Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) hyväksyi sekä Modernan että Pfizerin päivitetyt Covid-19-rokotteen tehosterokotukset. Molemmat ovat bivalentteja mRNA-injektioita, joissa yhdistetään alkuperäinen rokote ja BA.4 ja BA.5 Omicron -alalinjoihin kohdistuva mRNA-koodi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun päivitetyt bivalenttiset Covid-19-rokotteet ovat saaneet hätäkäyttöluvan Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
FDA eli Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ja EMA eli Euroopan lääkevirasto ovat antaneet hätämyyntiluvan Modernan ja Pfizer-BioNTechin päivitetyille tehosterokotteille
FDA eli Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto myönsi hätäkäyttöluvan uusille mRNA-injektioille, jotka kohdistuvat BA.4/BA.5-koronaviruksen alavariantteihin.
Seuraavana päivänä hätäkäyttöluvan myöntämisestä CDC eli Yhdysvaltojen tautikeskus suositteli Pfizerin uutta mRNA-injektiota kaikille yli 12-vuotiaille ja Modernan injektioita kaikille yli 18-vuotiaille.[8]
Myös Euroopan lääkevirasto (EMA) on antanut hätäkäyttöluvan [9]bivalenteille mRNA-injektioille.
Päivitys alkuperäiseen mRNA-injektioon
Ensimmäistä kertaa pandemian alkamisen jälkeen mRNA-injektioon on tehty muutoksia. Vaikka virus on muuntautunut jo monesti, kansalaisiin on pistetty alkuperäistä Wuhanin virukseen tarkoitettua injektioita ja vieläkin sitä pistetään tarvittaessa.
Mitä uudet boosterit sisältävät
Uudet injektiot koodaavat valmistajien mukaan Kiinan Wuhanin 2019 viruskannan sekä Omicron BA.1:n, BA.4:n ja BA.5:n piikkiproteiinia. Tätä uutta rRNA-injektioita ei saa antaa ihmisille, joille ei ole alkuperäistä mRNA-injektioita otettuna.
Jos et ole saanut yhtään mRNA-injektiota, sinun tulee ottaa ensin alkuperäinen injektio, jotta saat tämän uudistetun version.
Minkälaista tutkimusdataa on saatavilla
Ihmisdataa on saatavilla hyvin rajoitetusti eli ei ollenkaan. FDA:n rokoteneuvoa-antavan komitean kesäkuun kokouksessa sekä Pfizer, että Moderna esittivät tietoja, joiden mukaan pistoksilla oli samanlaisia sivuvaikutuksia kuin alkuperäisilläkin rokotteilla – esimerkiksi väsymys ja pistoskohdan arkuus.
Eläinkokeet – Kahdeksan hiirtä
Pfizer esitteli kesäkuun FDA:n kokouksessa alustavia tuloksia kahdeksalla hiirellä, joille annettiin BA.4-/BA.5-rokotteet kolmantena annoksena. Verrattuna hiiriin, jotka saivat alkuperäisen rokotteen tehosteena, eläimet osoittivat lisääntynyttä vastetta kaikille testatuille Omicron-varianteille: BA.1, BA.2, BA.2.12.1, BA.4 ja BA.5.

Lääketutkimukset alkavat pian – tehoa ei tutkita
Valmistajat kertovat, että BA.4/BA.5 -rokotteiden kliiniset tutkimukset alkavat ensi kuussa. Ne tarvitsevat kliinisiä tietoja rokotteiden täydellistä hyväksyntää varten. Nykyinen hätämyyntilupa on annettu ilman mitään lääketutkimuksia.
Tulevissa lääketutkimuksissa mitataan ihmisten vasta-ainetasoja, mutta ei rokotteen tehoa tartuntaa tai vakavia tauteja vastaan. Ajatelkaa, tulevissa lääketutkimuksissa ei edes yritetä selvittää mRNA-injektioiden tehoa.
Kuinka viranomaiset ovat hyväksyneet uudet mRNA-injektiot ilman tutkimuksia?
Viranomaiset vetoavat siihen, että influenssarokotteet päivitetään joka vuosi esiintyvällä viruskannalla. Viranomaiset vertaavat mRNA-injektioita perinteiseen rokotteeseen mitä se ei ole, mRNA-injektio ei ole rokote.
MRNA-injektio saa omat solut tuottamaan myrkyllistä piikkiproteiinia, johon sitten elimistö muodostaa vasta- aineet. Aikaisemmassa versiossa omat solut tuottivat Kiinan Wuhanin 2019 viruskannan piikkiproteiinia määräämättömän ajan.
Farmakokinetiikkatestejä ei ole koskaan tehty. Kukaan ei tiedä kuinka kauan, missä elimissä ja kuinka paljon myrkyllistä piikkiproteiinia muodostuu mRNA-injektion jälkeen. Varmaa kuitenkin on, että boosterin jälkeen elimistö hyökkää piikkiproteiinia tuottavien omien solujen kimppuun.
Nyt on neljä (4) erilaista mRNA-koodia yhdessä paketissa!
Uusi päivitetty mRNA-boosteri sisältää siis koodikombinaation, jossa on mukana Wuhanin 2019 viruskannan sekä Omicron BA.1:n, BA.4:n ja BA.5:n piikkiproteiinia. Omat solut alkavat työntämään boosterin jälkeen neljää erilaista piikkiproteiinia. Tätä ei ole koskaan ennen tehty. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Varianttiboosteri
Mitä luonnossa voi tapahtua, jos kaksi eri mRNA-koodia menee saman solun sisään? No, erittäin huonossa tapauksessa voi syntyä uusi variantti. Mutaatioita on tapahtunut jo paljon edellisen mRNA-injektion vuoksi. Kuinka paljon ja nopeasti uusia variantteja tulee, kun soluissa on sisällä neljää eri piikkiproteiinia koodaava synteettinen koodinpätkä? Onko autoimmuunireaktio voimakkaampi kuin normaalisti?
Uudet omikronrokotteet saapuvat Suomeen tällä viikolla
Suomeen saapuu koronaviruksen BA4- ja BA5-viruskantaa vastaan räätälöityjä mRNA-injektioita. Varianttirokotteita on tulossa Suomeen kaikkiaan lähes viisi miljoonaa annosta.
YLE valehtelee jo otsikossa
YLE:n otsikossa valehdellaan. “Suomeen saapuu tällä viikolla lisää uusia omikronvirukselta suojaavia räätälöityjä koronarokotteita.” Missään ei ole tutkittu suojaavatko ne taudilta. Kahdeksalle hiirelle annettiin mRNA-injektio ja niiden vasta-aineiden tasoa mittailtiin. Vasta-aine tasot eivät merkitse yhtään mitään, jos ne eivät ole sopivia. Niistä voi olla vain haittaa, jos ne eivät neutraloi virusta.
“– Toivomme, että nämä loka-joulukuun tehosteet otetaan tätä varianttirokotetta, jotta saadaan riskiryhmäläisille mahdollisimman hyvä ja laaja suoja myös hieman erilaisilla rokotteilla, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.”
THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kehottaa jutussa ottamaan samaan aikaan myös infuenssarokotteen. Ennen kahta rokotetta ei saanut ottaa samaan aikaan. Nyt sitä jopa suositellaan, täysin vastuutonta toimintaa.
Uudissana – kokoava rokotus
Muistatteko kun Hanna Nohynek lanseerasi hybridi-immuniteetin? Se ei toiminut ollenkaan. Nyt puhutaan kokoavasta rokotteesta. Kuinkahan sen suhteen käy?
THL:n mukaan kaikki varianttirokotteet viruskannasta riippumatta suojaavat yhtä hyvin vakavaa tautia vastaan. Siksi ei ole juurikaan merkitystä, minkä rokotteen tehosterokotusta hakevat saavat.
https://yle.fi/uutiset/3-12629766
Mia Kontio valehtelee. Ensinnä uutta mRNA-injektiota ei ole testattu ollenkaan ihmisillä. Vasta-ainetasoja on testattu kahdeksalla hiirellä.
Mia Kontio ei voi sanoa, että uudet mRNA-injektiot suojaavat hyvin vakavalta taudilta. KOSKA SITÄ EI OLE TESTATTU EIKÄ TESTATA!
Ihmiskoe alkakoon – laajat eläinkokeet kahdeksalla hiirellä on jo tehty!
Onneksi uusia mRNA-injektioita on tilattu 5 000 000 annosta, niin eivät heti lopu. Alkavasta ihmiskokeesta saisi halutessaan hyvän otannan. Mutta tiedättekö mitä? Kukaan viranomainen ei ole seurannut millään tavalla koko rokotuskampanjan aikana yhtään mitään.
Kaikki on perustunut piikitettyjen omaehtoiseen ilmoitukseen Fimeaan. Ne ovat niitä ”vain ilmoittajan tuntemuksia”, ne eivät tarkoita yhtään mitään.
Mutta, mRNA-injektiot ovat tutkittuja ja turvallisia!
P.S. Miksi uutta piikkiä ei voi ottaa, jos alkuperäistä mRNA-injektiota ei ole pohjalla? Onko tämä joku rakennussarja?
Katsokaa patentti WO2020060606, Google patents, sen omistaa hyväntekijä Bill Gates. Sattumaa, ehkä, mutta kuitenkin. Lataa patentin pdf-tiedosto

Aiheeseen liityvää:
Lähteet:
[1] Coronavirus (COVID-19) Update: FDA Authorizes Moderna, Pfizer-BioNTech Bivalent COVID-19 Vaccines for Use as a Booster Dose https://www.fda.gov/news-events/press-announcements/coronavirus-covid-19-update-fda-authorizes-moderna-pfizer-biontech-bivalent-covid-19-vaccines-use
[2] FDA authorizes Pfizer and Moderna’s updated Covid-19 boosters https://edition.cnn.com/2022/08/31/health/fda-covid-vaccine-updated-booster-authorized/index.html
[3] Pfizer/BioNTech COVID-19 Omicron-Modified Vaccine Options https://www.fda.gov/media/159496/download
[4] COVID-19 Bivalent Vaccine Boosters https://www.fda.gov/emergency-preparedness-and-response/coronavirus-disease-2019-covid-19/covid-19-bivalent-vaccine-boosters
[5] Pfizer and BioNTech Submit Application to U.S. FDA for Emergency Use Authorization of Omicron BA.4/BA.5-Adapted Bivalent COVID-19 Vaccine https://www.pfizer.com/news/press-release/press-release-detail/pfizer-and-biontech-submit-application-us-fda-emergency-use
[6] MODERNA COMPLETES APPLICATION TO U.S. FOOD AND DRUG ADMINISTRATION FOR EMERGENCY USE AUTHORIZATION OF OMICRON-TARGETING BIVALENT COVID-19 BOOSTER VACCINE, MRNA-1273.222 https://investors.modernatx.com/news/news-details/2022/Moderna-Completes-Application-To-U.S.-Food-And-Drug-Administration-For-Emergency-Use-Authorization-Of-Omicron-Targeting-Bivalent-Covid-19-Booster-Vaccine-mRNA-1273.222/default.aspx
[7] Omicron booster shots are coming—with lots of questions https://www.science.org/content/article/omicron-booster-shots-are-coming-lots-questions
[8] CDC Recommends the First Updated COVID-19 Booster https://www.cdc.gov/media/releases/2022/s0901-covid-19-booster.html
[9] Adapted vaccine targeting BA.4 and BA.5 Omicron variants and original SARS-CoV-2 recommended for approval https://www.ema.europa.eu/en/news/adapted-vaccine-targeting-ba4-ba5-omicron-variants-original-sars-cov-2-recommended-approval
Voi elämän kevät🫣kohta ei todellakaan riitä sairaalapaikat, kun näitä aletaan tuikkimaan.
No, ei riitä kylmäsäilytystilatkaan😳
Siis hetkinen … “Suomeen saapuu koronaviruksen BA4- ja BA5-viruskantaa vastaan räätälöityjä mRNA-injektioita. Varianttirokotteita on tulossa Suomeen kaikkiaan lähes viisi miljoonaa annosta.”
Tuo tarkoittaa sitä, että ne käyttämättä jääneet alkuperäistä Wuhanin “viruskantaa” vastaan tarkoitetut tuhannet rokotepullot joudutaan heittämään roskiin?
Tämä on jo kauan näyttänyt siltä että Suomen hallitusta, terveydenhuoltoa ja THL:ää johtaa Pfizer.
Miljoonat.
Juu, tosiaan miljoonat rokotepullot. Ja ne on vielä käsittääkseni käsiteltävä kemiallisena ongelmajätteenä tai biologisena ongelmajätteenä, ei noin vain roskiin siis. Esim. Briteissä joudutaan toimimaan niin, että jos rokotepullo putoaa lattialle ja särkyy, kyseessä on ns. biohazard ja tarvitaan eristystoimet sen sotkun siivoamiseksi.
Siksi ihmettelen, että samaa ainetta injektoidaan kuitenkin huoletta ihmisen olkalihakseen.
Ja taas se nähdään – vaikka uutiset rok.haitoista leviää kuin kulovalkea – miten terveyskeskuksissa ja nartut neuvoloissaan työntävät tuhoavia ja myrkyllisiä rokotteitaan jopa lapsiin ja sitten poseeraavat ”hoitajina” ja ”auttajina”, koska Suomi on syvän rokotetaikauskon vallassa.
Etenkin Suomen neuvoloiden rokotustädit (nykyisin myös rokotusäijät) ovat järkkymättömiä pyrkiessään rokottamaan kaikki, ja heitä ei heidän ”pyhässä auttamistoimessaan” pysäytä mikään. He (ja siten neuvolat yleensä) ovat pyhiä rokottamisautomaatteja, jotka toimivat – ilman puuttumistamme – maailman tappiin asti. Tätä laumaa ei pysäytä mikään.
Noiden hirviöiden murhaprojekti hakee kavaluudessaan vertaa. He ovat saaneet ihmiset ja kansat tappamaan itse itsensä. Sitähän rokotteiden ottaminen, maskien pitäminen, käsidesit, sulkutiloihin sopeutuminen jne. ovat.
Eivät nuo ihmiset kuulu Suomeen. Heidät voidaan sivuuttaa ikään kuin heitä ei olisi olemassakaan. Ei suomalaisten tarvitse eikä pidä kiinnittää mitään huomiota rikolliseen ja psykopaattiseen roskaväkeen, joka poseeraa täällä ministereinä, kansanedustajina, presidenttinä, THL:n työntekijöinä, terveysviranomaisina, asiantuntijoina, mediaväkenä, lääkäreinä, professoreina, virologeina jne. He edustavat ulkomaista vihollista, eivät kansaa, eivätkä he kuulu tänne. Aivan kaikki, mitä he sanovat ja tekevät, on valhetta. Heidän määräyksiään ei tarvitse noudattaa. He ovat itse vieneet itseltään oikeuden toimia täällä. Nyt roskaväki täyttää sairaalat rokotteista vammautuneilla ihmisillä ja valehtelee päin naamaa heidän sairastuneen viruksesta. Maskit on heitettävä jo tänään pois. Miksi kukaan pitäisi tuon roskaväen määräämiä turpavöitä? Kaikki saavat elää vapaasti ilman sulkutiloja, eristystä ja karanteeneja. Ei ole olemassa viruksia eikä koronaa. Varsinkin miesten tulee luopua häpeällisestä ja epämiehisestä taikauskosta, ja naiset ja lapset seuraavat perässä. Mitä järkeä on antaa vihollista palvelevan roskaväen määrätä mitään täällä? Presidentti on roskaväkeä, hallitus on roskaväkeä, eduskunta on roskaväkeä, THL on roskaväkeä, tiedotusvälineet ovat roskaväkeä. Asiantuntijat ja koko terveydenhuolto ovat roskaväkeä. Monet tuosta roskaväestä ovat pedofiileja, satanisteja ja kokonaisuudessaan vain perkeleellinen kultti, kuten muissakin maissa vastaava roskaväki. Heidät on jätettävä vajoamaan häpeään.
Roskaväestä pääsee jättämällä heidät kokonaan vaille huomiota. Jos he vielä yrittävät temppujaan, joukon suomalaisia miehiä on käytävä panemassa asiat järjestykseen. Vaikka heti kansa voi alkaa elää omaa suomalaista elämäänsä, vailla roskaväkeä, vailla psykopaatteja, vailla valehtelijoita ja vailla piikittäjiä. Jos he vielä avaavat suunsa, siitä on tehtävä loppu suomalaisten miesten pitämällä oikeamielisellä ja lujalla kurinpidolla.
https://tokentube.net/v/1203763481/Valehtelevat-saarnaajat-ja–muu-roskav%C3%A4ki
Lääkevahinkokeskuksessa on jo 4 kk jonot.. jonon jatkoksi vaan kaikki piikitetyt joilla haittoja. Ehkä saatte joskus korvauksen kärsimyksistänne.
https://www.laakevahinko.fi/koronarokotteet/