Jane Bürgermeister on itävaltalainen tutkiva journalisti, joka varoitti sikainfluenssarokotteen (H1N1) pandemiarokotteen heinäkuun 2009 julkaisupäivän lähestyessä maailmaa siitä, että ihmiskunnan historian suurin rikos oli meneillään. Sikainfluenssa rokote vedettiin markkinoilta pois nopeasti, koska se aiheutti kuolemia ja narkolepsiaa. Nyt on toisin, virheistä on opittu, haittoihin ei kiinnitetty huomiota ollenkaan tällä kertaa.
15-vuotta vanha video
Tämän 15 vuotta vanhan videon avulla [1]Jane Bürgermeister kertoo WHO:n ja YK:n suunnitelmista perustaa maailmanhallitus pandemian avulla. Videon sisältö voi herättää voimakkaita tunteita, sillä 6.6.2023 WHO ilmoitti yhdessä EU:n kanssa maailmankattavasta koronapassista ja Digi-ID:stä, joka mahdollistaa jokaisen kansalaisen terveystietojen valvonnan WHO:n toimesta.
Kiinassa Digi-ID on jo otettu käyttöön, ja sen avulla voidaan rajoittaa yksilön toimintaa, mikäli se on “punainen”. Tämä tarkoittaa, että et voi ostaa, myydä tai liikkua vapaasti, jos et alistu valtion määräyksiin täydellisesti (esimerkiksi pakkorokotuksiin).
Clobal Digital Certificate Network
Tedros Adhanom Ghebreyesus julkisti 6.6.2023, että maailmanlaajuinen sertifikaatti on päätetty ottaa voimaan. Videossa hän paljastaa, että siihen liitetään rokotuspassi ja potilastiedot. Pian et osta etkä myy mitään ilman voimassa olevaa Digi-ID:tä.
Tedros Adhanom Ghebreyesus.
Ja lisäksi, kuin kirsikkana kakun päälle, [9]Pohjois-Korean edustajat on valittu Maailman terveysjärjestön (WHO) johtokuntaan seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Pohjois-Korea, joka tunnetaan myös nimellä Korean demokraattinen kansantasavalta ja on Kimin kolmen sukupolven ajan johtama diktatuuri. Tämä tapahtuu, vaikka Pohjois-Korea on tunnettu keskitysleireistään ja korkea-arvoisten virkamiesten teloituksista. Kovaa kyytiä on siis luvassa.
12 vuotta sitten
Jane Burgermeister nosti FBI:n kanssa rikossyytteen Maailman terveysjärjestöä (WHO), YK:ta (YK) ja useita Yhdysvaltain korkeimpia hallituksen ja yritysten virkamiehiä vastaan bioterrorismista ja joukkomurhayrityksistä. Huhtikuussa hän nosti syytteen Baxter AG:tä ja itävaltalaista Avir Green Hills Biotechnologya vastaan elävien lintuinfluenssa virusten tuottamisesta ja levittämisestä väittäen, että kyseessä oli tarkoituksellinen teko pandemian aiheuttamiseksi ja siitä hyötymiseksi.
Kun tšekkiläinen tutkija testasi heidän kausi-influenssarokotteensa, hän havaitsi, että ne sisälsivät eläviä H5N1- ja H3N2-viruksia. Burgermeisterin syytteisiin sisältyy näyttöä siitä, että Baxter lähetti tarkoituksellisesti 72 kiloa elävää lintuinfluenssavirusta, jonka WHO toimitti talvella 2009. Hän väittää, että hänellä on ratkaisevia todisteita siitä, että lääkeyhtiöt ja valtion virastot ovat aktiivisesti mukana tappavien biologisten aineiden levittämisessä pandemian laukaisemiseksi.
Videolla hän selittää, että tulevien rokotteiden tavoitteena on estää tunteiden ilmaantuminen, jotta emme kykenisi kokemaan vihaa tai pelkoa. Nämä tunteet ovat kuitenkin tarpeellisia, kun joudumme kohtaamaan vaaroja tai epäoikeudenmukaisuutta, koska ne ohjaavat toimintaamme näissä tilanteissa. Ilman näitä tunteita emme pysty havaitsemaan vaaraa tai epäoikeudenmukaisuutta.
Kun lähdin etsimään Jane Burgermeisterista lisätietoja, tuntuu kuin ihminen olisi hävinnyt. Tämän tutkivan journalistin kirjoitukset ovat vain “hävinneet”. DuckDuckGo- hakupalvelulla löysin jotain, mutta vähän. En siis tiedä, onko kyseinen henkilö enää keskuudessamme.
COVID-19 pandemian mRNA-injektiot
[12] Peter A McCullough, MD, MPH käy läpi Yhdysvaltain senaatissa mRNA-injektioiden kehityshistoriaa.
Tarkkaavaisuushäiriötä ja impulsiivisuutta
Onko tarkkaavaisuus kadonnut? Onko impulsiivisuutta tullut lisää? Onko mielettömät väkivallanteot mielestäsi lisääntyneet?
Valitettavasti ADHD oireet nousevat nyt hälyttävästi. 9–13-vuotiailla pojilla lääkitystä saa väestötasolla jo 10 % pojista, joillakin alueilla jopa 16 %. Lapsille ja nuorille syötetään ADHD-oireisiin [3]metyylifenidaattia, joka on huume. Metyylifenidaattia myös väärinkäytetään, jolloin sen haitat ovat pitkälti samankaltaisia kuin amfetamiinia käyttävillä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ab03222a-d173-4594-b37d-f2c7a467049b
Se kulkeutuu keskelle otsaa injektion jälkeen
Olen kirjoittanut artikkelin [4]PEG-2000 nanopartikkelista, jonka sisässä on mRNA-koodi. [11]“Grafting of Cell-Penetrating Peptide to Receptor-Targeted Liposomes Improves their Transfection Efficiency and Transport across Blood–Brain Barrier Model“- tutkimus kertoo, kuinka PEG-2000:n avulla saatiin huomattavasti parempi veri-aivoesteen läpäisevyys. MRNA-injektioissa on siis aine (PEG-2000), joka saa mRNA-koodin kulkeutumaan aivoihin elimistön fyysisistä esteistä huolimatta ja se on lisätty mRNA-injektioon tarkoituksella.
Käpyrauhanen – intuition ja maalaisjärjen lähde
[6]Käpyrauhanen sijaitsee väliaivojen yläosassa, se on kolmannen aivokammion takaseinämässä sijaitseva pieni, noin 0,1–0,2 g painava rauhanen, joka erittää vereen muun muassa melatoniinia, joka puolestaan toimii ruumiin ‘sisäisenä kellona’ määrittäen vuorokausirytmin. Käpyrauhasen verenkierto on runsasta, toiseksi runsainta munuaisten jälkeen. Joten mRNA-injektion jälkeen ensimmäinen kohde on käpyrauhanen, joka sijaitsee edestä katsottuna keskellä otsaa.
[7]René Descartes oli huomattava ranskalainen filosofi, matemaatikko, kirjailija ja tutkija, jota on kutsuttu uuden ajan filosofian perustajaksi. Hän kuvasi käpyrauhasta ”sielun istuimeksi” uskoen, että juuri se toimisi ainoana yhdyssiteenä ihmisen ruumiin ja sielun välillä. Alkaako hahmottua?
Tuliko piikin jälkeen kova väsy? Se johtui siitä, että melatoniinia erittävä käpyrauhanen sai kovan iskun.
Käpyrauhasen symboliikkaa




Olen kirjoittanut cabalista, mihin kuuluu oleellisena osana juutalaiset keskuspankit, Vatikaani, Jesuiitat, vapaamuurarit ja muut okkultistiset salaseurat. Sattumalta Vatikaanin ja vapaamuurareiden veistokset ovat pullollaan käpyrauhasta kuvaavia symboleita. Myös rikottuja sellaisia. Sattumaa? Ei ole.
Tämä on ollut suunniteltua
[8]Mark Rutte on liberaali Vapauden ja demokratian kansanpuoluetta edustava hollantilaispoliitikko, joka on toiminut Alankomaiden pääministerinä lokakuusta 2010 lähtien. Klaus Swapin (WEF) lähettämä kirje hänelle on nyt julkinen.
Suuri nollaus (Great Reset) COVID-19:n jälkeen on ollut koko ajan tavoitteena. Tämä tarkoittaa, että valtaapitävät eri aloilla, kuten politiikassa, kouluissa, yliopistoissa, monikansallisissa yrityksissä ja maksetuissa trolliarmeijoissa sosiaalisessa mediassa, ovat olleet mukana suunnittelemassa sitä. Toteuttajat ovat tämän kirjeen perusteella olleet täysin tietoisia siitä, mitä he tekevät. Kaikki on ollut suunniteltua.
Saksassa koronarokoteoikeudenkäynnit alkavat
Saksan lisäksi Ranskassa ja Britanniassa on käynnissä oikeusjuttuja. Vähintään 250 oikeusjuttua on vireillä koronarokotteisiin liittyen.

Puhdista itsesi
Puhdista runneltu käpyrauhasesi ja palauta “yhteys”. Sen voit tehdä tästä. Detox- palvelun historian voit lukea tästä. Lopeta samalla fluorihammastahanan käyttö ja vaihda se kookosrasvaan, fluori kalkkeuttaa tehokkaasti käpyrauhasta.
Pahuus kuluttaa itsensä loppuun
Tulevaa pahuutta on mahdotonta pysäyttää, se saapuu väistämättä. Kuitenkin, jossain vaiheessa se kuluttaa itsensä loppuun, kun totuus tulee ilmi. Hyvä voittaa aina, mutta se vaatii uhrauksia. Silti, nämä uhraukset ovat sen arvoisia. Palkinto, joka odottaa sinua, on jotain uskomattoman upeaa. Älä hylkää sitä lahjaa, kun “yhteys” jälleen avautuu.
Pysy vahvana. Pelko pois.
Jaa artikkeli:
Asiaan liittyvää:
Lähteet:
[1] Jane Bürgermeister https://www.wikispooks.com/wiki/Jane_B%C3%BCrgermeister
[2] Suspected Hemorrhagic Pneumonia Outbreak Hits Ukraine
https://bip.brpo.gov.pl/pliki/12583668530.pdf
[3] Metyylifenidaatti https://fi.wikipedia.org/wiki/Metyylifenidaatti
[4] Ψ-niminen ribonukleiinihappo https://injektiopiikki.com/2023/02/03/%cf%88-niminen-ribonukleiinihappo/
[5] Käpyrauhanen https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4pyrauhanen
[6] Pineal gland https://en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland
[7] René Descartes https://fi.wikipedia.org/wiki/Ren%C3%A9_Descartes
[8] Mark Rutte https://fi.wikipedia.org/wiki/Mark_Rutte
[9] North Korea Joins WHO’s Leadership—But This Isn’t the Issue https://www.theepochtimes.com/north-korea-joins-whos-leadership-but-this-is-not-the-issue_5326242.html
[10] Hampurissa alkaa koronaoikeudenkäynti https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-158568
[11] Grafting of Cell-Penetrating Peptide to Receptor-Targeted Liposomes Improves their Transfection Efficiency and Transport across Blood–Brain Barrier Model https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S002235491531532X
[12] Peter A McCullough, MD, MPH https://scholar.google.com/citations?user=LzqEaOkAAAAJ&hl=en