/80067

[5] THL – ”Meillä ei ole tietoa esimerkiksi siitä, paljonko haittavaikutuksia on yhteensä tullut. https://injektiopiikki.com/2021/12/19/thl-meilla-ei-ole-tietoa-esimerkiksi-siita-paljonko-haittavaikutuksia-on-yhteensa-tullut/

[6] Kooste koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksista https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

[7] Espanjantauti https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti

[8] Koronarokotteiden haittavaikutusilmoitukset https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset

7 vastausta artikkeliin “Pandemrix – tappavan vaarallinen rokote pandemiaan

  1. Ja Taneli Puumalaisen häärätessä, hommassa ryvettyi myös siilloinen Terveysministeri Paula Risikko, joka kokoomuksen kanssa haikailee rokotepasseista… Paula LUPASI että kaikki NARKOLEPSIA LAPSET hoidetaan… Paula valehteli… lääkevahinkovakuutuspooli hoiti likaisen työn… Nyt samainen Paula häärää pohjanmaan aluevaltuuston ääniharavana… EIKÖ KANSA MUISTA ?? EIKÖ TODELLAKAAN KUKAAN MUISTA ?… Onko pohjalaiset näin uskollisia äänestämään samaa naista kerta toisensa jälkeen… ? entisenä sote alan ihmisenä ja opettajana viheltelee ja voivottelee soten rokotepakosta, vaikka KAAOS ON JO TÄÄLÄ…

  2. Tämän artikkelin tietoihin pitäisi suhtautua kuin holokaustiin: totuuden epämiellyttävyydestä huolimatta pitää sitä tasaisin väliajoin esillä jotta emme unohtaisi ja jotta mahdollisimman pieni määrä ihmisiä lankeaisi seuraavalla kerralla. Koska seuraava kerta varmasti tulee jos taas unohdamme…

  3. Sanattomaksi vetää tämä virkamiesten ja poliitikkojen julkea ja röyhkeä rikollinen toiminta lakimuutoksineen ja todellisten tapahtumien rokotehaittojen ja kuolemien pimittäminen kansalaisilta.
    Onneksi meillä on hereillä olevia ihmisiä, jotka huomaavat ja tekevät meille muillekkin tiettäväksi mikä on terveydenhuollon tilanne Suomen maassa ja Eu;ssa ja koko maailmassa. Kauhistuttavaa järkyttävää uskomatonta!
    Näin tapahtuu Suuri nollaus ja näin toimii Uusi maailmanjärjestys Agenda 2030!
    Kiitos Sinulle että teet tätä äärettömän tärkeää työtä totuuden vapauden ja rakkauden puolesta. Siunausta työllesi ja perheellesi.
    Kiitos kiitos kiitos
    Ps kaikkia jotka ovat yleistä narratiivia vastaan tai esittävät sitä kohtaan kritiikkiä leimataan Putinin trolleiksi. Ensin oltiin salaliittoteoreetkkoja ja foliohattuja tai muuten vaan hörhöjä. Nyt ollaan Putinin trolleja. Aika kummallisessa ajassa elämme!!!

    1. Alkaa toi Putin tuntumaan hienolta johtajalta, näiden euvirkaloisten rinnalla.

  4. Nykyinen rokotteiden hyödyllisyys ”virusten” aiheuttamien sairauksien ehkäisemiseen perustuu lähinnä taikauskoon.

    Saksan korkeinoikeus kumosi asiantuntijoita kuultuaan vuosina 2011-2016 käydyn tuhkarokkovirus oikeudenkäynnin seurauksena vuodesta 1954 viruksien olemassa olon toteamiselle käytetyn menetelmän epätieteelliseksi ja totesi ettei menetelmä todista minkään viruksen olemassa oloa.

    Lisäksi useiden eri valtioiden terveysviranomaisilta pyydettiin tietoa mistä tahansa eristetystä viruksesta joka olisi eristetty tieteellisesti hyväksytyllä eristys menetelmällä niin yhdelläkään ei ollut mitään tietoa mistään viruksesta.

    Itse olen aiemmin joitakin rokotteita ottanut, mutta jatkossa en kyllä mitään ”virusten” aiheuttamien sairauksien ehkäisemiseen tarkoitettuja piikkejä tule ottamaan koska niistä ei ole mitään hyötyä ainoastaan haittoja joita covid rokotteista on ennätyksellisen paljon. Lääkevalmistajien etujen mukaista on uskotella niiden olevan tarpeellisia olemattomia viruksia vastaan taistelessa.

    Jokaisen on itse tehtävä oma tutkinta ja hyvä olisi aloittaa vaikka Stefan Lankan artikkeleita lukemalla, joissa hän hyvin perustelee miksi viruksia ei ole olemassakaan. Artikkeleita lukeakseen ei tarvitse olla mikään asiantuntija ymmärtääkseen, että kaikki ei ole niin kuin on annettu ymmärtää. Artikkeleita löytyy myös suomennettuna etenkin vaihtoehtoisten tiedotusvälineiden sivuilta mm. olennaisia faktoja sivustolta.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading