Kavaltaja

Kuuntele artikkeli

Kun lähdin kirjoittamaan blogia, minulla ei ollut mitään. Luovuin jopa työpaikastani, koska halusin tuoda totuuden esiin ihmisille.

Peto on suuri – tiesin sen

Tiesin, miten valtaavaa petoa vastaan hyökkään ja oletin, että minut vaiennetaan nopeasti. Jostain syystä niin ei ole vielä tapahtunut. Minulla ei ollut mitään, mutta ajan kuluessa huomasin, että minulla onkin hyvin paljon.

Isoja moraalisia päätöksiä ja luopumisia

Olen taistellut elämääni soluttaneita ihmisiä vastaan, jotka ovat yrittäneet ostaa ja harhauttaa minua mitä katalammin keinoin pian kolmen vuoden aikana. Olen tehnyt valtavia moraalisia päätöksiä ja luopunut maallisesta mammonasta monesti. (Oletettavasti) viimeisen käärmeen hylkäsin vähän aikaa sitten, se olikin katala se, kavaltaja. Osoitteeni on nyt pedon tiedossa.

Sain varoituksen vapaamuurari artikkelin jälkeisenä iltana numeroon, jonka tietää vain kolme henkilöä. Profiikuva on hyvin kuvaava, vapaamuurihameeseen sonnustautunut risti.

Olen tehnyt tätä teille

11.11.2023 oli 11:sta vuosihääpäiväni ja kaupassa käynnin jälkeen tililleni jäi 11.11€, vaikka ostokset olivat hyvin vaatimattomat. Injektiopiikillä on kolme palvelinta ja niiden maksut erääntyvät pian.

Paljastavat Symbolit osa III

Olen kirjoittamassa Paljastavat Symbolit osa III kirjaa, mutta se ei ehdi tulla siihen, koska siitä pitää tulla ylimaallisen hyvä. Palvelinmaksut eivät ole suuri summa (satasia yhteensä kuukaudessa). Toivon, että joku teistä lahjoittaisi edes pienen summan, jotta palvelimet jatkavat toimintaansa. Maksut toimivat automaattisesti ja jos tilillä on katetta, ne toimivat vaikka maailman tappiin.

Jumalan siunausta teille jokaiselle.

Pidä palvelimet pystyssä:

One-Time
Monthly

Tee kertalahjoitus

Tee kuukausilahjoitus

Valitse summa

€5,00
€10,00
€25,00
€5,00
€10,00
€25,00

tai kirjoita summa


Tee lahjoitusTee lahjoitus

Asiaan liittyvää:

Vastaa

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading