Paljastavat symbolit – OSA 9 – Musta Aurinko Nousee

Tämä on ”Paljastavat symbolit”- artikkelisarjan viimeinen osa. Artikkelisarja sai alkunsa yksinkertaisesta kysymyksestä: MIKSI? Näin mitä kevään 2021 aikana tapahtui sairaalan sisällä. Näin samalla, kuinka kukaan ei ole huomaavinaan tai huomannut mitä on tapahtumassa. Koko työyhteisö oli kuin noiduttu. Vapahtava injektio oli saapunut ja siitä ei saanut edes ajatella mitään negatiivista. Kun potilaita erikoisilla oireilla tulvi ovista ja ikkunoista, se oli vain sattumaa eikä liittynyt mihinkään. Näin kuolemaa paljon enemmän kuin aikaisemmin ja ajankohta oli silloin, kun toinen piikityskierros alkoi. Miksi?

Jos et ole lukenut aikaisempia artikkelisarjan osia ole hyvä ja tee se ensin. Et voi täysin ymmärtää tätä kirjoitusta ilman aikaisempien osien lukemista.

Syrjitty, vaikutusvaltainen kultti

Aikaisemmissa osissa on tullut selväksi, mikä tämä kultti on. Lyhyesti kerrottuna se on hyvin vanha uskonto, joka palvoo Baal- nimistä jumalaa ja kultin uskonnollisissa rituaaleissa käytetään ihmisuhreja, lähinnä pieniä vauvoja. Baal, Moloch, Lucifer eli Saatana on tämän kultin palvonnan kohde.

Kutsumme tässä artikkelissa kulttia ”kasaarimafia” nimellä. He asuivat aikoinaan Khazaria nimisellä alueella, pääpaikkana Khazarialla oli nykyinen Ukrainan alue.

Naapurimaat vihasivat heitä. Kasaarit olivat maantierosvoja, jotka rosvosivat Khazarin läpi kulkenutta silkkitietä ja siellä liikkuneita kauppiaita. Naapurimaat vihasivat myös uhrirituaaleja, joissa he heittivät vauvoja liekkeihin, leikkasivat auki, joivat heidän vertaan ja söivät lihaa väittäen, että se antaa uskomatonta voimaa ja ikuisen nuoruuden.

Varoitus uhrirituaaleista

Venäjän hallitsija tiesi, että jotain on tehtävä. Vuonna 600 jKr hän varoitti kasaarimafian [1]Bulan- nimistä kuningasta, että heidän Lucifeeristen käytäntöjen on loputtava. Heidän on käännyttävä joko juutalaisuuteen, kristinuskoon tai islamiin. Bulan valitsi juutalaisuuden. Tosin hän vain otti elementttejä juutalaisuudesta ja pakotti ne omaan lucifeeriseen uskontoonsa.

Kuningas Bulan ja hänen kansansa menestyivät Khazariassa. Mikä muuttui, oli ainoastaan se, että heitä voitiin kutsua juutalaisiksi. He jatkoivat oman uskonnon ja uhrimenojen suorittamista.

He menivät liian pitkälle

Vuosisadat kuluivat ja vuonna 965 jKr Venäjän hallitsija suuriruhtinas [2]Sviatoslav I mielestä he olivat menneet liian pitkälle jatkuvalla paholaismaisuudellaan ja lasten uhraamisellaan. Hän päätti hävittää heidät, mutta kasaareilla oli vakoojia soluttautuneena hallintoon ja he saivat tietää suunnitelmasta.

Tieto meni Khazarian kuninkaan korviin, ja hän pakeni maasta 25 vaimon, 60 jalkavaimon ja aateliston sekä valtavien kulta- ja hopea- aarteiden kanssa. Saattue kulki Unkarin kautta Puolaan ja Saksan kautta Ranskaan sekä Espanjaan ja Portugaliin. Jotta he eivät joutuisi paljastamaan oikeaa henkilöllisyyttään, he kutsuivat itseään askenazin juutalaisiksi.

Portugalin ja Espanjan marraanot

He ehtivät asua Portugalissa ja Espanjassa noin 300 vuotta, kun heidän satanismin harjoittamisensa saavutti kulminaatiopisteen. Heitä kutsuttiin [5]marraanoiksi (marranismi), joka juontuu arabiankielisestä sanasta مُحَرّمٌ (muḥarram), joka tarkoittaa sikaa.

1300-luvulla Espanjassa säädettiin juutalaisvastaisia lakeja ja heitä alettiin murhata valtion siunauksella. Rapatessa roiskuu ja kaikki juutalaiset niputettiin samaan kastiin, ei vain kasaareita. Vainot kärjistyivät vuoden 1391 [3]pogromissa, jossa tapettiin tuhansia juutalaisia ja pakkokäännytettiin vielä enemmän.

Vuonna 1492 Espanja yhdistyi vahvan kristityn ­hallitsijaparin, ­[4]Kastilian Isabella I:n ja ­Aragonian Ferdinand II:n, alaisuudessa. Juutalaiset pakotettiin muuttamaan pois maasta tai kääntymään kristinuskoon.

Kristinusko, karkotus tai kuolema

Tällä kertaa kasaarit joutuivat kääntymään kristinuskoon tai lähtemään maanpakoon. Historia on toistanut itseään monesti vuosisatojen aikana ja oletettavasti myös kasaarien viha ja kostonhimo on kasvanut jokaisen puhdistuksen aikana.

Kasaarijuutalaiset ovat asuneet kautta historian omissa kaupunginosissaan ja ghetoissa. Syykin on ilmeinen; lucifeerisen uskonnon harjoittaminen ja lapsiuhrit.

Kuningatar Isabella karkotti juutalaiset Espanjasta vuonna 1492 asetuksella, joka mitätöitiin virallisesti vasta vuonna 1968. Vasta vuonna 2014 Espanja päätti, että karkotet­tujen juutalaisten jälkeläiset voivat saada [6]Espanjan kansalai­suuden.

Kysyin espanjalaiselta tuttavaltani, tietääkö hän, mitä marraano tarkoittaa? Hän vastasi heti: ”Jos sä sanot jollekin et oot marraano, niin se tarkoittaa sikaa tai saastaista ihmistä.” Marraano sana on siis kulkenut espanjalaisessa kansanperinteessä tähän päivään saakka.

Toinen maailmansota

Kaikki muistavat toisen maailmansodan juutalaisvainot. Silloinkin juutalaisia käsiteltiin yhtenä joukkona ja toteuttajana oli [27]Adolf Hitler.

Siansaksa

Suomessa on kansanperinteessä sana ”siansaksa”, jos joku puhuu epäselvästi: ”Älä puhu siansaksaa”. Se on saanut alkunsa kielestä nimeltä [7]jiddiš. Se on Keski- ja Itä- Euroopan askenazijuutalaisten puhuma keskiaikaiseen saksaan pohjautuva kieli. Siansaksa on toisinsanoen marraanosaksaa. Täten myös Suomessa kansanperinteessä on tähän päivää saakka tulleita vaikutteita [8]marranismista, tosin ihmiset eivät tiedä mistä sana on saanut alkunsa.

Kasaarimafia

Näin erittäin vaikutusvaltainen, kostonhimoinen kasaarimafia on piiloutunut kristittyihin, juutalaisiin ja katolisiin piireihin, aivan kaikkialle. Aikaisemmista osista tuli ilmi, että tämä kultti omistaa keskuspankit ja erilaiset salaseurat, kuten illuminatin ja vapaamuurarit.

World Economic Forum

Kasaarimafian omistama julkinen salaseura World Economic Forum on soluttautunut kaikkiin maailman kabinetteihin ja hallituksiin. Erityisen ylpeä WEF- syndikaatin perustaja Klaus Schwab on nuoresta sukupolvesta, kuten Kanadan pääministeri Trudeausta. Suomesta mm. Marin, Saarikko, Niinistö, Stubb, Katainen ja Valtonen ovat WEF- agendan edistäjiä.

World Economic Forumin logossa teille tärkeä 666 numero symbolina piilotettuna aivan keskellä (kaari lävistää kolme O kirjainta).

WEF:n tavoite on äärimmäinen marksismi-leninismi yhdistettynä täydelliseen ihmisten kontrollointiin, sekä talouden nollaus. Klaus Schwab on julkaissut suunitelmistaan kirjan. Tavoite on, että ihminen ei omista mitään. Toisin sanoen äärikommunismi sekä samanlainen sosiaalinen pisteytys digiID:n avulla, kuin Kiinassa on nyt.

Globaalieliitti

Globaalieliitin uskottu asioiden järjestelijä, 30 vuotta finanssimaailmassa eri toimeksiantajille työskennellyt hollantilainen Ronald Bernard antoi vuoden 2017 maaliskuussa haastattelun vastamedia De Vrije Median toimittajalle Irma Schiffersille. Katso video niin ymmärrät, että heidän lucifeerinen uskontonsa ei ole kadonnut mihinkään. Se elää keskuudessamme hyvin voimakkaana.

Katso koko video – Kuinka Cabal ottaa otteen ihmisistä

YLE dokumentti Ukrainan vauvatehtaista

YLE on tehnyt [9]dokumentin Ukrainan vauvatehtaista, joka on julkaistu vuonna 2021. Siinä selviää, että vauvan voi tilata Ukrainasta ja katalogista löytyy myös 100% askenazi- DNA:n omaavia vauvoja. Oletettavasti he pääsevät hyviin perheisiin ja yltäkylläiseen elämään. Jokaisella myydyllä vauvalla asiat eivät mene niin onnellisesti.

Puolalainen Patryk Vega on tehnyt vuonna 2021 „EYES OF THE DEVIL” -dokumentin. Se kertoo vauvoista, joiden elämä ei pääty yltäkylläisyyteen. Osa vauvoista päätyy eliitin rituaaleihin, joihin tullaan suihkukoneilla ja helikoptereilla. Nämä eliitin velhot saavat aikaiseksi rituaaleillaan kylmät väreet luihin ja ytimiin saakka.

Katso koko dokumentti „EYES OF THE DEVIL”. A DOCUMENTARY FILM BY PATRYK VEGA.

Kasaarimafia

Vaikka et olisikaan lukenut artikkelisarjan aikaisempia osia, sinulle on varmaankin käynyt selväksi, että pankkimaailman huippuorganisaatiot ovat kostonhimoisen kasaarimafian hallussa. [10]BIS eli järjestelypankki, joka käskyttää valuuttarahastoa ja maailman keskuspankkeja. BIS, keskuspankit, IMF, FED ovat kasaarimafian hallussa ja ne ovat riippumattomia osakeyhtiöitä.

Mediat

Myös kaikki suurimmat mediat ovat kasaarimafian hallussa ja he ovat jo vuosikymmeniä käyttäneet sitä hyväkseen tavoitteidensa toteuttamiseen. Koska emme ole tietoisia heidän uskonnostaan ja symboliikastaan, he viljelevät täysin näkyvästi esimerkiksi symboliikkaansa ja manitestoivat tulevia tapahtumia erilaisissa tapahtumissa ja esityksissä. Otetaan tästä kolme eri esimerkkiä. Katso videot, ne ovat hyvin mielenkiitoisia.

Lontoon olympialaisten avajaiset 2012

Jos esitystä analysoi tarkemmin, niin huomaa hyvin outoja ja irrallisia asioita. Sen voi toki kuitata sillä, että se on vain esitys.

Katsotaan irrallisia kuvia. Katso kaikki kuvagalleriassa olevat kuvat ja katso sen jälkeen video uudelleen.

Kun katsot videon uudelleen, ei haittaa, vaikka sinulla menee kylmät väreet kun näet velhon. Katso siis Lontoon avajaisseremonia video uudelleen kun olet katsonut kaikki kuvat.

Vain sattumaa – asioita ei voi tietää ennakkoon

Tässä tapauksessa asioita ei tiedetä ennakkoon, ne suunnitellaan ennakkoon ja suunnitelmat esitetään ennakkoon erilaisissa esityksissä. Nämä ovat loitsuja, manauksia ja rituaaleja, jotka sisältyvät heidän ”taikaoppiinsa.” Sinun täytyy ymmärtää, että kasaarimafia on ääriuskonnollinen lahko. Samanlainen kuin ISIS, mutta paljon rikkaampi ja vaikutusvaltaisempi.

Musta raamattu

Oletko kuullut puhuttavan [11]Mustasta raamatusta? Se oli kirja, jota ei edesmenneen äitini mukaan saanut missään tapauksessa ikinä lukea. Jo yksi lukeminen saattoi aiheuttaa pysyvän hulluuden. Valtamedia uutisoi sen niin, eli sitä ei haluttu yleiseen jakoon missään tapauksessa.

Musta raamattu sisältää kabbalan manauksia ja loitsuja sekä Mooseksen 6-7 kirjat, joka on Mooseksen esoteerinen taikaoppi. Jos olet lukenut aiemmat osat niin tiedät, että kabbala on yksi tämän kultin opeista ja esoteerinen on sisäinen ja salainen oppi.

Raamatusta Mooseksen 6-7 kirjat ja niiden sisältämät loitsut ja sinetit on poistettu ja ne on tarkoitettu vain ylimmille papeille. [11]Musta raamattu on suomennettu ja se on myynnissä kirjakaupoissa. Se on periaatteessa vaarallinen kirja, koska se sisältää opit ja loitsut niin enkeleille kuin demoneille.

Madonna – 2019 Euroviisut

Madonna esiintyi vuonna 2019 ennen pandemian alkamista Euoviisuissa. Madonna on julkisesti ilmoittanut elävänsä [12]kabbalan oppien mukaan ja ne näyttävät tosiaan tuovan ikuisen nuoruuden. Madonna on nyt 63- vuotias. Varsinainen mielenkiintoinen esitys alkaa vasta Like a Prayer- kappaleen jälkeen. Katsotaan esitys.

Oliko hämmentävä esitys? Alla on kuvakaappauksia esityksestä, ne kertovat vielä enemmän.

Tämä esitys oli ennen kuin koronapandemiasta oli mitään tietoa, mutta sen symboliikka on veret seisauttavan karmivaa. Näyttääkin siltä, että esityslava on vapaamuurareiden temppeli ja esitys on mustanmagian loitsu. Ehkä esitys kuitenkin oli vain sattumaa? Olisiko se niin…

Euroviisut 2022 – The Rasmus – Jezebel

Vuonna 2022 massarokotusten jälkeen The Rasmus esitti Euroviisuissa Jezebel- nimisen kappaleen. Katsotaan musiikkivideo.

Olen kirjoittanut artikkelin Jezebel kuningattaresta. Hän on kasaarimafian historiallinen merkkihenkilö, joka lopuksi tapettiin hänen paholaismaisuutensa ja lapsiuhrien vuoksi. Ennen kuin jatkat lue ”Jezebel – en tiedä miten jouduit vereeni”- artikkeli klikkaamalla linkkiä. Se kertoo Jezebel kuningattaresta sekä laulun sanoista.

Euroviisujen laulussa on kaksi yhdistävää viittausta

Kahdessa Euroviisuissa esitetyssä kappaleessa viitataan auringon pimenemiseen, sen sammumiseen tai sen paistamisen loppumiseen.

Olen kuukausia tutkinut näiden symboliikkaa sekä loitsuja ja jos aurinko ei paista tai se sammuu mikä siitä tulee? Siitä tulee MUSTA AURINKO.

Musta aurinko

[13]Musta aurinko (jiddisin kielellä shvarts zun) on eräänlainen auringonpyörä, jota alun perin käytettiin natsi-Saksassa ja sittemmin uusnatsien keskuudessa. Symboli esiintyi ensimmäisen kerran natsi-Saksassa SS:n johtajan Heinrich Himmlerin uudelleenmuotoilemassa ja laajentamassa [15]Wewelsburgin linnassa, jonka hän aikoi tehdä SS:n keskukseksi. Musta aurinko on natsisymboli, jota luullakseni aika harvat tietävät, jos sen näyttää heille. Tiesitkö sinä sinä minkälainen se on? Se on tällainen. Ensimmäinen kuvista on alkuperäinen. On olemassa erilaisia versioita, mutta kaikki ovat mustia aurinkoja.

Missä olet nähnyt viimeaikoina tuon symbolin?

Symboli on esiintynyt viime aikoina valtamediossa monesti. Se johtuu siitä, että Ukrainan valtiolliset Azov-joukot ovat sisällyttäneet sen lippuunsa ja uniformuihin. Jos olet nähnyt suomalaisia sotilaita TV:ssä, heillä on olkapäässään univormussa musta aurinko hihamerkki. Ensimmäiseen kuvaan on merkitty nuolilla musta aurinko ja Ukrainan vaakuna, joka on lähes suora kopio Khazarian sinetistä.

Imagen artikkeli suomalaisesta sotilaasta Ukrainassa vuodelta 2015

Image- lehti on tehnyt haastattelun [16]Ukrainassa sotivasta suomalaismiehestä vuonna 2015. Sotilaat ovat vapaaehtoisia, heille maksettiin 130 euron kuukausipalkkaa. Selvää on, että rahan vuoksi sinne ei menty. Sinne mentiin vuonna 2015 tappamaan separatisteja. He ovat Ukrainan venäjänkielisiä kansalaisia, jotka vastustavat mustan auringon nousua.

Lehti kysyi ”Millaisissa tehtävissä olet ollut mukana?” (Suomalaistaistelija ei vastannut kysymykseen.)

Natsit ja toinen maailmansota

Seuraavaksi menemme syvemmälle historiaan, aina toiseen maailmansotaan ja natsisaksaan.

Tämä on tärkeä, joten jatka lukemista ja rentoudu. Puhumme seuraavaksi Hitlerin oikeasta- tai vasemmasta kädestä, Adolf Heusingerista. Kolmanneksi korkeimmasta natsisaksan johtajasta.

Adolf Heusinger oli saksalainen sotilasupseeri, joka teki uransa Saksan keisarikunnassa, Weimarin tasavallassa, natsi-Saksassa ja Länsi-Saksassa.

Toisen maailmansodan syttyessä Saksan armeijan ylijohto (OKH) otti käyttöön sodan ajan organisaationsa. Heusinger oli mukana kenttäesikunnassa ja avusti Puolan, Tanskan, Norjan, Ranskan ja Alankomaiden maihinnousun operaatioiden suunnittelussa.

Hänet ylennettiin everstiksi 1. elokuuta 1940 ja hänestä tuli Operationsabteilungin päällikkö lokakuussa 1940, mikä teki hänestä armeijan hierarkiassa kolmanneksi tärkeimmän henkilön, kenraali Franz Halderin ja apulaispääesikunnan päällikön, kenraali Friedrich Pauluksen jälkeen.

Hän osallistui 20. heinäkuuta 1944 kokoukseen Hitlerin Sudenpesässä, ja hän seisoi Hitlerin vieressä, kun Claus von Stauffenbergin asettama pommi räjähti. Heusinger joutui sairaalaan räjähdyksessä saamiensa vammojen vuoksi, mutta Gestapo pidätti hänet myöhemmin ja kuulusteli häntä selvittääkseen, oliko hänellä osuutta 20. heinäkuuta tapahtuneeseen salaliittoon.

Hän sai jäädä henkiin, joten ilmiselvää on, että Hitlerillä ei ollut pienintäkään epäilystä hänen lojaaliudestaan.

Nato

Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.

Naton sotilaskomitean puheenjohtajana on toiminut [18]Adolf Heusinger (1961- 1964), joka oli natsisaksan korkea-arvoisimpia upseereita.

Naton puheenjohtajana on ollut hyvin korkea-arvoinen natsisaksan upseeri/upseereita. Nyt Urkainassa on joukkoja, jotka kantavat natsien musta aurinko- symbolia lipussaan ja univormuissaan.

Pystytkö huomaamaan yhteyden Ukrainan tilanteeseen, Natoon ja nousevan auringon symboliin? Jos et, mennään syvemmälle Ukrainan tilanteeseen. Ota rennosti.

Ukrainan vallankumous 2014

[21]Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka yhteydessä presidentti [22]Viktor Janukovytš erotettiin. Viktor Janukovytš ei ollut WEF- syndikaatin agendan edistäjä. 

Ukrainen nykyinen presidentti [23]Volodymyr Zelensky on World Economic Forumin (WEF) korkeimman sitoutumisen asteella eli Agenda Contributor. WEF- agendan ylimmän sitoutumisen asteella ovat myös esimerkiksi [24]Emmanuel Macron, [25]Ursula von der Leyen, [26]Justin Trudeau ja Suomen pääministeri [28]Sanna Marin.

Kielilaki

Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla on Ukrainan parlamentin helmikuun 2014 lopulla peruuttama vuoden 2012 kielilaki, joka turvasi venäjän ja muiden vähemmistökielien asemaa Ukrainassa. Ukrainan väestö on sekä [20]ukrainan- että venäjänkielistä.

Tapahtumat alkoivat, kun useissa Itä-Ukrainan kaupungeissa käynnistettiin protesteja Ukrainan uutta valtionjohtoa vastaan. Ukrainan presidentti perui myöhemmin kielilain muutoksen hyväksymisen, mutta protestointi jatkui. Itä-Ukrainassa protestoijat valtasivat monilla paikkakunnilla hallintorakennuksia.

Vallankumousta seurasi separatististen ukrainanvenäläisten mielenosoituksia Krimillä sekä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Jotkut kannattivat alueellista irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään. Väkivaltaisuudet ovat jatkuneet Itä-Urainassa tähän päivään saakka ja muuttuivat sodaksi kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kevättalvella 2022.

Lännen vaikutus

Lännen läsnäolo Ukrainassa on ollut taustalla koko ajan. Alla video missä presidentti Petro Poroshenko ja Yhdysvaltojen senaattorit [40]McCain ja [41]Lindsey Graham valavat uskoa Ukrainan armeijan joukkoihin vuonna 2016. Yhdysvallat vannovat antavansa kaiken tukensa ”mustan auringon” nousuun.

Katsokaa tarkasti Lindsey Grahamin videon alussa näkyvää logoa. Se on SIG eli Sig Sauer- hihamerkki. Sig Sauer on asetehdas ja historia on kyseenalainen koska se liittyy [29]natseihin.

Naton päällikköinä sen historian aikana on ollut korkea-arvoisimpia natsisaksan upseereita. Senaattorit, jotka ovat pukeutuneet SIG- hihamerkkeihin ovat Ukrainassa kannustamassa mustan auringon joukkoja ja vannomassa kuolemaa Putinille vuonna 2016. Kuinkahan on mahdollista, että Ukrainaan syttyi sota?

[30]Saksassa ja Itävallassa ”Sieg Heil” ilmaus on kriminalisoitu. Saksassa sen käytöstä voi seurata kolme vuotta vankeutta ja tuo SIG-hihamerkin historia on hyvin lähellä sitä.

Haluatko, että mennään vielä syvemmälle? Ota rennosti, nyt ollaan jo syvällä. Ja nyt mennään vielä syvemmälle.

Joe ja Hunter Biden

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ja hänen poikansa Hunter ovat toimineet Ukrainassa, mutta eivät hyväntekijän roolissa. [31]Hunter Bidenin tietokoneelta on löytynyt todisteita 11 miljoonan epäselvyyksista liittyen Ukrainalaiseen [32]Burisma öljyjättiin.

Voisin laittaa tähän myös Hunterin tietokoneelta löytyneet pedofiliakuvat ja mystisen symbolisen Hunterin selkään tatuoidun kartan. En tee kuitenkaan sitä, koska olet tarpeeksi syvällä, jotta ymmärrät tämän koko maailmaa koskevan agendan.

Hunter Biden oikeuteen Ukrainassa

Hunter oli joutua jo Ukrainassa oikeuteen Burisman epäselvyyksien vuoksi. Isä Joe oli silloin varapresidentti ja puuttui asiaan. Katso alla oleva video missä Joe Biden kerskuu miljardin dollarin kiristyksellä/lahjuksella. Yleisöstä se on hauskaa, kun syyttäjä sai kenkää ja tilalle vaihdettiin kasaarimafian mies.

COVID-19 on vain osa tätä suurta shakkipeliä

Kuten edellisissä osissa on käynyt ilmi, kasaarimafialla on historiallinen lupaus murhata kaikki muut uskonnot (juutalaiset, kristityt ja islamilaiset), joko myrkyllä, nälänhädällä tai sodalla. Covid-19 on tämän shakkipelin kuningatar, shakkipelin voimakkain nappula.

Sen salliman manipulaation avulla on saatu ihmiset sellaiseen tilaan, että he eivät pysty näkemään todellisuutta. Manipulaatio on ollut määrätietoista ja jo Lontoon olympialaisten avajaisissa hoitajat esiintyivät noiduttuna, sen jälkeen kun olivat pistäneet itseensä jotain. Huomaa: Miksi terveydenhuolto piikitettiin kaikkein ensimmäisenä?

Voisin kertoa kampanjan kaikki vaiheet, koska näin ne lähes heti. Ne perustuvat täysin hypnoosin syventämisen perusperiaatteisiin.

Miksi tiedän hypnoosista? Olen ollut anestesiahoitaja ja opiskelin hypnoosin tekniikoita kursseilla, jotta olisin voinut tuoda sitä työhöni potilaiden eduksi. Se oli kuitenkin täysin mahdoton jo ajatuksena ja en voinut sitä mitenkään käytännössä toteuttaa. Tiedän kuitenkin sen parantavan- ja myös pelottavan voiman.

Kampanjassa niitä on toteutettu maailmanlaajuisesti ja hyvin hitaalla syklillä, mutta kuintenkin niin, että ne olivat havaittavissa. Niiden selittäminen ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa tärkeää.

Se näkyy nyt

mRNA-injektiot on lähes pakotettu koko maailman kansalaisille ja nyt tiedetään, että niistä ei ole mitään hyötyä. Ne [33]laskevat immuniteettia. Tällä hetkellä Suomessa on valtava ylikuolleisuus ja syntyvyys on laskenut hälyyttävästi. Trendi on maailmanlaajuinen.

Vuonna 2020, kun mRNA-injektioita ei ollut, COVID-19 tautiin kuoli koko vuoden aikana [42]42 kpl alle 65-vuotiasta ihmistä. Etsi käyrältä koska mRNA-injektio piikitykset alkoivat?

Vinkki: Se oli 2021 vuoden alussa. Näet sen nyt. Sehän on aivan ilmiselvää.

Our World in Data

Olen saanut vastauksen

Kun näin töissä sairaalassa mitä alkaa tapahtumaan 2. kierroksen jälkeen, en voinut tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että mRNA-injektiot ovat vahingollisia ihmisille. Aloin seuraamaan israelilaisia keskusteluja, koska Israel oli alunperin mRNA-injektioiden testilaboratorio. Sieltä sain lukea hälyttäviä kertomuksia.

En voinut mitenkään käsittää sitä, että kaikki lääkefirmat ovat juutalaisten omistuksessa ja he testaavat tuotetta omilla kansalaisillaan. Siitä lähtien olen etsinyt vastausta kysymykseen: Miksi? Nyt tiedän vastauksen, mutta myös sinä tiedät vastauksen.

Tie on ollut pitkä ja raskas

Tie on ollut pitkä ja raskas. Olen joutunut katsomaan sellaisia videoita, jotka saavat sydänjuuria raastavan vihan nousemaan, joka ei ota hellittääkseen. Olen itkenyt lapsien kohtaloita ja kasaarimafian äärimmäistä pahuutta. Se, että heitä on historiassa karkotettu, ei ole mikään ihme. Se mitä ihmiskauppias dokumentissa sanoi, on totta. Lapsia kidutetaan. Se, että hän tappoi itsensä, kun tajusi kertoneensa liikaa, on aivan erinomainen asia.

Enkelit ja demonit

Koska jouduin tutkimuksissani syvälle pahuuteen, vastapainoksi rukoilin Jumalaa. En kuulu, enkä tule liittymään kirkkoon. Mutta, olen saanut kunnian olla tilanteessa, jossa tunsin Jumalan läsnäolon hyvin vahvasti. Olen kirjoittanut siitä artikkelin otsikolla [34]Injektiopiikin logon merkitys ja historia. Tapahtuman jälkeen sain hyvin vahvan intuitiivisen kyvyn.

Intuitio

Maailman suurimmilta tiedemiehiltä on kysytty mistä he saavat ideansa? Esimerkiksi Nikola Tesla ja Albert Einstein. He ovat kummatkin antaneet samansuuntaisen vastauksen. – Eivät ne ole minun ideoitani, ne tulevat ”lähteestä”. Se on erittäin hyvä kuvaus intuitiolle.

Jokainen voi itsekseen miettiä sitä, mikä on ”lähde”, minulle asia on täysin selvä.

Mitä seuraavaksi?

Tilanne on paha. 24.6.2022 eli huomenna alkaa eurohuippukokous laajennetussa kokoonpanossa ja se jatkuu 26.–28. kesäkuuta 2022 G7-huippukokouksella. Siellä käsitellään [35]alla olevia asioita.

Nämä saatananpalvojat ajoittavat rituaaliansa ja palvontamenonsa tiettyjen astronomisten tapahtumien mukaan ja kesäpäivänseisaus eli juhannus on yksi niistä. G7-kokouksella on kiire tai se on sovitettu jostain muusta syystä alkamaan juhannus sunnuntaina.

Ymmärrät varmaan, että jos esitykset hyväksytään, Suomi menettää täysin itsenäisyytensä ja kasaarimafian ajama satanismi-marksismi-leninismi saa vallan.

Jos EU saa huippukokouksessa ylikansallisen määräysvallan, Musta aurinko nousee juhannuksen jälkeen. Se nousee EU:sta, jos päättäjämme antavat sen tapahtua. Ja antavathan he. Jos joku ei ole ruodussa, hänet poistetaan yhtälöstä.

Hyvä tulee voittamaan

Oletus on nyt se, että meidät on myrkytetty mRNA-injektioiden avulla historiallisen lupauksen vuoksi ja nyt luodaan lisäksi keinotekoista nälänhätää, joka johtaa maailmansotaan.

Kun katsoin kamalia videoita ja loitsuja luin Raamattua, koska halusin saada vastapainoa pahalle.

[37]Johanneksen ilmestyksen viimeisessä 22.2 luvussa sanotaan seuraavaa.

”Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.”

Pandemian alussa avokadoja kuskattin kaatopaikalle, esimerkiksi [38]Espanjassa, [39]Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Niitä tuhottiin ”kysynnän romahtamisen” vuoksi. Nyt tosin syyksi on nostettu enegian hinta eli kuljettaminen kauppaan on liian kallista, joten ne kuljetetaan kaatopaikalle. Espanjassa 2020 niissä oli ”virus” ja ne piti viedä kaatopaikalle.

Tiedättekö mitä? Avocado antaa 12 satoa vuodessa ja vaatii paljon vettä.

Tiedättekö mitä muuta? Se ei ole hedelmäliha, sekin on hyvää ja terveellistä ja kannattaa syödä. Se on siemen. Laitan ohjeet heti, kun saan ne espanjalaiselta vanhalta mieheltä. Keittoaika on pitkä, yli 3 tuntia. Siihen laitetaan myös sitrusten kuoria, mikä antaa kiniiniä ja myös inkivääriä. Jos se ei toimi koronaan, tuotos on joka tapauksessa aivan mieletön vitamiinipommi. Mutta miksi se ei toimisi? Ohjeet toimintaan on annettu ”lähteestä”.

Musta aurinko nousee

Juice Leskisellä oli kappale nimeltää [36]”Musta aurinko nousee”. Sen monimerkityksellisyyttä on vuosien mittaan arvuuteltu. Laitan tähän laulun sanat.

Riisu yltäni tähtivyö✡️, viivy vielä huomiseen
Kun henki on vahva, niin vähäkin työ
Riittää maailman luomiseen
Ole kanssani tämänkin yö, viivy vielä huomiseen
Rakasta minua, minä rakastan sinua

Katso ulos, näätkö sen, toiset tappaa toisiaan
Alla veristen vaatteiden loiset tappaa loisiaan
Ole minulle ihminen kun toiset tappaa toisiaan
Rakasta minua, minä rakastan sinua

Ja sinä hymyilet ja katsot noin
Viet aamuun uuteen
Kuin kevään ensimmäiseen sateeseen
Sinun sielusi kiinni päästä voi
Viet meidät tulevaisuuteen
Jonakin aamuna ennen sarastusta
Huomaat että musta aurinko nousee

Kiitos

Olen lukenut kymmeniä tuhansia sivuja materaalia, käyttänyt kaiken ajan viimeisen vuoden aikana vastauksen etsimiseen. Luulen, että suurin syy toimintaani on kuitenkin ”Lähde” ja sieltä tuleva intuitio sekä toivomukseni jonka tein. Uskon ”Lähteen” hyvyyteen ja siihen, että hyvä lopulta voittaa.

Lucifer eli Saatana on vain yksi Hänen enkeleistään, joka paiskattiin helvettiin. En pelkää lausua Isä meidän- rukousta ja teenkin sen aina välillä. Kokeile sinäkin. Laitan silmäni kiinni ja annan sen tulla sydämestäni.

Olen kiitollinen siitä helvetistä, jonka minun piti kokea, koska sillä oli tarkoitus.

Minusta tuntuu, että vuoden kestänyt tutkimusmatka kysymykseen, miksi? On nyt päättynyt.

Nyt voit herätä.

Voit tukea Injektiopiikin toimintaa tästä

Asiaan liittyvää:

Lähteet:

[1] Bulan (Khazar) https://en.wikipedia.org/wiki/Bulan_(Khazar)

[2] Sviatoslav I https://en.wikipedia.org/wiki/Sviatoslav_I

[3] Pogrom https://en.wikipedia.org/wiki/Pogrom

[4] Kastilian ­Isabella I https://fi.wikipedia.org/wiki/Isabella_Katolilainen

[5] Marrano https://en.wikipedia.org/wiki/Marrano

[6] Yli 500 vuotta sitten karkotetuille juutalaisille Espanjan kansalaisuus? https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli-500-vuotta-sitten-karkotetuille-juutalaisille-espanjan-kansalaisuus/3098348#gs.3kmox0

[7] Jiddiš https://fi.wikipedia.org/wiki/Jiddi%C5%A1

[8] Marranismi https://fi.frwiki.wiki/wiki/Marranisme

[9] Ukrainan vauvatehdas https://areena.yle.fi/1-50570363

[10] Paljastavat symbolit – OSA 1 – Pankit https://injektiopiikki.com/2022/03/25/paljastavat-symbolit-osa-1-pankit/

[11] Musta raamattu https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_raamattu

[12] Madonnan uskonto kiistanalainen https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/madonnan-uskonto-kiistanalainen/2853602#gs.4azb0w

[13] Black Sun (symbol) https://en.wikipedia.org/wiki/Black_Sun_(symbol)

[14] yiddishwordoftheweek Beyn – ביין https://yiddishwordoftheweek.tumblr.com/post/8347631394/beyn-%D7%91%D7%99%D7%99%D7%9F

[15] The Black Sun and Wewelsburg Castle https://www.jamestwining.com/learn-more/the-black-sun/the-black-sun/

[16] Suomalainen taistelija Ukrainassa: ”Lähdin auttamaan Ukrainaa” https://www.apu.fi/artikkelit/suomalainen-taistelija-ukrainassa-lahdin-auttamaan-ukrainaa

[17] Nato https://fi.wikipedia.org/wiki/Nato

[18] Adolf Heusinger https://en.wikipedia.org/wiki/Adolf_Heusinger

[19] Chair of the NATO Military Committee https://en.wikipedia.org/wiki/Chair_of_the_NATO_Military_Committee

[20] Ukrainan väestö https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukrainan_v%C3%A4est%C3%B6

[21] Ukrainan vallankumous 2014 https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukrainan_vallankumous_2014

[22] Viktor Janukovytš https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Janukovyt%C5%A1

[23] Volodymyr Zelenskyy WEF https://www.weforum.org/people/volodymyr-zelenskyy

[24] Emmanuel Macron WEF https://www.weforum.org/agenda/authors/emmanuel-macron

[25] Ursula von der Leyen WEF https://www.weforum.org/agenda/authors/ursula-von-der-leyen

[26] Justin Trudeau WEF https://www.weforum.org/agenda/authors/justin-trudeau

[27] Adolf Hitlerin elämäkerta https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitlerin_el%C3%A4m%C3%A4kerta

[28] Sanna Marin WEF https://www.weforum.org/agenda/authors/sanna-marin

[29] Sig Sauer: The Controversial, Complicated History https://nationalinterest.org/blog/reboot/sig-sauer-controversial-complicated-history-167067

[30] Sieg Heil https://fi.wiktionary.org/wiki/Sieg_Heil

[31] Analysis of Hunter Biden’s hard drive shows he, his firm took in about $11 million from 2013 to 2018, spent it fast https://www.nbcnews.com/politics/national-security/analysis-hunter-bidens-hard-drive-shows-firm-took-11-million-2013-2018-rcna29462

[32] Burisma https://en.wikipedia.org/wiki/Burisma

[33] Adverse effects of COVID-19 vaccines and measures to prevent them https://virologyj.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12985-022-01831-0

[34] Injektiopiikin logon merkitys ja historia https://injektiopiikki.com/2021/11/11/injektiopiikin-logon-merkitys-ja-historia/

[35] Parlamentti vie eteenpäin EU:n perussopimusten muuttamista https://www.epressi.com/tiedotteet/politiikka/parlamentti-vie-eteenpain-eun-perussopimusten-muuttamista.html

[36] Musta aurinko nousee sanoitus https://www.google.com/search?q=musta+aurinko+nousee+lyrics&oq=musta+aurino&aqs=chrome.3.69i57j46i13j0i13l7.8260j0j9&sourceid=chrome&ie=UTF-8

[37] Ilmestyskirja 22.2 https://raamattu.fi/raamattu/KR38/REV.22/Ilmestyskirja-22

[38] Destrucción masiva de aguacates con sus tractores por parte de los agricultores ante las cosechas récord y el desplome de los precios y demanda https://diariodeavisos.elespanol.com/canariasenred/destruccion-masiva-de-aguacates-con-sus-tractores-por-parte-de-los-agricultores-ante-las-cosechas-record-y-el-desplome-de-los-precios-y-demanda/

[39] Smashed avocados: fruit dumped in Queensland amid bumper harvest and rising transport costs https://www.theguardian.com/food/2022/may/10/smashed-avocados-fruit-dumped-in-queensland-amid-bumper-harvest-and-rising-transport-costs

[40] John McCain https://fi.wikipedia.org/wiki/John_McCain

[41] Lindsey Graham https://fi.wikipedia.org/wiki/Lindsey_Graham

[42] Koronavirustauti kuolemansyynä vuonna 2020 https://www.tilastokeskus.fi/ajk/koronavirus/koronavirus-ajankohtaista-tilastotietoa/miten-vaikutukset-nakyvat-tilastoissa/koronavirus_kuolemansyyna

13 vastausta artikkeliin “Paljastavat symbolit – OSA 9 – Musta Aurinko Nousee

  1. En koskaan katso Olympialaisten avausta tai lopetusta, mutta tuo Lontoon karmea esitys on aivan sairas. Vaikka en tietäisi näistä asioista, kiitos sinun, nyt tiedän, niin aiheutti kyllä vilunväristyksiä. Todella, todella sairas esitys!
    Pahoinvointia aiheutti puolestaan lapsia käsittävä osuus, täytyi oikein käydä välillä tupakalla, kun niin vitutti ihmisten sadismi!
    Kiitos taas valaisevasta kirjoituksesta ja hyvää Juhannusta, kaikesta huolimatta 🫶

  2. Kiitos olet oikeilla jäljillä ja kiitos myös selityksestä, mistä johtuu, kun ihmiset terveydenhuoltoalalla ovat kuin noiduttuja. Lue Raamattua, Pyhiä kirjoituksia. Taivaan Isä avaa kaikki asiat Raamatussa. Kysymys on sieluista, saatana haluaa mahdollisimman monta mukaansa kadotukseen. Ollaan lopunajoissa. Ole siunattu Jeshuan nimessä ja veressä.

  3. Kristityn kodin lapsena olen koko elämäni tiennyt, että maailmassa käydään Hyvän ja Pahan välistä taistelua. Viisas isäni oli myös perillä Vapaamuurarien toimista ja myöhemmin olen itse saanut niistä lisää tietoa. Mutta miten kauheaa tuo Pahuus on, sitä en ole aiemmin ymmärtänyt. Myös EU:n lopullisen päämäärän olen arvannut, mutta että nyt ollaan jo näin pitkällä! Kaiken tämän kauheuden keskellä ja Ilmestyskirjan lopputapahtumien toteutumisen kynnyksellä lohduttaa vain se tieto, että lopullinen voitto on Hyvällä. Kun Herra Jeesus murskaa Käärmeen pään ja ottaa iankaikkisen vallan, silloin kaikki tämä kauhea saasta ja pahuus syöstään alimpaan Helvettiin.
    Mutta siihen asti: Katsotaan ylös ja taistellaan ne taistelut, joihin meidät on valittu, jokainen omalla paikallamme. Kiitos Herralle sinusta, joka olet saanut tehtäväksi aukaista meidän silmämme näkemään, mitä aikaa todella elämme! Antakoon Isämme sinulle edelleen voimia ja rohkeutta taisteluusi! Ja kirkastakoon Herramme sinulle kasvonsa ja antakoon iankaikkinen rauhansa! Mitään parempaa emme tässä maailmassa voi saada, sen olen itse kokenut.

  4. Myös cernin ”avajaiset” olivat ”mielenkiintoiset”

    1. Cernin logosta löyy 666 aivan kuten WEF logosta. Cernissä tutkitaan rinnakkaisia universumeita. Siitä on paljon juttua netissä niiden sivuilla. Etsi multiverse cern.

    2. Hei

      Kiitos sinulle siitä, miten olet avannut kirjoituksillasi tätä nykyistä niin sairasta maailmaa.
      Itselle tämä outous, jokin niin pielessä oleva oleva, avautui yli 2v sitten.
      Nyt kun olen näitä lukenut ja eri tahoilta kuunnellut, niin järkytys ja sen jälkeen kyyneleet tulleet.
      Jotain nähtävästi olen tehnyt oikein, ainakin omasta mielestäni, kun olen toiminut sen oman intuition mukaan.

  5. Kiitos taas kerran tästä ja siitä että sinäkin jaksat uskoa hyvän lopulta voittavan.

    Klaus Schwabista lukeminen tai hänestä kuvan näkeminen saa minut voimaan pahoin. Pahuuden ruumiillistuma, joka kirjassaan vuonna 2018 sanoi, että neljäs teollinen vallankumous tulee vaatimaan pandemian toteutuakseen. Miksi tällaista ei ole saatu pysäytettyä? No, niin kauan kun on aikaa, on toivoa..

  6. Kiitos kirjoituksista joita olen lukenut. Itsekin olen tutkinut samaa asiaa alusta asti. Mitä? miksi? kuka? Miten? Missä? jne . Kaikesta on jäänyt soimaan päähän piilottelu. Tiede ja sitä polkua kontin nyt. Ymmärrän tunteesi. Onneni on kesä ja puutarha. sanotaan että kun sinulla on kirja ja puutarha niin sinulla on kaikki. Siunattua ja kaunista juhannusta kaikille kaikkialle.

  7. Kiitos kirjoituksista joita olen lukenut. Mitä? Miksi? Kuka? Missä? Kysymyksiin olen etsinyt vastauksia jotta ymmärtäisin jotain. Yksi sana on pyörinyt mielessä ” piilottaminen” . Tiede polkua konttaan polvet ruvella. Tosiaan mikään ei ole yksi napaista ei edes totuus. Siunausta ja kaunista juhannusta kaikille kaikkialle 💓

  8. Olet tutkinut syviä vesiä. Syntiset ihmiset eivät pääse pakoon, vaan saavat tekojensa mukaan viimeisellä tuomiolla. Edes sinä ja minä emme pelastu, ellemme turvaudu Jeesuksen puolestamme suorittamaan sovitustyöhön ristillä.

    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta -se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8)

    Etsijöille Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

  9. Tuosta ”säteilevästä laitteesta” tuli ensimmäisenä mieleen juurikin Cern…
    Lisäjulkisuuden saamiseksi olisi hienoa jos injektiopiikillä olisi vaikka fanikauppa. Paidat, tarrat yms ovat varmaan toimivin keino saada näkyvyyttä nykytilanteessa – sensuurihan on aina vaan pahempaa.

Vastaa