Olitpa kuka tahansa, elät uskonnollisessa maailmassa – se on hyvä tietää

Kuuntele artikkeli


Altijan Juric tunnetaan taiteilijanimellä Altiyan Childs. Hän on australialainen laulaja-lauluntekijä. Hän voitti The X Factor Australia -ohjelman vuonna 2010. Huhtikuussa 2021 hän julkaisi videon, jossa hän paljasti vapaamuurarit ja heidän salaisuutensa.

Hän kuului itse järjestöön ja oli valansa sille vannonut. Videolla hän rikkoo valansa ja asettaa itsensä sen vuoksi vaaraan.

[1]Tällä hetkellä hän on ilmeisesti elossa, mutta tuntemattomassa paikassa. Viimeisin somepäivitys on 5.5.2021.

Minulla on hyvin samankaltainen tarina, mutta ilman salaseurataustaa. Hänen elämänsä oli katkolla, samoin myös minun. Ilman [3]erikoista tapahtumaa ei olisi minua, eikä myöskään Injektiopiikki- blogia. Se tapahtuma on johdattanut minut tähän pisteeseen ja se on ollut ja tulee olemaan koko lopun elämäni kantava voima. Se tapahtuu jokaiselle, jos vain annat sen tapahtua.

Pyydän, että katsot videot kokonaan. Olen kirjoittanut täsmälleen samoista asioista, mutta Altijan Juric tuo ne hienosti esiin muutaman tunnin aikana ja puhuu kokemuksella. Hän on ollut supertähti ja siihen liittyvän salaseuran jäsen. Hän on laittanut elämänsä peliin, sinun vuoksesi. Tämä voi olla tärkein videosarja minkä tulet koskaan katsomaan. Joten katso se.

Osa 1
Osa 2

Osa 3

Osa 4

Ordinary Man – Musiikkivideo
Liity Totuuden Puu- yhteisöön

Totuuden puu

Nyt on aika toimia. Koko pahuus on täysin näkyvästi esillä, mutta iso osa ihmisistä ei näe. Sille on tehtävä jotain, ja me teemme sille jotain, ja teemme sille paljon.

Haluatko olla oksa Totuuden Puussa? Siinä puussa on hyvä kasvaa, itseasiassa se tulee olemaan parasta, mitä sinulle voi tapahtua. Totuuden Puu kasvaa jo, oksia tulee jatkuvasti lisää. Se on Discord- nimisessä palvelussa ja sen kautta jaan tärkeän tiedon, kun aika on siihen valmis ja puu riittävän iso.

Totuuden Puu on ihmisille jotka tulevat saamaan ison muutoksen aikaan ja luottavat Totuuteen.

[1] Is Altiyan Childs Still Alive? https://ab.com.tc/is-altiyan-childs-still-alive-freemason-religion-net-worth/

[2] facebook https://www.facebook.com/altiyanchilds9/

[3] Injektiopiikin logon merkitys ja historia https://injektiopiikki.com/2021/11/11/injektiopiikin-logon-merkitys-ja-historia/

Alkuperäinen video ilman tekstitystä https://odysee.com/@injektiopiikki:c/X-Factor-Winner-Reveals-World’s-Secret-Religion—by-Altiyan-Childs:3

Altiyan Childs https://en.wikipedia.org/wiki/Altiyan_Childs

14 vastausta artikkeliin “Olitpa kuka tahansa, elät uskonnollisessa maailmassa – se on hyvä tietää

  1. Eikä tässä vielä kaikki. Satanistinen Lucis Trust on operoinut YK:n ECOSOC:n neuvonantajana useita vuosia. Agenda 2030 on suoraan tältä sylttytehtaalta.
    https://www.lucistrust.org/

    Lucis Trust Alice ja Foster Bailey perustivat välineen edistääkseen yleismaailmallisten henkisten periaatteiden tunnustamista kaiken työn ytimessä oikeiden suhteiden rakentamiseksi. Trust perustettiin New Jerseyn osavaltiossa, Yhdysvalloissa, 5. huhtikuuta 1922. Erillinen osakeyhtiö, Lucis Trust Ltd., perustettiin koulutushyväntekeväisyysjärjestöksi ja perustettiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuonna 1935. Ja vuonna 1951 Lucis Trust perustettiin oikeushenkilöksi Sveitsiin, jolla on toimisto Genevessä.

    Alice ja Foster Bailey perustivat toukokuussa 1922 kustantamoyrityksen, jonka nimi oli alun perin Lucifer Publishing Company, julkaisemaan kirjaa, Aloittaminen ihmisille ja aurinkoille. Muinainen myytti Lucifer viittaa enkeliin, joka toi valoa maailmaan, ja oletetaan, että nimeä käytettiin kustantamoyrityksessä lehden kunniaksi, jota teosofinen perustaja HP Blavatsky oli toimittanut useita vuosia. Pian Baileyn ryhmälle tuli selväksi, että jotkut kristilliset ryhmät ovat perinteisesti tunnistaneet Luciferin Saatanaan, ja tästä syystä yrityksen nimi muutettiin vuonna 1924 Lucis Publishing Companyksi.

    Arcane-koulu aloitti vuonna 1923, Maailman liikearvo perustettiin vuonna 1932 ja kolmioita vuonna 1937.

    Vuosien mittaan pääkonttorit New Yorkissa, Lontoossa ja Genevessä ovat muuttaneet toimipisteitä useita kertoja. New Yorkin toimisto sijaitsee rakennuksessa, josta on näkymät YK: lle. Lontoossa toimisto on lähellä Trafalgar-aukiota yhdessä kaupungin arkkitehtonisesti erottuvimmista rakennuksista, Whitehall Courtissa. Ja monien vuosien jälkeen YK: n lähellä olevassa rakennuksessa Geneven päämaja sijaitsee nyt Rue-jalustalla liikealueella, lähellä järveä.

    1. Lucis Trustin dokumentteja tutkiessa selviää, että maailman täytyy olla yhtä, ennen kuin Lucifer voi tulla. ”Salattu jumalallinen suunnitelma” on Saatanan hallinta koko maailmasta. Sieltä selviää myös, että ensin on tarkoitus liittää kaikki uskonnot yhteen ja sen jälkeen korvata ne yhdellä uskonnolla, joka on Saatanan oma uskonto. Joka kuukaudelle on oma juhla ja meditaatio, ja kaikella siis palvotaan Luciferia.

  2. nyt meni valitettavasti pikkasen yli sivuston pitäjältä. täähän oli ihan pelkkää satanistipropagandaa. joko bloginpitäjä on yksi heistä tai aivan sokea.

    kaveri kertoo ensin kaikki merkit ja sen jälkeen pyyhkii kasvojaan kaikilla niillä kerrotuilla merkeillä loppuohjelman ajan. täysin näyteltyä skeidaa. jatkuvaa toistoa, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä sun muuta. ja se dokumentti oli aivan naurettava. meidät muut teloitetaan jollette hyväksy tulevaa järjestystä.

    kasvakaa aikuisiksi ja avatkaa silmänne, kaikki mitä meille on kerrottu on bullshittiä, aivan kaikki. koko tunnettu historia, asiantuntijat, virukset, atomipommit, avaruushommat, you name it. kaikki pelkkää bullshittiä. tämänkin blogin pitäjä voisi vähän tutkailla mahdollisuutta, että mitä jos koko koronaa ei olekaan, vaan sairastamme jotain muuta. taitaa olla hallittua oppositiota tämäkin sivusto…

    1. Niin, sairastamme injektiointia, olet oikeassa. Viruskin on, mutta se ei ole yksinään kovin vaarallinen, kokonaisuus ratkaisee. Piikit ja virus. Miten hallittu oppositio? Että yhtä äkkiä alankin tuputtaa injektioita? Käännän takkini? Niin kuin persut ja kokoomus? Ymmärrät varmaan, että niin ei tule käymään.

      Turun miehii. Turku on Suomen vapaamuurarien ja Oddfellow salaseurojen mekka. Oletko kalastelija? Emailisi perusteella kyllä.
      https://uistin.io/

    2. Itselleni on tullut hieman samanlainen tunne (ei täysin). Pelottelua niin kuin valtavirta mediassa, jotta saadaan ihmiset luomaan alavärähteistä tulevaisuutta. Koska mehän se oman todellisuutemme luomme. Mihin kiinnität huomiosi kasvaa elämässäsi. On näitä ”totuuden paljastajia”, jotka eivät tuo kuitenkaan esiin koko totuutta. Sitä, että olemme kaikki multidimensionaalisia olentoja ja kykymme luoda itse tämä ”harha”, jossa elämme. Harhautetaan meidän luomiskapasiteetti muualle. Niin kuin nyt tähän koronaan ja siihen vellomiseen. Varmasti on tässäkin blogissa faktatietoa (tilastot yms). Ja kunnioitan blogin ylläpitäjän aikaansaamista. Kiitos tiedon jakamisesta. Monesti se vain on niin, että itsestäsi löydät sen mitä jätetään kertomatta. Sisäisestä maailmastasi. Se on se tieto, jota ei voi sanoin kertoa vaan se pitää kokea.

      1. Vaikuttaa että olet hyvin perillä Eenokin kirjasta ja Metatron enkeliruhrinaasta ja seitsemästä taivaasta. Olet valitettavasti harhautettu tai harhauttaja.

        Ja kyllä, olemme itse aiheuttaneet tulevaisuuden, mutta ei kuten oletettavasti sen ymmärrät.

  3. Kiitos INJEKTIOPIIKILLE. Jumalan Työtä teet. Siunattu.

  4. Kuten jo edellinen kommentoija sanoo, Jumalan Työtä teet.

    Kiitos.

  5. Katsoin dokkarin ja on hätkähdyttävää miten näitä symboleja löytyy kaikkialta. Kuuntelin tässä töitä tehdessä taustalta musiikkia Yuotubesta. Sattui tulemaan Alan Walkerin – The Spectre ja kuuntelin että jopas on hyvä biisi. Otin toiselta välilehdeltä Youtuben ja musavideon näkyviin ja kyllä tuostakin musavideosta löytyy paljon hämärää. Biisi on julkaistu 2017, musavideossa tanssitaan maskit kasvoilla ja suojapuvut päällä jo kaksi vuotta ennen koronaa. Alan Walker logo mukailee suoraan muurarien harppia, videosta löytyy häiritsevästi myös kaikennäkevä silmä.

    Pari nostoa sanoituksista:
    – ”Elämme, rakastamme ja valehtelemme”
    – ”Syvällä pimeässä en tarvitse valoa, sisälläni on haamu, kaikki kuuluu toiselle puolelle (the other side).

    Musavideossa ihan kuin olisi tähtikuvioita, mutta en niitä tunne ja ne voivat olla muutakin.

  6. Kysymys mielenkiinnosta Kustaa Kullervo II:lle. Onko Urantia kirja tuttu? Kirja löytyy nykyään täysin suomennettuna netistä. Haulla ”lue Urantia – kirjaa netissä”. Jos on, niin mitä mieltä olet siitä?

    1. Olen sen alkua lukenut. Luulen että se on samaa kuin eenokin kirjat. Vatikaanin tuottamaa harhaanjohtamista. Se on minun mielipide. Sama vastenmielinen tunne tuli mustan raamatun lukemisesta. Luotan siihen.

      1. Kirjan ensimmäinen osio onkin kirjan vaikea lukuisin, mutta ei kapinallisia kyllä kirjassa silitellä. Esim. Luku 53 Luciferin kapina. Ja kirjan 4 osio, joka käsittää Mikaelin/Jeesuksen elämän. Myös Raamatusta puuttuvat vuodet. On mielestäni hyvä. Myös kirjan esittämä ilmoitus ajatuksensuuntaajista, on mielestäni huikea. Minun mielestä tämä kirja ei kyllä voi olla vastapuolen kirjoituksia.

  7. Your article gave me a lot of inspiration, I hope you can explain your point of view in more detail, because I have some doubts, thank you.

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading