Hän poistui keskuudestamme – yllättäen

Kuuntele artikkeli

Viime päivinä on uutisoitu paljon nuorten kuuluisten ihmisten kuolemia. Ne ovat äkkikuolemia, jotka ovat tulleet yllätyksenä. Ovatko kuolemat covid-19 taudin aiheuttamia? Esimerkiksi sydänlihastulehduksen kautta?

Nuoria ihmisiä poistuu yllättäen keskuudestamme

Viime aikoina on uutisoitu paljon tapauksia, joissa tunnettu ihminen kuolee yllättäen suhteellisen nuorena. Kuvassa on vain muutamia otsikoita ja linkit niihin löydät artikkelin lopusta.

Yllättäviä kuolemia uutisoidaan nyt paljon, sitä ei voi kukaan kieltää. Yleensä niissä epäillään sydänkohtausta. Voisiko covid-19- viruksen erittämä piikkiproteiini aiheuttaa nämä vakavat sydäntapahtumat?

COVID-19: Sydänlihastulehduksia ja tukoksia

Elokuussa 2022 Itä-Suomen yliopiston sisätautien professori Jari Laukkanen, LT Mari Merentie Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä, Turun yliopiston emeritusprofessori Juhani Airaksinen sekä dosentti Jukka Lehtonen ja dosentti Mika Lehto HUS:ista laativat katsauksen koronavirusinfektion ja myös koronarokotteiden sydänvaikutuksista.[6]

Katsaus on julkaistu Duodecimin sivustolla, mutta valitettavasti lähdeaineistoon ei pääse käsiksi ilman duodecim- tunnuksia. Lyhennelmän mukaan COVID-19- infektio aiheuttaa kuitenkin selvästi enemmän sydänlihastulehduksia kuin rokotukset.

Rokottamattomat ja rokotetut

Tiedämme, että SARS-COV-2 virus [8]replikoituu (monistuu) keuhkojen epiteelissä. mRNA-injektion aiheuttama piikkiproteiinin eritys taas riippuu siitä, kuinka laajalle alueelle mRNA-koodin sisältämät nanopartikkelit leviävät elimistössä. Jos ne pääsevät verenkiertoon, ne leviävät kaikkialle ja aloittavat myrkyllisen piikkiproteiinin tuotannon niissä soluissa, minkä sisään pääsevät.

Vuosi 2020: Ei mRNA-injektioita

Tutkimuksessa [9]Systematic Review of COVID-19 Related Myocarditis: Insights on Management and Outcome vuonna 2021 oli kerätty PubMed/Medline, Ovid Medline, Cochrane Library ja Google Scholar tietokannoista kaikki tapaukset, joissa mainittiin COVID-19-infektioon liittyvä sydänlihastulehdus.

Tutkimukseen löydettiin 14 tapausta, jossa potilaalla on mainittu covid-19 ja sydänlihastulehdus. Tutkimuksessa käytiin läpi maailman suurimmat tietokannat ja tapauksia löytyi 14 kappaletta. Vuonna 2020 ei tietokantoihin oltu juurikaan tehty merkintöjä COVID-19:n ja sydänlihastulehduksen yhteydestä.

Suurempi tutkimus Israelista

Vuonna 2022 julkaistu [10]The Incidence of Myocarditis and Pericarditis in Post COVID-19 Unvaccinated Patients—A Large Population-Based Study antaakin isomman otannan. Siinä on tutkittu 196 992 aikuista, jotka saivat sairaalahoitoisen covid-19 tartunnan maaliskuun 2020 ja tammikuun 2021 välisenä aikana. Kontrolliryhmänä oli 590 976 aikuista, joilla ei ollut positiivista covid-tulosta. Tutkimus tehtiin Israelin Clalit Health Services -palvelun jäsenillä.

Yhdeksälle (9) covid-19 potilaalle kehittyi sydänlihastulehdus (0,0046 %). Kontrolliryhmässä 27 potilaalla oli sydänlihastulehdus (0,0046 %). Tutkimuksen lopputulos on se, että sydänlihastulehduksen ja sydänpussitulehduksen ilmaantuvuus ei ole lisääntynyt COVID-19:stä toipuneilla potilailla verrattuna infektoitumattomiin vertailuryhmään.

Vastaus on yksiselitteinen: Ennen mRNA-injektioita sairaalahoitoinen covid-19 sairastaminen ei lisännyt sydänlihastulehduksen esiintyvyyttä verrattuna infektoitumattomaan väestöön.

Suomalaistutkimuksen mukaan sydänlihastulehdusta koronataudin yhteydessä on havaittu 1–4 prosentilla. Siinä on iso ero 0,0046 % lukemaan. Valitettavasti mitään lähdeaineistoa ei ole saatavilla suomalaistutkimuksesta ilman tunnuksia, jos niilläkään.

Sydänlihastulehduksia on paljon

Dr. Jessica Rose kertoo amerikkalaisesta VAERS eli Vaccine Adverse Events Reporting System- järjestelmästä 10.12.2022. Sieltä on nyt poistettu 3. mRNA-injektion aiheuttamat ilmoitetut sydänlihastulehdukset. Miksi?

Lähde: Bright Light News

STM haluaa piikittää 6- kuukautiset vauvat

Sosiaali- ja terveysministeriö suunnittelee asetusmuutosta, jonka myötä koronarokotuksia voitaisiin antaa [11]kuusi kuukautta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille. Kuten muistatte suositukset antaa nykyään koronaministerityöryhmä, ei THL.

Asetuksessa ehdotetaan muutettavaksi vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetusta. Ehdotetun muutoksen mukaan covid-19- rokotuksia voitaisiin tarjota kuusi kuukautta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille. Voimassa olevan asetuksen mukaan rokotusta tarjotaan viisi vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.

Pykälän 2 momentissa säädetään, että kunnan – vuoden 2023 alusta lukien hyvinvointialueiden – on järjestettävä valtioneuvoston päättämät yleiset vapaaehtoiset rokotukset ja sellaiset lääkärin määräyksen perusteella tartuntatautien ehkäisyyn käytettävät rokotukset, jotka eivät kuulu 44 §:ssä tarkoitettuun kansalliseen rokotusohjelmaan.

STM – Muistio

Tämä STM:n asetusmuutos on hyvin hämmentävä. Tiedämme, että mRNA-injektio ei suojaa tartunnalta tai jatkotartunnalta. COVID-19 on vaaraton lapselle ja varsinkin vauvalle. Lasten koronainfektioon liittyvät vakavat tautitapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Miksi 6 kk:n ikäiset vauvat halutaan mRNA-injektioida? Miksi Krista Kiuru haluaa piikittää kuusi kuukautta vanhat vauvat?

Tilastokeskus on julkaissut uudet koronakuolemat vuodelta 2021

Vuonna 2020 koronavirukseen kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 42 kappaletta. Vuonna 2021 koronavirukseen kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 133 kappaletta.

Vertailukohtana esimerkiksi syöpä. Vuonna 2020 syöpiin kuoli kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 12 998 kappaletta. Vuonna 2021 syöpiin kuoli kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 13 159 kappaletta.

Toinen vertailukohta: itsemurhat. Vuonna 2020 itsemurhiin kuoli kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 717 kappaletta. Vuonna 2021 itsemurhiin kuoli kuoli 15-64- vuotiaita ihmisiä 747 kappaletta.

Voitko nyt ymmärtää, että covid-19 ei ole sen luokan katastrofi kuin annetaan ymmärtää? Itsemurhaan kuoli vuonna 2021 5,6 kertaa enemmän 15-64- vuotiaita ihmisiä kuin covidiin.

Katastrofi on hallitus, joka on saattanut Suomen konkurssiin ja pakkopiikittänyt koko väestön lähes vaaratonta tautia vastaan. Vuonna 2022 ylikuolleisuus on räjähtänyt! Mutta syy ei ole covid-19.

Syy on mRNA-injektiot yhdistettynä covid-19 tartuntaan. Silloin kehostasi tulee tehokas piikkiproteiinitehdas.

Koronaministerityöryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt:

Suluissa ammatti ennen poliittista uraa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, puheenjohtaja (Opettaja)
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen, varapuheenjohtaja (Ei ammattia)
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (Tiedottaja)
Kuntaministeri Sirpa Paatero (Ei ammattia, ehkäisevän päihdetyön ohjaaja?)
Työministeri Tuula Haatainen (Kelan tutkimusapulainen)
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (Pouttu Oy:n talouspäällikkö)
Opetusministeri Li Andersson (Opiskelijajärjestön pääsiheeri)
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (Opettaja, maatalouslomittaja)
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (sijainen pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist) (farmari)
Sisäministeri Krista Mikkonen (ei työuraa mainittu)
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (tutkijana Y-säätiöllä)
Pääministeri Sanna Marin (sijainen valtiosihteeri Henrik Haapajärvi) (AY-demari)

Pääsihteeri: osastopäällikkö Taneli Puumalainen, sosiaali- ja terveysministeriö (Lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen entinen pikkupomo)

Lähteet:

[1] Urheilutoimittaja kuoli Qatarissa kesken MM-puolivälierän – lyyhistyi mediatilassa https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009257950.html

[2] Toinenkin journalisti kuollut Qatarissa https://www.iltalehti.fi/jalkapallon-mm-2022/a/7f8f6eb2-21f8-4e9d-894c-0a7d195f8322

[3] Eric Fleishman, celebrity fitness trainer, dead at 53 https://edition.cnn.com/2022/11/29/entertainment/eric-the-trainer-dead-intl-scli/index.html

[4] Russian actress dies suddenly following blood clot days before 38th birthday https://euroweeklynews.com/2022/11/29/russian-actress-dies-suddenly-blood-clot-birthday/

[5] US singer Jake Flint dies hours after wedding https://www.bbc.com/news/world-us-canada-63811219

[6] Katsaus: Koronatauti kasvattaa sydäntapahtumien riskiä https://www.uef.fi/fi/artikkeli/katsaus-koronatauti-kasvattaa-sydantapahtumien-riskia

[7] Koronavirusinfektion ja koronarokottamisen sydänvaikutukset https://www.duodecimlehti.fi/duo16933

[8] Coronavirus biology and replication: implications for SARS-CoV-2 https://www.nature.com/articles/s41579-020-00468-6

[9] Systematic Review of COVID-19 Related Myocarditis: Insights on Management and Outcome https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32847728/

[10] The Incidence of Myocarditis and Pericarditis in Post COVID-19 Unvaccinated Patients—A Large Population-Based Study https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9025013/

[11] Asetusmuutos lausunnolle: Vakavalle koronataudille alttiita pikkulapsia olisi jatkossa mahdollista rokottaa https://stm.fi/-/asetusmuutos-lausunnolle-vakavalle-koronataudille-alttiita-pikkulapsia-olisi-jatkossa-mahdollista-rokottaa

[12] Kuolleet, ikävakioitu ja yleinen kuolleisuusluku tilaston peruskuolemansyyn (aikasarjaluokitus) ja sukupuolen mukaan, koko väestö ja 15-64 -vuotiaat, 1971-2021 https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ksyyt/statfin_ksyyt_pxt_11ay.px/

7 vastausta artikkeliin “Hän poistui keskuudestamme – yllättäen

  1. No nythän on Kiurulla kuulemma korona, kauhulla vaan voi odottaa minkä paniikin hän saa päälle kohta. Kaikki taas säpissä ja pakkopiikkejä vaaditaan kaikille, ja vähintään 5 maskia pitää olla 24/7.
    Itselläkin tutuissa hyytymiä saaneita jotka niukin naukin hengissä selvinnyt, jalat amputoitu jne..

    Koskaan ei kukaan vastuuseen joudu ja totuutta ei kerrota (valtamediassa).
    USA:ssa ne rokotevalmistajathan halusi salata tiedot 75-vuodeksi, sen jälkeenhän ei olisi kukaan enää vastaamassa rikoksistaan.

  2. On hyvä mieli kun olen ollut oikeassa piikeistä, minut on pannattu Suomen Jousiampujain Liiton keskustelufoorumista. Kun en hyväksynyt lasten rokottamista voidakseen osallistua kilpailuihin. No sanoin myös ,rokotetuista tehdään Duracell pupuja se taisi olla liikaa modelle. En ole enää osallistunut piikitettyjen kilpailuihin

  3. On se hyvä, että Suomessa on sentään ainakin yksi, joka näkee, ymmärtää ja uskaltaa sanoa, mitä aikaa nyt eletään. Ja löytää myös kaiken tämän yhteyden siihen, mitä Raamattu on kertonut jo vuosituhansien ajan. Kiitos sinulle, Injektiopiikki! Kuinka oikeassa oletkaan!

  4. Kiurulta jos keneltä voisi julkisuudessa kysyä rokotusstatustaan. Vai onko valtamediassa jo joku tehnyt sen? Edes ilman tarkentavia jatkokysymyksiä? Nyt kun THL on ainakin osittain muuttanut linjaansa on Kiuru avainhahmo. Ei ihme että Tehyn puheenjohtaja tervehti hänen paluutaan äitiyslomalta: SHE IS BACK! Ei siis suomen kieleen mutta kyllä Suomen historiaan jäävä lause.

  5. Tämä tapahtuu, kun elohopeaa ja alumiinia sekoitetaan. Molemmat ovat erittäin myrkyllisiä injektiona, ja molempia käytetään rokotteiden adjuvantteina. Ilmeisesti ne eivät reagoi näin, kun ne ovat injektiopullossa, mutta mitä tapahtuu, kun ne joutuvat kudoksiin ja verenkiertoon? https://t.co/9ltZaCLxpm

  6. Mitä grafeeni tekee joutuessaan injektiona ihmiskehoon? Tässä vähän demoa asiasta;
    Graphene: Demonstration of Graphene to Indian Scientific delegation led by Dr.Vijay Bhatkar.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading