Uni

Kuuntele artikkeli

Unet ovat kiehtoneet ihmisiä jo aikojen alusta lähtien. Silti emme vieläkään tiedä tarkalleen, miksi näemme unia tai onko unillamme mitään merkitystä. Miksi jotkut ihmiset muistavat unensa, kun taas toiset eivät? Onko sillä merkitystä?

Uni

Uni on normaali fysiologinen ilmiö, joka tapahtuu kaikille terveille ihmisille. Unen aikana aivot käyvät läpi erilaisia vaiheita, kuten REM-unen (rapid eye movement) ja non-REM-unen, ja näissä vaiheissa unia nähdään. Unet ovat usein hyvin nopeasti unohtuvia ja suurin osa ihmisistä muistaa vain harvoja uniaan.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät muista uniaan lainkaan. He eivät siis tiedä, miltä uni tuntuu tai edes sitä, mikä on uni. Mennessään illalla nukkumaan, seuraava muistikuva heille syntyy vasta aamulla, kun he avaavat silmänsä. Yö on vain ajaton pimeä hetki.

Uni – lähes puolet elämästämme

Keskimäärin ihmiset nukkuvat noin kolmasosan elämästään, mikä tarkoittaa, että noin 25-30 vuotta saattaa kulua unessa 75 vuoden eliniän aikana. Unta koskevien tutkimusten mukaan ihminen nukkuu noin 230 000 tuntia elämänsä aikana, mikä vastaa noin 26 vuotta. Jos pohdimme tätä syvemmin, se muodostaa ikään kuin toisen maailman niille, jotka kokevat selkeitä unia. Ne jotka eivät unia näe, eivät tietenkään voi sitä millään tavalla ymmärtää. He eivät tiedä mikä on uni.

Mikä uni sitten on, jos sen pitäisi kuvailla sellaiselle joka ei ole koskaan unta nähnyt?

Yritän tehdä sen alkeellisesti:

Uni on elämyksiä, joissa ihminen voi vaikka lentää, kohdata ihmisiä menneisyydestään tai tulevaisuudestaan, kokea voimakkaita tunteita, seikkailla tuntemattomissa paikoissa tai kokea asioita, joita ei ole koskaan kokenut valveilla ollessaan. Voit nähdä, haistaa, maistaa, kuulla, tuntea kipua ja nautintoa, koskettaa, rakastaa, surra, riemuita ja kokea sellaista, mitä et valveilla pystyisi mitenkään kokemaan.

Unessa ei ole aikaa ja voit kokea koko elämäsi silmänräpäyksessä ja heti perään voit saada kahden viikon riemukkaan etelänmatkan elävät muistot toisessa silmänräpäyksessä. Mikään ei ole mahdotonta, vaan kaikki on mahdollista.

Voit nähdä maailmoja, joiden kauneuden loistokkuutta ei voi sanoin kuvata ja niiden vertaamisen yritys maahan olisi lähinnä irvokasta. Unessa ei ole aikaa, voit olla missä tahansa, milloin tahansa, yhtä hyvin kaikkialla, ja yhtä aikaa. Voit kokea niin syvällisiä tunteita, että valveajan tunteet ovat niistä vain mitätön häivähdys. Unessa voit myös kokea suurimman rakkauden, silmänräpäyksessä. Jos koet sen, se ei ikinä karkaa sinusta.

Kuinka moni muistaa unensa

Tutkimuksen mukaan noin 80% potilaista, jotka heräävät REM-univaiheessaan, voivat muistaa omat unensa. Unen muistaminen perustuu siten pitkälti heräämisajankohtaan.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että psykosomaattisesta dermatiittista (ahdistuksen aiheuttama iho-oire), gastroenterologista oireista tai verenpainetaudista kärsivät olivat menettäneet unensa 66 prosenttisesti kokonaan.

Viime vuonna Suomessa ahdistuneisuus oli räjähtänyt pitkien sairauspoissaolojen määrässä ja ne veivät 100 000 suomalaista pitkälle, oletettavasti unia näkemättömälle sairaslomalle.[3]

Onko silllä mitään väliä?

Jos elät 75-vuotiaaksi, nukut noin 230 000 tuntia elämäsi aikana. Jos et näe unia, suurin osa hengellisestä maailmastasi puuttuu, et silloin voi edes aavistaa mitä hengellisyys tarkoittaa, koska et ole unien kautta saanut siitä edes pientä häivähdystä.

Se on luonnollista, että kaikki ei näe unia, se vain on niin. Mutta mieti, jos joku taho haluaisi niiden puuttuvan. Mieti, jos olisi olemassa myrkky, joka iskisi käpyrauhaseen, joka on suuressa osassa unirytmissä ja myös unissa. Se olisi aika julmaa.

Jos mietitään vielä syvällisemmin, niin Jumala on kertonut viestivänsä mm. unien kautta. Yksi merkittävä hetki on Jaakobin uni kuvattuna 1. Mooseksen kirjan 28. luvussa. Yön hiljaisuudessa Jaakob näkee unessa tikapuut, jotka ylettyvät maasta taivaaseen asti, ja enkelit nousevat ja laskevat niitä pitkin – symboloiden Jumalan ja ihmiskunnan välisen yhteyden. Myös Daniel ja Hezekiel mainitsevat profetioissaan, ”sitten heräsin”.

Detox

Detox, jota olen teille suositellut se saa aikaan jo muutamassa viikossa sen, että unet tulevat selkeiksi ja intensiivisiksi. Jos yhtään ymmärsit mitä kirjoitin, niin se on hyvin positiivinen asia. Ihmiset, jotka eivät ole niitä ennen nähneet ja saavat unet takaisin, voivat nähdä aluksi myös painajaisia ja se kuuluu asiaan.

Loppuun: Kaikkialla levätään ja nähdään unia. Jos näet edesmenneen läheisesi unessa, ehkä myös hän voi nähdä sinut omassa unessaan. Sinä kaipaat häntä, hän odottaa sinua.

Kun menet illalla sänkyyn ja haluat nähdä unia, lausu mielessäsi:

Isä, jos haluat, että näen unia, haluaisin nähdä niitä. Amen

Se on hyvin voimakas, mutta lyhyt rukous. Isä on Jumala.

Jaa:

Asiaan liittyvää:

Lähteet:

[1] Dream recall frequency and psychosomatics https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9171870/

[2] The Science of Dream Recall https://raphaelvallat.com/dreamrecall.html

[3] Mielen järkkymisestä tuli uusi, kallis kansantauti https://www.kauppalehti.fi/uutiset/mielen-jarkkymisesta-tuli-uusi-kallis-kansantauti/6122b494-91ba-4a46-ab27-88793b469b78

[4] Koronan jälkeiset iho-oireet jatkuvat: kasvoilleni iski atooppinen ihottuma https://www.lily.fi/blogit/tahan-on-tultu/koronan-jalkeiset-iho-oireet-jatkuvat-kasvoilleni-iski-atooppinen-ihottuma/

[5] Tutkimus: Suomen yleisimmällä iho­sairaudella yhteys yllättäviin sairauksiin – ”Atooppinen ihottuma vaikuttaa koko kehoon” https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009514099.html

[6] Uudellamaalla jyllää nyt vaikea allergiakevät https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5914269

[7] Lääkäri löysi väitöksessään yhteyden atooppisen ihottuman ja syömishäiriöiden välillä https://www.mediuutiset.fi/uutiset/laakari-loysi-vaitoksessaan-yhteyden-atooppisen-ihottuman-ja-syomishairioiden-valilla/8dc0ba86-af74-4e65-a90b-ad716a504758

One thought on “Uni

  1. Näen jatkuvasti unia. Puhun unissani jopa huudan.
    Herään usein kun unen tunnetila on niin voimakas että se tekee melkein kipeää.. rakkautta,hellyyttä..yritän viimeiseen saakka pitää kiinni siitä etten heräisi mutta se katoaa aina.
    Ennenkuin nukahdan ja olen silmät kiinni,olen alkanut nähdä omituisia kuvioita ja juttuja. Niistä tulee mieleen joku avaruus juttu tai aikamatkailu. Niitä on mahdoton selittää toiselle.
    Nämä alkoivat vuosi sitten.
    Joskus mietin onko päässä joku kasvain vai mistä ne tulevat.
    Oletko sinä Kullervo tullut takaisin??

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading