Ivermektiiniä ennaltaehkäisyyn – toimiiko se?

Kuuntele artikkeli

[1]Ivermektiini on lääke, jonka tutkijat saivat [2]Nobelin palkinnon vuonna 2015. Farmaca Fennicaan (lääketietokanta) tehtiin 11.09.2019 ivermektiinin kohdalle muutos, jossa lukee:”Viralliset hoitosuositukset on otettava huomioon. Virallisiksi hoitosuosituksiksi lasketaan WHO:n ja julkisen terveydenhuollon viranomaisen antamat ohjeet.” Tätä tekstiä ei löydy yhdenkään muun lääkkeen tuoteselosteesta. Se muutettiin muutama kuukausi ennen pandemian lanseerausta. Vaikuttaako oudolta?

Ivermektiini – lääke joka katkaisi kamelin selän

Jos olet ensimmäistä kertaa Injektiopiikki -sivustolla tämä sinulle tiedoksi. Olen kirjoittanut aiheesta monta artikkelia ja laitan linkit tämän kirjoituksen loppuun. Sinun kannattaa lukea ne, niin näet koko kuvan.

Omalla kohdallani ivermektiini oli se, joka lopulta sai luottamuksen terveydenhuollon johtoon romahtamaan täydellisesti ja kirjoittamaan irtisanomisilmoitukseni, jonka näet alapuolella. Klikkaa kuvaa ja suurenna zoomaamalla.

Esitin tutkimuksiin pohjautuvan tiedon kautta, että ylilääkäri mahdollistaisi kaikille halukkaille osaston työntekijöille profylaktisen hoidon ivermektiinillä. Olin huolissani työkavereista, koska oli selvää, että rokotteet eivät estä tartuntaa ja silloisten Israelista tulleiden tietojen valossa tuplarokotetuilla oli jopa heikompi immuniteetti tautia vastaan, kuin rokottamattomilla.

Ehdotus pysähtyi kuin tiiliseinään – tilalle puhuttelut

Oman osaston ylilääkärit olivat aluksi selkeästi hankkeen kannalla, mutta isoista linjoista päättävä infektioylilääkäri antoi ilmeisesti selkeän stopin ja yht’äkkiä olinkin jatkuvissa puhutteluissa, joissa etsittiin kaikkia mahdollisia virheitä ja syytettiin rokotevastaisuudesta.

Virheeksi luettiin jopa se, että en suostunut antamaan aivan liian suurta, moninkertaista annosta opiaatin vastavaikuttajaa lapselle herätyksessä. Anestesialääkäri kun yritti herättää potilasta ”kaasut päällä” anestesiakaasu annoksella, jolla olisi nukkunut vaikka omakotitalo.

Lopputulos moninkertaisesta naloksoniannoksesta olisi ollut se, että lapsi olisi herännyt aivan valtavaan tuskaan, koska aivan kaikki kipulääkkeen vaikutus olisi tuolla massiiviannoksella kumoutunut. Oletettavasti ainut mahdollisuus kivun poistoon olisi ollut puudutus, koska määrätty vastavaikuttajan määrä oli niin valtavan suuri painoon nähden. En suostunut toteuttamaan väärin määrättyä hoitoa ja se tulkittiin kohdallani virheeksi ja puhuttelun syyksi.

Iso brasilialainen tutkimus ivermektiinin käytöstä ennaltaehkäisyssä

Brasiliassa tehtiin [3]tutkimus heinäkuun 2020 ja joulukuun 2020 välisenä aikana Itajaín kaupungissa. Siihen osallistui 223 128 ihmistä. John Campbell on tehnyt videon siitä. Alla video suomeksi tekstitettynä.

Tekstitys Älyhoi

Kuinka ivermektiinin käyttö estettiin

Lokakuussa 2020 tohtori Andrew Hill sai tehtäväkseen raportoida WHO:lle lukuisista ivermektiiniä koskevista tutkimuksista. Vaikka tulokset olivat selvästi hyvin positiiviset, Hill suositteli että lisätutkimuksia tarvitaan. Katso laadukas ja avaava 18 minuuttia kestävä lyhytelokuva aiheesta.

A Letter to Dr Andrew Hill | Dr Tess Lawrie | Oracle Films – suomenkielinen teksti

Pienellä ennaltaehkäisevällä annoksella 70% vähennys COVID-19- kuolemiin

Tämän tutkimuksen pohjalta ivermektiinin teho on hyvä jo pienellä ennaltaehkäisevällä annoksella. Se on täysin verrattavissa [7]tutkimukseen, jota esitin sairaalan ylilääkäreille. Siinä teho oli 76% tartuntojen suhteen terveydenhuoltohenkilökunnan keskuudessa.

Miksi ivermektiinin tuoteseloste päivitettiin jo ennen pandemiaa?

[1]Scatol on Suomessa myytävä ivermektiini. Sen tuoteseloste on päivitetty viimeksi 11.09.2019. Scatol on ainoa lääke, josta löytyy seuraava teksti:[4]Viralliset hoitosuositukset on otettava huomioon. Virallisiksi hoitosuosituksiksi lasketaan WHO:n ja julkisen terveydenhuollon viranomaisen antamat ohjeet.[5]WHO antoi ohjeen, jossa ivermektiiniä sai käyttää vain lääketutkimuksissa heti pandemian alkuvaiheessa ja näin tuoteselosteen ennakkoon määrätty ohjeistus esti lääkkeen määrämisen ilman pelkoa Valviran kostosta.

Saako ivermektiiniä Suomessa?

Scatol on ivermektiiniä ja tarkoitettu syyhyn hoitoon. Se on reseptilääke. Lääkäri voi kirjoittaa sitä lain mukaan ns. off-label määräyksenä muuhunkin tarkoitukseen. Potilaan pitää vain olla tietoinen, että lääkkeen ensisijainen tarkoitus on toinen.

Valvira seuraa kuitenkin ivermektiinin määräämistä. Ivermektiinin hinta on jostain syystä nostettu Suomessa taivaisiin. Ulkomailla ivermektiini on halvempaa kuin saippua ja sitä voi ostaa kuka tahansa. (esim. Brasilia, Afikan maat ja Intia)

Valtamedian mustamaalauskampanja

Aina kun ivermektiinistä nousee juttua sosiaalisessa mediassa, alkaa valtamedian mustamaalauskampanja. Oletettavasti myös nyt aivopestyt tai agendan maksamat toimittajat kirjoittavat täysin älyttömiä juttuja ivermektiinistä. Oletettavasti vielä tällä viikolla, tämän jutun julkaisun jälkeen (Nyt on viikko 11).

Voiko ivermektiiniä saada jostain?

Ivermektiiniä voi ostaa aivan vapaasti ulkomaisista verkkokaupoista. Suomen hallitus (WEF) on [6]palkannut oppisopimuksella lisää tullivirkailijoita tarkistamaan ulkomailta saapuvia lähetyksiä. Osa tietenkin pääsee tullin haavin läpi.

Näyttää siltä, että koronan jäljitykseen laitettu panos on siirretty siihen, että maahan ei pääsisi ulkomailta tilattua ivermektiiniä. Jos lääke olisi kaikkien saatavilla pandemia päättyisi! Se, jos mikä laskisi rokotuskattavuutta ja se on hallituksen kauhukuva. mRNA-injektoita on tulossa Suomeen 11 miljoonaa annosta tänä vuonna. Se on jo sopimuksin sovittu ja allekirjoitettu.

Huomautus: Jos olet tullivirkailija ja luet tätä, paina mieleesi, että jokainen rajalle pysäyttämäsi tilaus voi säästää sen tilanneen ihmisen hengen. Ivermektiiniä voi ostaa kuka tahansa sen tilausmaassa, se on täysin vapaasti saatavilla. Kun tämän pandemian taustat selviävät ja syylliset joutuvat oikeuteen, olet 100% varmasti tuomittavien joukossa. Silloin joudut kohtaamaan tappamiesi ihmisten omaiset silmästä silmään.

Ymmärtäkää tämä!

Ivermektiinin teho perustuu siihen, että se estää viruksen kopioitumista eli replikoitumista. Lääke pitää ottaa heti tartunnan saamisen jälkeen tai jo sitä ennen. Ivermektiini ei ole kuten antibiootti, joka tappaa bakteerit. (SARS-CoV-2 on virus)

Se on proteaasi-3CLPro- estäjä. Se käytännössä katkaisee SARS-CoV-2- virukselta siivet, koska se estää tapahtuman, jonka avulla virus pystyy tunkeutumaan soluun (proteaasi). Näin virus ei pääse monistumaan niin tehokkaasti. Lisäksi sillä on muitakin mekanismeja estämään vakavaa COVID-19 reaktioita.

Ivermektiini ei ”tapa” virusta, se estää sen monistumisen. Sinulla on oma immuunipuolustus, joka eliminoi viruksen. Immuunipuoluksesi ehtii kehittyä ja poistaa viruksen, kunhan virus ei monistu holtitonta vauhtia.

Ja tiedättekö mitä? Siinä samalla sinulle kehittyy laaja immuunivaste viruksen kaikille osille ja tuleville varianteille. Oletuksena, että VDJ-rekombinaatiosi toimii normaalisti.

PS. Suomessa ei saa mainostaa lääkkeitä, mutta olen tilannut itselleni sekä läheiselleni ivermektiinit ulkomailta ja tilaan jatkossakin. Voin antaa linkin, mutta ei voi tehdä sitä tässä. Lisäksi annan sen vain luotettaville ihmisille, koska haluan, että sitä on saatavilla jatkossakin. Poliisit tai tullivirkailijat eivät ole tässä tapauksessa luotettavia ihmisiä.

Toivon, että ivermektiinistä tulee sallittua ja että sitä saa jonain päivänä tilata ulkomailta omaan käyttöönsä ilman pelkoa huomautuksesta tai sakosta.

Kuuntele artikkeli Spotifyssä:

Aiheeseeen liittyvää:

Lähteet:

[1] SCATOL tabletti 3 mg https://pharmacafennica.fi/spc/93135030

[2] William C. Campbell The Nobel Prize in Physiology or Medicine 2015 https://www.nobelprize.org/prizes/medicine/2015/campbell/facts/

[3] Ivermectin Prophylaxis Used for COVID-19: A Citywide, Prospective, Observational Study of 223,128 Subjects Using Propensity Score Matching https://www.cureus.com/articles/82162-ivermectin-prophylaxis-used-for-covid-19-a-citywide-prospective-observational-study-of-223128-subjects-using-propensity-score-matching

[4] Google haku ”Viralliset hoitosuositukset on otettava huomioon. Virallisiksi hoitosuosituksiksi lasketaan WHO:n ja julkisen terveydenhuollon viranomaisen antamat ohjeet.

[5] WHO advises that ivermectin only be used to treat COVID-19 within clinical trials https://www.who.int/news-room/feature-stories/detail/who-advises-that-ivermectin-only-be-used-to-treat-covid-19-within-clinical-trials

[6] Palkka juoksee jo opiskeluaikana – hakijamäärä valvonnan ammattilaiseksi voi yllättää https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/37c06bf2-367f-4c15-b832-c8f7570a0cab

[7] Ivermectin as a SARS-CoV-2 Pre-Exposure Prophylaxis Method in Healthcare Workers: A Propensity Score-Matched Retrospective Cohort Study https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34513523/

WHO:n ohjeistus k-piikkien aiheuttamaan TTS-syndroomaan. https://apps.who.int/iris/rest/bitstreams/1357562/retrieve

14 vastausta artikkeliin “Ivermektiiniä ennaltaehkäisyyn – toimiiko se?

  1. Mitä mieltä olet uudesta koronarokotteesta Nuvaxovidista, joka on tehty perinteisellä menetelmällä? Onko se turvallinen? Kiitos sinulle näistä silmiä avaavista kirjoituksistasi!

    1. En osaa sanoa mutta, ”Matrix-M -tehosteainetta ei ole aikaisemmin käytetty myyntiluvan saaneissa rokotteissa”. Pitäisi tietää onko grafeenioksidit ja nanotuubit + muut tuossa injektiossa mukana. Perinteinen Sinovac (kiinanmalli) sisältää samat myrkyt kuin Pfizerin Comirnaty. Verianalyysien perusteella.

      1. Mistähän voisi saada luotettavaa tietoa, vai saako mistään?

      2. Valitettavasti en voi siinä auttaa.

  2. Tilanne tällä hetkellä: Suomen apteekeista osa ei suostu toimittamaan ”syyhylääkettä” VOIMASSA OLEVAN reseptin mukaan, vaan pyyttää asiakasta käymään UUDELLEEN lääkärissä vaihtamassa lääkkeen ( ilmeisesti ”suuren lääkeyhtiön” JUURI PATENTOIMAAN ) uuteen superkalliiseen. Apteekin oikeudet ei riitä lääkkeen vaihtamiseen KALLIIMPAAN ! Eikö apteekeilla ole lääkkeiden TOIMITUSVELVOLLISUUS; joten kyseessä on ilmeisen RIKOLLINEN toimintatapa; jota rikollinen lääkelaitos johtaa ! Kun siis on olemassaoleva resepti; voinko tilata lääkkeen ulkomailta ILMAN; että tulli voi sitä napata ? Pitääkö reseptikopio toimittaa lähettäjälle vai tulliin ? Minkä neuvon voin antaa reseptien haltijoille ?

  3. Tämä muistuttaa kovasti jo vuosia käytäntönä ollutta juttua; jossa TH3:a ( luonnollinen kilpirauhaslääke ) menettelyä, jossa lääkäriltä joka UUSII TH3 reseptin viedään luvat välittömästi.

    Myöskin lääkkeen tarpeellisuuden tutkiminen on KIELLETTY Euroopan laboratorioissa; vain amerikassa tutkitaan elimistön vasta.aineita tyroksiinille, eli synteettiselle kilpirauhaslääkkeelle ; tämä vasta-ainetaso lääkkeelle, kun todistaa luonnonmukaisemman 100 vuotta vanhan lääkkeen tarpeellisuuden !

    Lääketeollisuus Suomessa toimii MAFIAN tavoin; ja on LAHJONUT ylimmät virkamiehet mukaan tämän asian organitooriseksi toteuttamiseksi !

    Mutta valon pilkahdus; USEAT lääkärit ovat jo irtisanoutuneet tämän MAFIAN palveluksesta ja palvelevat pieniä kansalaisia heihin vyörytetystä SODASTA huolimatta !

    Tämä mafiatoiminta EI onnistuisi ilman hallituksemme / hallitustemme RIKOLLISTA toimintaa: archive.today/kimmoleaks.fi; Tokentube KImmo Leino puhuu.

    Myös valtiopetos on tehty tämän kaiken mahdollistamiseksi: Perustuslain tarkstamiskomiten mietintö 9 /2010 ; sivulta 60: Poikkeusoloja koskevaa lainsäädäntöä TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotatilan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ILMOITTAMAN ”pandemian” seurauksena.

    Lisäksi PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset …. syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyste perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Olemme siis sodassa; jossa palkintona on HENKEMME; ja miekkanamme TOTUUS !

    Jakakaa kansalaiset näitä tietoja JULKISISTA rikoksista kaikelle kansalle Suomen pelastamiseksi LÄÄKEMAFIALTA !

    1. Kyllä, tässä on aivan sama. Lääkärit ovat aika haluttomia kokeilemaan kuinka ammatinharjoittamiselle käy opinto- ja asuntovelat niskassa.
      Nyt on eläinlääkkeetkin vaihdettu sellaisiin missä ei ole ivermektiiniä. Tämä voi liittyä siihen, että piikitetyiltä löytyy Hydra Vulgaris parasiittia verestä. Ivermektiini tapaa ilmeisesti sen ja sitä ei saa jostain syystä tapahtua.

  4. ”Ulkomailla ivermektiini on halvempaa kuin saippua ja sitä voi ostaa kuka tahansa. (esim. Brasilia, Afikan maat ja Intia)”

    Tästä olisi mielenkiintoista saada laajempaa ja tarkempaa geografista tietoa: Pitääkö matkustaa EUroopan ulkopuolelle jotta ivermektiinia voi ostaa vapaasti käsikaupassa? Eli missä menevät vapaan maailman rajat?

    Onkohan jossain nähtävillä maailmankartta, jossa valtiot on luokiteltu värikoodein sen mukaan kuinka sallittua/kiellettyä ivermektiini on?

  5. On niin paljon muitakin lääkkeitä kuin ivermektiini jotka tepsii koronaan. Jokaiselle löytyy kyllä mieleinen ennaltaehkäisevä lääke. Nyt on jo niin valtavasti kerääntyny tutkimustietoa eri aineiden tehosta. Tässä yhteenvetoa.

    https://c19early.com/

    Itse otan reseptivapaat vitamiinit A, C ja D, sekä Q + Zn kombon ja hyvin toimii (katso linkki). Jos oireet alkaa lisään annosmäärää. Kaksi vuotta normaalia maskitonta elämää ja paheksujille hymyilen koko naaman leveydeltä. Ei ole vielä tauti tarttunut.. ehkä se nyt tulee kun tämän kerroin.

  6. Klooridioksidin on todettu tepsivän tehokkaasti koronaan. Sitä voi nauttia muodossa MMS tai uudemmassa paremmassa muodossa CDS. Auttaa myös piikkien haittoihin. Aiheesta mielenkiintoinen kirja Andreas Kalcker: Bye Bye Covid.

  7. Liisalle ja muillekin suosittelen etsimään tietoa Nuvaxovidista hakusanoilla dr Fleming ja Novavax.Jos englanti on hallussa,hän selittää,miksi sitäkään piikkiä ei kannata ottaa ottaa.Siinä tykitetään koiden (!) tuottama piikkiproteiini ihmisiin.Se piikki voi aiheuttaa hullun lehmän taudin kaltaisia muutoksia. Kiitos mutta ei kiitos. Ei kuulosta yhtään paremmalta vaihtoehdolta kuin rMNA-piikit.

    Onko kukaan miettinyt kuinka paljon saamme piikkiproteiinia kunnallisen veden muodossa?Jos vedenpuhdistamot eivät poista lääkejäämiäkään,kyllä sieltä tulee läpi rokotettujen tuottamaan p-proteiinia sankoin määrin.

    Olen rokottamaton,mutta mies on piikitetty ja todennäköisesti kaikki työkaverit myös.Olen kärsinyt epämääräisestä huonosta olosta muutaman kuukauden. Onko kenelläkään tietoa/vinkkejä muunlaisesta detoxaamisesta kuin neulasteen juomisesta?

    1. Johannalle: NAC kuuri, ja lue tuo c.n ennaltaehkäisy tästä blogista.

  8. Mieleeni on jäänyt reilun kolmen vuoden takainen tapahtuma jossa terveydenhoitaja yritti ympäripuhua minut luopumaan jäykkäkouristusrokotteesta. Itse pidin sitä tuolloin hyvänäkin ideana sillä mielestäni en ollut sitä saanut viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen. Useasti hoitaja yritti puhua minulle jotta luopuisin rokotteen ottamisesta. Inttämiseni jälkeen hän suostui. Paria kuukautta tapahtumaa ennen olin ottanut Thaimaan matkaa varten useita eri muita rokotteita. Millaisia riskejä tai sivuvaikutuksia voi olla esim. juuri jäykkäkouristusinjektiosta? Miltä hoitaja yritti minua suojella? Siihen loppuivat kaikki rokotteeni enkä ottanut koronasellaisiakaan. Tuttavapiirissä kun alkoi sattua ja tapahtua vakavia monille jo ensimmäisen ruiskun jälkeen ja ”sattumalta kuolemia” näiden lisäksi. Kiitos muuten tästä sarjasta. Miten voisi paremmin palvella kuin yrittämällä estää suunnitellut kauhuskenariot. Siunausta tämän sarjan tekijöille ja koko ihmiskunnalle.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading