Hypoteesi, joka vaikuttaa hyvin pahalta – käärmeen myrkyn proteiineja kehossa

cobra on brown sand

Olemme nyt noin kaksi vuotta etsineet totuutta pandemian takana. Erilaisia ”totuuksia” on esitetty ja aina kun ollaan menty lähelle totuutta, ovat faktantarkastajat astuneet kuvioihin. Kumonneet sen salaliittoteoriana. Kiistattoman selvää on se, että SARS-CoV-2 on kehitetty [1]laboratoriossa. Nyt on esitetty uusi hypoteesi Dr. Brian Ardisin toimesta. Se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Ensin se oli käärmeestä – sitten se olikin lepakosta

Kun vuoden 2020 alussa yritettiin selvittää SARS-CoV-2 alkuperää, sen epäiltiin vahvasti saaneen alkunsa käärmeestä. Sitä ei tavallinen kansalainen voi muistaa, mutta näin se oli. Yht’äkkiä faktantarkastajat kumosivat täysin käärmehypoteesin ja alettiin puhumaan lepakon piikkiproteiinista. Käärmehypoteesi vaiennettiin täysin ja siitä saakka lepakko on ollut SARS-CoV-2 lähde.

Dr. Brian Ardis on esittänyt hypoteesin, että kobra voisi olla osallinen viruksen kehitystyössä

Dr. Brian Ardis esitti vain vähän aikaa sitten hypoteesin kobran myrkyn osallisuudesta asiaan. Hän pelkäsi henkensä puolesta ja julkaisi lopulta tietonsa eri kanavien kautta haastattelumuotoisena. Alla olevassa videossa hän käy läpi tutkimuslähteitään. Katso alla oleva video ennen kuin jatkat lukemista.

Osa 1/3 -Mike Adams ja tohtori Bryan Ardis Covidista ja mRNA-rokotteiden sekä Remdesivirin alkuperästä

Katso video Rumble -palvelussa

Osa 2/3 – Tohtori Bryan Ardis paljastaa covidin, mRNA-rokotteiden ja -hoitojen alkuperän

Katso video Rumble palvelussa

Netissä liikkuu nyt huhu, että mRNA-injektio onkin kobran myrkkyä

Heti alkuun, se ei pidä paikkaansa. mRNA-injektiot eivät ole mitään lypsettyä kobran myrkkyä. Remdesiviirikään ei ole kuivattua kobran myrkkyä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kobran myrkyissä esiintyvää aminohappoa (proteiinia) ei voisi esiintyä SARS-CoV-2- viruksen tai mRNA-injektion jälkeen ihmisen kehossa tai esim. remdesiviirissä.

Meidän täytyy muistaa, että mRNA-injektion tai SARS-CoV-2 tartunnan jälkeen omat solut alkavat tuottaa lepakoissa esiintyvää piikkiproteiinia. Se on proteiinia, jonka kerrotaan muodostavan vasta-aineita SARS-CoV-2 vastaan (lepakon piikkiproteiini).

Miksi omat solut eivät voisi tuottaa myös käärmeenmyrkyssä esiintyvää proteiinia, jos sinne viedään mRNA-koodi joka niin käskee tekemään?

Mitä erikoista on kobran myrkyssä?

National Library of Medicine – palvelusta löytyy tutkimus missä todetaan, että kobran myrkyn voi erottaa muista käärmeen myrkystä PCR-testillä. Siinä [3]kobrotoksiinia koodaavan geenin cDNA:n 113-bp:n pätkä havaittiin PCR-testissä.

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11223099/

PCR-testillä voi täten erottaa kobran myrkyn muiden käärmeiden myrkystä sen spesifin 113-bp pätkän vuoksi.

Mitä PCR-testit etsivät?

Maaliskuussa 2020 on tehty tutkimus, jossa on selvitetty halvempia [4]PCR- tutkimuksia. Mitä pätkää COVID-19 PCR-testit etsivät? Sattumalta 113-bp emäsparien monistaminen ja sen havitseminen liittyy testiin.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7411266/

Asiassa ei ole MITÄÄN epäselvää!

Kobran myrkky sisältää hyvin uniikin pätkän, jota ei löydy muiden käärmeiden myrkystä ja se on [5]hyvin harvinainen luonnossa. Nyt tätä kobran myrkkyä koodaavaa pätkää etsitään ihmisestä COVID-19 PCR-testin avulla.

mRNA-injektiossa tai SARS-COv-2- viruksessa ei ole tietenkään lypsettyä kuningaskobran myrkkyä. Niiden geneettinen koodi (RNA tai mRNA) sisältää kuitenkin kobran myrkyn 113pb-pätkän, joka saa omat solut tuottamaan kobran myrkyn kaltaisia proteiineja. Sinuun ei siis ruiskuteta kobran myrkkyä. Sinun omat solusi alkavat tuottaa sitä geneettisen koodin avulla.

Koronapotilaiden tutkimuksessa on havaittu myrkkykäärmeiden aminohappoja

Vertaisarvioidussa [6]tutkimuksessa 2021 lokakuu 14., tutkittiin 20 plasman, virtsan ja ulosteen koostumusta massaspektrometrilla. Niistä identifioitiin 36 erilaista myrkkyä eli eläinperäisiä aminohappoketjua, joista 20 liittyy myrkkykäärmeisiin, mm. kuningaskobraan. Vertailuryhmältä niitä ei löydetty.

Miten suojautua?

Hyvä suoja SARS-CoV-2 vastaan on kerrottu täällä, mutta tartunnan jälkeen on ivermektiini tärkeä. Se estää virusta pääsemästä solun sisään, koska estää proteaasin (proteiinien pilkkoutumisen), jota virus tarvitsee päästäkseen solukalvon läpi. Kun proteaasia ei pääse tapahtumaan ivermektiinin ansioista, virus ei pääse niin helposti solun sisään ja ei voi lisääntyä täydellä kapasiteetilla. Oma immuunipuolustutus eliminoi viruksen, kun se ei pääse lisääntymään holtittomasti ja elimistö kehittää samalla laajan immuunipuolustuksen SARS-CoV-2 vastaan.

Yllä olevalla painikkeella voit tilata nettikaupan osoitteen, josta tilaukset tulevat perille. Tilaus omalla vastuulla, se voi jäädä tulliin ja siitä voi seurata huomautus tai sakko. Tilaukset ovat tulleet perille ja tämä painike poistuu, jos saan jotain muuta viestiä.

Boosteri mielessä

Jokainen voi tämän tiedon jälkeen ihan itse harkita ottaako lisää mRNA-injektioita niin kuin tähänkin saakka. Paitsi SOTE-alalla työskentelevien; sinun pitää ottaa myrkky elimistöösi, jotta voit hoitaa myrkytettyjä ihmisiä.

100% varmaa on, että Suomessa on aivan valtava ongelma tällä hetkellä vaikka kukaan viranomainen ei sitä myönnä. Uusia tartuntoja oli 14.4.2022 28 891 kpl! Kuukaudessa kuolee ihan valtava määrä ihmisiä (ylikuolleisuus). Sain eilen tiedon, että Päijät-Hämeen keskussairaalassa on palliatiivisella osastolla (saattohoito) niin paljon potilaita, että kaksi on sijoitettu päivähuoneeseen. Siinä on kiva kuolla, kun muuta pelaavat korttia ja katsovat televisiosta YLE:n propagandaa. HÄVETKÄÄ!

https://www.koronatilastot.fi/fi/

Miksi ihmiset haluttaisiin myrkyttää?

Olen aloittanut ”Paljastavat symbolit” artikkelisarjan, jossa paljastan vaihe vaiheelta, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Tässä vaiheessa voin sanoa sen, että pyramidin huipulla olevalla kultilla on historiallinen suunnitelma menossa.

Raukkamaisia piiloutujia

Kultti on piiloutunut Daavidin tähden taakse, mutta he eivät ole juutalasia. Koko juutalaista maailmaa ei saa tähän sekoittaa. Kulttilaiset ovat syvästi uskovaisia omalle uskonnolleen ja he palvovat Baphometia eli Saatanaa. He ovat vannoneet historiallisen lupauksen, että tulevat tappamaan sodilla, nälän hädällä tai myrkyttämällä kaikki muut uskonnot tästä maailmasta (Katolisen kirkon kanssa on kuitenkin diili).

Onko heitä Suomessa?

On.

Vapaamuurarit ja muut ritarit ovat heidän värväämiään hyödyllisiä hölmöjä

Suomessa on vapaamuurarit järjestö, joka tekee tietämättään töitä heille. Vapaamuurarit ovat salaisuuksien temppeli ja alempiarvoinen ei tiedä mitään ylemmällä tasolla olevien asoista.

Katso vapaamuurarin kertomus toiminnasta

Juhani Julin oli 16 vuotta vapaamuurari. Hän kertoo sen järjestön toiminnasta 6. 2011. Hän kuoli vain muutaman viikon kuluttua haastattelusta kesäkuun 23. päivänä 2011. Hänet löydettiin kesäasuntonsa pihalta kaatuneen mönkijän alle menehtyneenä. Hän rikkoi valan kertomalla toiminnasta ja valan rikkomisen seuraukset ovat tiedossa sille, joka sen tekee.

World Economic Forum

World Economic Forum eli WEF on kiinteä osa tätä satanistista kulttia. WEF:n ylimmän tason jäseniä ovat Sanna Marin ja myös Annika Saarikko kuuluu samaan ryhmittymään. Sanna Marin jakoi Instagramissa paljonpuhuvan kuvan ennen massarokotusten alkamista. Symboliikkaa tunteva tietää aivan välittömästi, että kyseessä on symbolinen vapaamuurarien temppeli (Säätytalo), jossa on hyvin näkyvästi korostettu sen satanistista osaa.

Opi symboliikka ja maailmasi muuttuu täysin

Lue paljastavat symbolit artikkelisarja. Se paljastaa sinulle sellaisia asioita, jotka ovat koko ajan näkyvissä, mutta koska sinulla ei ole ymmärtämystä tajuta niiden viestiä, pidetään niiden avulla tavallisia ihmisiä pilkkanaan. Osa 5 julkaistaan ensi viikolla ja sen nimi on pahaenteisesti ”Paljastavat symbolit – OSA 5 – Rituaali”.

Lue olemassa oleva artikkelisarja jo tänään!

Lähteet:

[1] SARS-CoV-2:sta on löydetty sekvenssi, joka on patentoitu Modernalle kolme vuotta ennen pandemian alkua https://injektiopiikki.com/2022/03/03/sars-cov-2sta-on-loydetty-dna-sekvenssi-joka-on-patentoitu-modernalle-kolme-vuotta-ennen-pandemian-alkua/

[2] Development of a polymerase chain reaction to distinguish monocellate cobra (Naja khouthia) bites from other common Thai snake species, using both venom extracts and bite-site swabs https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11223099/

[3] Development of a polymerase chain reaction to distinguish monocellate cobra (Naja khouthia) bites from other common Thai snake species, using both venom extracts and bite-site swabs https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11223099/

[4] Lower cost alternatives for molecular diagnosis of COVID-19: conventional RT-PCR and SYBR Green-based RT-qPCR https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7411266/

[5] Highly specific unnatural base pair  https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3315302/

[6] Toxin-like peptides in plasma, urine and faecal samples from COVID-19 patients https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8772524/

6 vastausta artikkeliin “Hypoteesi, joka vaikuttaa hyvin pahalta – käärmeen myrkyn proteiineja kehossa

  1. Tiedätkö Kustaa Kullervo II, onko tutkittu, voiko korona levitä silmän kautta? Mietin vaan kun katupöly pistää silmät kutisee ja jos käsillä on kosketeltu ovenkahvoja ym. niin eikös se pöpö ole äkkiä siitä silmän kautta elimistössä? Samaa mietin kun maskit päässä ihmiset liikkuu, silmät paljaina.

  2. Kiitos videon suomennoksesta tekijälleen. Lääketieteellisen sanaston heikon osaamiseni takia katsoin videon nyt uudestaan. Siinä riittää taas mietittävää oman pään sisällä. Kiitos kun jaat näkökulmia tietoon.

  3. Täytyy sanoa, että tuo Dr. Brian Ardisin haastattelu on yksi parhaita covid-videoita, joita tähän saakka olen nähnyt. Vai käärmeen myrkyllä ne täällä väkeä vähentää. Aikamoista.

  4. Satakunnan kansa kirjoitti: Brasilialaisesta kyykäärmeen myrkystä löydettiin molekyyli, joka estää koronaviruksen leviämistä. Mitenhän tämä liittyy tähän samaan asiaan, vai liittyykö mitenkään?

  5. Kiitos sinulle tästä äärettömän tärkeästä työstä, jota teet! Uskomattomia nuo videot ja kuitenkin kaikki alkaa niiden kautta paljastua. Tuon Juhani Julinin tapauksen muistan hyvin. Hienoa, kun otit sen esiin, että sekään kauheus ei unohdu. Toivon sinulle edelleen voimia ja varjelusta tässä todella tärkeässä tehtävässäsi, kun paljastat kaikkia näitä järkyttäviä Pimeyden töitä!.

Vastaa