Itsenäisyyspäivä, Suomi täyttää 104 vuotta. Perinteisiin kuuluu Linnan juhlat, ne ovat pandemian vuoksi nyt typistetty. Koronapandemia ei kuitenkaan estä valtionjohtoa bilettämästä yökerhoissa. Koronapassilla pääsee bilettämään vaikka pienessä flunssassa. Sellainen on Suomen itsenäisyyspäivä vuonna 2021.
Paappa ei puhunut sodasta
Kun olin nuori, kuulin usein sotajuttuja veteraanien kertomana. Joskus jopa kyllästymiseen asti. Oma paappa ei kuitenkaan halunnut kertoa sodasta mitään. Jos kysyin siitä, hän lopetti keskustelun lyhyeen ja sanoi, että ei halua muistella sitä. Tajusin, että siellä oli tapahtunut jotain sellaista, minkä muisteleminen satuttaa liikaa.
Kuulin syyn siihen mummolta vuosia paapan kuoleman jälkeen. Paappa oli ampunut sodassa vahingossa parhaan kaverinsa ja asia painoi mieltä hautaan saakka.
Miltä tuntuu olla sodassa?
Olen miettinyt, minkälaista olisi olla sodassa. Lähinnä sen henkistä puolta. Jatkuva pelko omasta kuolemasta ja toisaalta vaatimus toisen ihmisen tappamiseen. Asetelma on paha. Jokainen vastapuolella oleva täytyy tappaa tai ne tappavat sinut. Ei vaihtoehtoja.

Kuolemanpelko
Juttelin kerran asiasta sotaveteraanin kanssa. Kysyin, miten kuolemanpelkoon tottuu? Hän kertoi, että periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa. Siihen tottuu nopeasti, muutamassa viikossa tai sitten tulee hulluksi ja pelkää ihan kaikkea. Hän sanoi, että jos tottuminen onnistuu, se on yllättävän nopeaa. Kun kavereita alkaa kuolla lähes päivittäin, siitä tulee niin luonnollinen osa elämää, että oma mieli sopeutuu siihen ajatukseen, että niin voi käydä myös itselle. Kuolemaa tai kuolemanpelkoa ei tottumisen jälkeen juurikaan ole, se on niin luonnollinen osa sotaa.
Toisen tappaminen
Kysyin myös, miten toisen ihmisen tappamiseen tottuu? Se on minä tai sinä tilanne. Siihen tottuu nopeasti, ihmiset on eläimiä ja toisilla on halu toisen vahingoittamiseen ilman sotaakin. Toisen tappaminen sodassa on luonnollista lähes kaikille ja vastapuolta ei enää ajattele inhimillisesti, kun muutama on tullut tapettua.
Sotaveteraanit Suomessa
Kelan tilasto rintamalisän saajista kertoo, että tämän vuoden alussa veteraaneja oli
keskuudessamme vielä 5886. Miehiä näistä on 2752, naisia 3134.
Nuorimmat veteraaneista ovat 86-vuotiaita, mikä selittyy sillä, että veteraanitunnuksen saaneiden joukossa on sotatoimialueilla evakuointitehtävissä nuorina tyttöinä toimineita sekä esimerkiksi lähetteinä palvelleita sotilaspoikia. Vanhin on puolestaan jo 108. Viime vuonna rintamalisä sai korotuksen 50,29 eurosta 125 euroon. Se on valtion panos veteraaneille.
Suomen vanhustenhoidon- ja terveydenhoito järjestelmä on lähes täydellisessä kaaoksessa. Hallitus kaavailee ja määrää suuria hoitajamitoituksia, jotka eivät ikinä tule toteutumaan. Jo nyt hoitolaitoksia joudutaan sulkemaan, koska hoitajamitoitusta ei saada täytettyä. Olemme siirtyneet ojasta allikkoon.

Korona varjostaa itsenäisyyden juhlintaa
Varmasti lähes jokainen on huomannut, että viimeiset kaksi vuotta on ollut koronapandemia. Se vaikeuttaa tartuntojen ja altistusten vuoksi juhlimista.
Ilman koronapassia eli vähintään kahta mRNA-annosta tai yhtä mRNA-annosta ja sairastettua tautia on turha edes kuvitella, että voisi osallistua mihinkään julkiseen tilaisuuteen.
Miehenkasvoisella ministerillä on koronatartunta
Valtioneuvoston kanslia tiedotti 4.12.2021 22.06 ulkoministeri Pekka Haaviston koronatartunnasta. Tartunta oli havaittu työmatkan vuoksi tehdyssä koronatestissä.
Pääministeri Sanna Marin osallistui Pekka Haaviston kanssa perjantaina yhteisiin kokouksiin. Iltalehden mukaan valtioneuvoston turvallisuusosasto oli kuitenkin jo noin lauantaina kello 20 lähestynyt valtioneuvoston jäseniä tekstiviestillä, jossa kerrottiin tartunnasta ja kehotettiin välttämään kontakteja. Toinen samanlainen viesti lähetettiin vielä noin kello 22.
Mitä tekee Suomen päämisteri Sanna Marin?
Sanna Marin tiesi altistuneensa Haaviston seurassa koronalle, mutta lähti silti seuraavana päivänä bilettämään. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
“Mukana juhlimassa olivat muun muassa hänen aviomiehensä Markus Räikkönen, tubettaja Tuure Boelius, missi-somevaikuttaja Sabina Särkkä ja valokuvaaja-bloggari Janita Autio.
Bile-Sanna ei suinkaan pitänyt kynttilää vakan alla, vaan hän kävi myös korkkaamassa tanssilattian. Kanssajuhlijan mielestä pääministeri viesti käyttäytymisellään sitä, että koronapassiin luotetaan ja yöelämästä voi nauttia, jos asiakirjat ovat kunnossa. Myöhemmin näin Sannan keskellä tanssilattiaa kavereiden kanssa. Heillä näytti olevan todella hauskaa. Seurue tanssi tavallaan ringissä, ja Sanna oli siinä keskellä. Hyvin hän sulautui tanssiliikkeillään somettajien sekaan, Seiskalle kuvaillaan.” – Seiska
Valtioneuvosto oli lähettänyt kaksi tekstiviestiä ja kertonut ihmiskontaktien välttämisestä! Silti Sanna Marin nähtiin bilettämässä Helsingin yössä, vaikka hän tiesi olevansa altistunut koronalle. Tietääkö hän olevansa pääministeri, on käyttäytymisen perusteella eri asia!
Marin vetoaa yhteen puhelimeen
IS:n tietojen mukaan Marinilla oli ollut mukana vain yksi työpuhelin ja hän ei saanut sen vuoksi viestiä. Lisäksi hän väittää, että hän oli miehensä ja ystäväpariskunnan kanssa ulkona syömässä. Tuure Boelius, Sabina Särkkä ja Janita Autio ovat ilmeisesti polyamorinen kolmois- pariskunta?
“– Kaikki meistä on rokotettu kahdesti, eli vaikka olisi altistunut, saa jatkaa elämää normaalisti. Ellei tartuntatautilääkäri ole määrännyt toisin. Samat säännöt koskevat kaikkia suomalaisia.” – IS
Siinä se tuli! Jos olet kahdesti piikietty sinun ei tarvitse välittää yhtään mistään yhtään mitään. Eli, jos olet alkoholisti ja viinahammasta kolottaa sietämättömästi, mutta tiedät olevasi altistunut koronalle anna mennä vaan! Niin tekee pääministerikin!
Asia ei ole niin!
Omicron- variantti on nyt leviämässä. Se väistää rokotteet täysin! Tutkimusten mukaan se voi jopa käyttää hyväkseen vasta-aineita tartunnassa. Sen vuoksi rokotetut ihmiset ovat alttiina tartunnalle. Koronapassin omaavat ihmiset levittävät Omicronia tällä hetkellä eniten! Ja se tarttuu HELPOSTI!
Norjan pikkujoulut
Norjassa noin 120 hengen pikkujoulujen jälkeen on havaittu 60 Omicron- tartuntaa. Osa pikkujouluihin osallistujista oli vastikään matkaillut Etelä-Afrikassa. Jokainen pikkujouluissa tartunnan saanut henkilö on rokotettu. Uusimpien tietojen mukaan tartuntoja on yli 100. Joten pikkujoulujen ja Itsenäisyyspäivän koronabileiden jälkeen tulemme saamaan Suomeen uusia tartuntaennätyksiä.
Omicron tehostaa tartuntaa vasta-aineilla – silti rokotuspakkoja kaavaillaan!
Eduskuntannassa puntaroidaan jo ensi viikolla pykälää, joka olisi askel hoitajien, lääkärien ja muidenkin sosiaali- ja terveysalan työpaikoissa työskentelevien ”pakkorokotuksiin” covid-19-tautia vastaan.

Terveydenhuolto on valtavissa ongelmissa työntekijäpulan ja valtavan potilasmassan kanssa. Nyt rokotekiima on aivan käsittämättömissä mittasuhteissa ja syykin on selvä. Kiiman aiheuttaja ei ole korona,vaan valtava määrä käyttämättömiä mRMA-injektioita.
La Puta de EU – 1.8 miljardia korruptoitunutta rokotetta- artikkeli antaa selvityksen siitä, miksi pakkorokotuksia ajetaan vimmalla läpi monessa Euroopan maassa. Omicron- variantin ominaisuudet huomioon ottaen mRNA-injektiot ovat sulaa hulluutta!
Miksi terveydenhuolto on ongelmissa?
Muutama sata koronapotilasta antavat kuormitusta, mutta varsinainen ongelma on aivan muista syistä johtuvaa. Se alkoi keväällä 2021, kun 2. injektioannoksia alettiin piikittämään isoihin ikäluokkiin. Antaa Maria Kiiskin kertoa enemmän. Tämä on tilanne sairaaloissa. Se on ollut jo pitkään.
Linkki facebookpostaukseen. Käy osoittamassa tukesi!
EU johtaja Ursula von der Leyen ajaa pakkopiikityksiä – ja vähättelee Nürnbergin säännöstöä
Sotarikostuomioistuin langetti vuonna 1947 tuomion 23 saksalaiselle syytetylle Nürnbergissä. Useimmat syytetyt olivat lääkäreitä ja syytettyinä rikoksista, joihin liittyi ihmisiin kohdistuvia kokeita. Oikeudenkäynnissä vahvistettiin kymmenen normia, joita lääkärien on noudatettava suorittaessaan ihmisiin kohdistuvia kokeita.
Nyt Eurooppaa piikitetään kokeellisella mRNA-injektiolla hätämyyntiluvan turvin ja 1.8 miljardia annosta tilannut ihminen ajaa pakkopiikityksiä koko euroopaan. Injektioita oli varastossa viime viikolla MILJARDI eli 1000 000 000 kappaletta! Ne Ursula kertoi lähettävänsä liittovaltioihin juuri ennen Omicron- variantin julkaisua. Kuvassa Ursula von der Lyen Pfizerin toimitusjohtajan Albert Bourlan kanssa viime kuussa. Viimeisin tilaus oli 35 mrd € ja sillä piikittää neljä kertaa koko Euroopan väestön!

Sellainen on Suomen itsenäisyyspäivä vuonna 2021
Itsenäisyyttä ei juurikaan enää ole. Käskyt tähän järjettömyyteen tulevat aivan jostain muualta kuin hallituksesta. Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annikka Saarikko ovat WEF- syndikaatin agendan edistäjiä. Sanna Marin ei ole kommentoinut yhteyksiään WEF- syndikaattiin ja valtioneuvoston kanslia kieltää osallistumiset järjestön kokouksiin.


Myös koko eduskunta on saatu täysin sekopäiseen tilaan. Kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että mRNA-injektiot ovat ainut keino tilanteeseen. Tilanne on päinvastainen!
ENSI VIIKOLLA PÄÄTETÄÄN SIITÄ AJAUTUUKO SUOMI TÄYDELLISEEN SEKASORTOON!
Ensimmäisistä pakkorokotuksesta päätetään jo ensi viikolla. Oletettavasti käsky on tullut EU-tasolta, kaikki tapahtuu nyt aivan liian nopeasti.
Jos pakkorokotukset toteutuvat peli on menetetty. Omicron- variantti todennäköisesti tehostaa tartuntaa mRNA-injektioiden vasta-aineilla. Siitä on tehty jo laaja tutkimus ja myös tosielämän tartunnat vahvistavat sen.
Vielä ei tiedetä kuinka patogeeninen Omicron on, mutta on mahdollisuus, että pelätty ADE-reaktio liittyy siihen, siinä virus tehostaa taudinaiheuttamiskykyä immunologisten vasta-aineiden avulla.
Jos tartunnan tehostuminen on tiedossa ja mahdollisuus ADE-reaktioon on olemassa, on tietoinen pakkorokottaminen verrattavissa harkittuun kansanmurhaan! VAARAT ON TIEDOSSA! Kaikkien asioista päättävien on TIEDETTÄVÄ SE!
Te, jotka olette myyneet itsenne ja itsenäisen Suomen ja kaikki tietoisesti mukana olleet. HÄVETKÄÄ! EROTKAA! Ottakaa lähtiessänne 3. boosteri tupla-annoksella! Aspirointia ei tarvita! SAATANAN TUNARIT!
Jaa tämä kirjoitus. Se on isänmaallisin teko, jonka voit tämän elämän aikana tehdä. Kaikeasta huolimatta, hyvää Itsenäisyyspäivää!
P.S. Tänä Itsenäisyyspäivänä ei kannata katsoa Tuntematonta sotilasta. Tuntemattomat sotilaat viruvat eristettynä hoitolaitoksissa, jos ovat säilyneet hengissä 3.boosterista. Laitoksia riivaa valtava työvoimapula hallituksen välinpitämättömyyden vuoksi. Katso tuntemattoman sotilaan sijasta WOKE! – Build Back Better– artikkelin video. Se kertoo kaiken oleellisen nykyisestä itsenäisyydestämme ja kenen suuntaan me kumarretaan. Kumartaminen syndikaatille loppuu vielä vuonna 2021. Itse ajattelevien, itsenäisten ihmisten ansiosta! SINUN ANSIOSTASI.
Lähteet:
Sotaveteraanien määrä Suomessa yhä liki 6000 https://sotaveteraanit.fi/wp-content/uploads/2021/01/Tiedote_veteraanien-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4-2021.pdf
Sotaveteraaniliitto-tilinpäätös-ja-toimintakertomus-2019 https://sotaveteraanit.fi/wp-content/uploads/2020/09/Sotaveteraaniliitto-tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s-ja-toimintakertomus-2019.pdf
Veteraanijärjestöt ovat halunneet kertoa tilinpäätöksistään avoimesti katkaistakseen huhupuheet huomattavasta varallisuudesta. https://yle.fi/uutiset/3-9765826
Suomen vanhustenhoidon tilasta raju raportti https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006641314.html
Linnan juhlat peruttiin https://www.is.fi/viihde/art-2000008432341.html
anhainkoti välittömästi kiinni Mikkelissä https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhainkoti-valittomasti-kiinni-mikkelissa-vakavia-puutteita-palvelun-laadussa-potilasturvallisuutta-ei-pystyta-turvaamaan/8226372#gs.i0vpuj
Ulkoministeri Pekka Haavistolla koronatartunta https://yle.fi/uutiset/3-12217974
Ulkoministeri Pekka Haavisto on saanut positiivisen tuloksen koronatestistä https://vnk.fi/-/ulkoministeri-pekka-haavisto-on-saanut-positiivisen-tuloksen-koronatestista
Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ffebb346-f49c-4500-af05-52e91ab0a201
Bile-Sanna iski taas! Pääministeri Marin lipitti kaljaa, napsutteli sormiaan baarimikolle ja tanssi villisti Helsingin yössä – juhlat jatkuivat aamuun asti: salakuvat! https://www.seiska.fi/kotimaa/bile-sanna-iski-taas-paaministeri-marin-lipitti-kaljaa-napsutteli-sormiaan-baarimikolle-ja
Marin kommentoi IS:lle iltaa, jona hän oli altistuneena ravintolassa: ”En alkanut sitä kyseenalaistamaan” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008454787.html
Marin kommentoi IS:lle iltaa, jona hän oli altistuneena ravintolassa: ”En alkanut sitä kyseenalaistamaan” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008454787.html
Omicron outbreak at Norway Christmas party https://www.cnbc.com/2021/12/04/omicron-outbreak-at-norway-christmas-party-is-biggest-outside-s-africa-authorities-say.html
Covid Omicron: Time to consider mandatory jabs, EU chief says https://www.bbc.com/news/world-europe-59497462
2021 Distinguished Leadership Awards https://www.atlanticcouncil.org/event/distinguished-leadership-awards-2021/
Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” https://yle.fi/uutiset/3-11902107
Nürnbergin säännöstö https://injektiopiikki.com/nurnbergin-saannosto/
Mun äiti ei puhunut sodasta kun näki 20 m päästä kun pommi putosi ja surmasi naapuripariskunnan. Oli kaksi veljestä ja olivat testamentanneet meille 12+15 ha. Se ei paljo lohduttanut. Äiti joutu syömään koko elämänsä unilääkkeitä, muuten huusi yöllä
.Eikä siis koskaan halunnut puhua sodasta.
PRO JUS COGENS -LAINSÄÄDÄNTÖ
–
” Akin lakiapu
29.10.21 ·
Jotkut väittävät, että eduskunta saa hyväksyä minkä tahansa lain ja sitten sitä pitää vain noudattaa.
Tämä juuri oli se tapa, millä natsit toteuttivat keskitysleirit ja muut hirvittävyytensä – laativat lakeja, joilla mahdollistettiin ihmisten syrjintä ja lopulta tuhoaminen.
Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin estää tämän toistuminen ja luotiin iso joukko kansainvälisiä sopimuksia, joihin kuuluu yhtenä Oviedon sopimus, joka takaa oikeuden jokaiselle itse päättää, millaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä heihin saa kohdistaa.
Tätä kansainvälisten sopimusten, oikeuskäytännön ja tapojen muodostamaa verkostoa kutsutaan jus cogens -lainsäädännöksi, jonka tehtävänä on taata kaikille ihmisille tietyt perusoikeudet riippumatta siitä, missä maassa he asuvat.
Juuri tätä perusajatusta – että kaikille ihmisille kuuluvat tietyt luovuttamattomat oikeudet – ollaan nyt tuhoamassa mm. koronapassin turvin ”
[https://www.facebook.com/akinlakiapu/posts/380560220435638]
” Akin lakiapu
22.10.21 ·
Laitan tämän tähän, että oikeudellinen epävarmuus termistöstä loppuisi: Nürnbergin säännöstöä ei ole olemassakaan.
Sitä on käytetty jonain yleisnimikkeenä natsien vastaisen oikeudenkäynnin aikaan, mutta se sen jälkeen muutettiin virallisesti jus cogens -nimiseksi kokoelmaksi kansainvälisiä lakeja.
Yksi näistä kansainvälisistä laeista on Oviedon sopimus (löytyy Googlettamalla), johon pohjautuen esim. voi kieltäytyä lääketieteellisistä toimenpiteistä ”
[https://www.facebook.com/akinlakiapu/posts/375886374236356]
EUn johtaja Ursula van der Leyen on jo kovaa vauhtia poistamassa Nurmberg Code sopimusta myrkkypiikkien pakkopiikittämisen tieltä.
Oliko Marin kohu taas mediahämäystä, jotta kansan huomio saadaan pois EUn ja eduskunnan myyräntyötoimista?
Marinin aamiaskohun aikaanhan eduskunta hyväksyi hiljaisuudessa pikaisesti lakimuutoksen, jolla päättäjämme saivat vastuuvapauden tästä koko kansan rokotusgeeniterapiasta.
Jakakaa tietoa!
https://thepostmillennial.com/eu-chief-nuremberg-code